FSD1035 Puolueiden ajankohtaistutkimus lokakuu 1997

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Lataa aineisto täältä

Muunkieliset kuvailuversiot

Aineistoon liittyvät tiedostot

Aineiston nimi

Puolueiden ajankohtaistutkimus lokakuu 1997

Aineistonumero

FSD1035

Pysyvä tunniste

urn:nbn:fi:fsd:T-FSD1035

Aineiston laatu

Kvantitatiivinen aineisto

Tekijät

  • Suomen Gallup

Sisällön kuvaus

Tutkimuksessa selvitetään suomalaisten suhtautumista eri puolueisiin useilla kysymyksillä. Vastaajilta tiedusteltiin kuinka myönteisesti tai kielteisesti he suhtautuvat Suomen Keskustaan, Suomen Sosialidemokraattiseen Puolueeseen, Kansalliseen Kokoomukseen, Vasemmistoliittoon ja Vihreään Liittoon. Lisäksi lueteltiin joukko ominaisuuksia ja tiedusteltiin mihin puolueisiin ne sopivat. Vastaajalta kysyttiin myös miten maamme hallitus on onnistunut erilaisissa tehtävissään ja minkä puolueen hän soisi voittavan eduskuntavaaleissa. Äänestyskäyttäytymistä kartoitettiin kysymällä minkä puolueen tai ryhmittymän edustajaa vastaaja äänestäisi jos eduskuntavaalit olisivat nyt, mitä hän äänesti vuoden 1995 eduskuntavaaleissa ja vuoden 1996 lokakuun kunnallisvaaleissa ja mitkä asiat vaikuttavat puolueen valintaan. Lisäksi kysyttiin vastaako vastaaja perheessään päivittäistavaroiden ostosta tai ruoanlaitosta. Taustamuuttujina olivat mm. vastaajan syntymävuosi, siviilisääty, bruttovuositulot, asuinpaikka, ammattiryhmä, toimiala, kuuluminen ammattiyhdistykseen ja äidinkieli.

Asiasanat

eduskuntavaalit; kuntavaalit; poliittinen käyttäytyminen; poliittiset asenteet; puolueet; puolueiden kannatus; vaalit; äänestäminen

Tieteenala/Aihealue

Sarja

Puolueiden ajankohtaistutkimukset

Jakelija

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto

Käyttöoikeudet

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Kerääjät

  • Suomen Gallup

Tuottajat

  • Suomen Gallup

Ajallinen kattavuus

1997

Aineistonkeruun ajankohta

1997-10-03 – 1997-10-07

Maa

Suomi

Kohdealue

Suomi

Havaintoyksikkötyyppi

Henkilö

Perusjoukko/otos

Suomen 15 - 70-vuotias väestö (poislukien Ahvenanmaa)

Tutkimuksen aikaulottuvuus

Pitkittäisaineisto: trendi/toistuva poikkileikkausaineisto

Otantamenetelmä

Todennäköisyysotanta: monivaiheinen otanta

Tutkimuksen tiedot on kerätty GallupKanavalla, kotitalouksiin asetettujen mikrotietokoneiden ja Internet-päätelaitteiden avulla. Otanta on toteutettu monivaiheisena ositettuna otantana, jonka tuloksena on kiinteä tutkimusnäyte.

Keruumenetelmä

Itsetäytettävä lomake: verkkolomake

Keruuväline tai –ohje

Strukturoitu lomake

Datatiedostojen kieli

Aineistopaketti voi sisältää samoja tiedostoja eri kielisinä.

Aineisto sisältää datatiedostoja seuraavilla kielillä: englanti ja suomi.

Tietoarkisto kääntää kvantitatiivisia datatiedostoja englanniksi. Lisätietoja käännöspyynnön jättämisestä.

Havaintojen ja muuttujien lukumäärä

196 muuttujaa ja 1276 havaintoa.

Datan versio

3.0

Aineiston käytössä huomioitavaa

Aineistosta on arkistoinnin yhteydessä poistettu kuntamuuttuja ja postinumeromuuttuja.

Painokertoimet

Aineistossa on painomuuttuja WT1.

Viittausvaatimus

Aineistoon ja sen tekijöihin tulee viitata asianmukaisesti kaikissa julkaisuissa ja esityksissä, joissa aineistoa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.

Malliviittaus

Suomen Gallup: Puolueiden ajankohtaistutkimus lokakuu 1997 [sähköinen tietoaineisto]. Versio 3.0 (2018-07-18). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD1035

Julkaisusta tiedottaminen

Viitetiedot julkaisuista, joissa aineistoa on käytetty, toimitetaan Tietoarkiston asiakaspalveluun asiakaspalvelu.fsd@tuni.fi.

Varaumat

Aineiston alkuperäiset tekijät ja Tietoarkisto eivät ole vastuussa aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.

Julkaisut aineistosta Tooltip

Suomen demokratiaindikaattorit (2006). Toim. Sami Borg. Helsinki: Oikeusministeriö. Oikeusministeriön julkaisu 2006:1.

Paloheimo, Heikki (2002). Hallituksen toimintaan ja puoluejohdon taitavuuteen kohdistuva arviointi puoluekannatuksen selittäjänä. Politiikka 44(2), 124-143.

Paloheimo, Heikki (2003). Miten äänestäjät valitsevat puolueen? Politiikka 45(3), 175-193.

Paloheimo, Heikki (2005). Vaalit ja demokratia Suomessa. Helsinki: WSOY.

Paloheimo, Heikki (2005). Puoluevalinnan tilannetekijät. Teoksessa: Vaalit ja demokratia Suomessa (toim. Heikki Paloheimo), 202-228. Helsinki: WSOY.

Paloheimo, Heikki (2006). Asenteet poliittisia instituutioita ja toimijoita kohtaan. Teoksessa: Suomen demokratiaindikaattorit (toim. Sami Borg), 128 - 153. Helsinki: Oikeusministeriö. Oikeusministeriön julkaisu 2006:1.

Grönlund, Kimmo & Paloheimo, Heikki & Wass, Hanna (2005). Äänestysosallistuminen. Teoksessa: Vaalit ja demokratia Suomessa (toim. Heikki Paloheimo), 119-146. Helsinki: WSOY.

Borg, Sami & Ruostetsaari, Ilkka (2002). Suuret ikäluokat ja valta. Hyvinvointikatsaus 1/2002, 51-58.

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.