FSD1085 EVAn kansallinen asennetutkimus 1996

Valitse muuttuja


[fsd_no] Aineistonumero (lisätty FSD:ssä)

[fsd_vr] Aineistoversio (lisätty FSD:ssä)

[fsd_pro] Käsittelytaso (lisätty FSD:ssä)

[fsd_id] Havaintotunnus (lisätty FSD:ssä)

[nro] havaintotunnus

[q1] Mikään puolue ei aja juuri minulle tärkeitä asioita

[q2] Tiede ja tekniikka pystyvät tulevaisuudessa ratkaisemaan useimmat tänä päivänä esiintyvät ongelmat

[q3] Suomi elää nykyisin yhtä historiansa suurinta murroskautta

[q4] Naiset ja miehet ovat Suomessa nykyisin riittävän tasa-arvoisia

[q5] Maamme poliittisilla päättäjillä ei ole todellista tahtoa työttömyyden alentamiseksi

[q6] Juuri pidettyjen kunnallis- ja eurovaalien alhainen äänestysprosentti ei ollut välinpitämättömyyttä, vaan selkeä poliittinen protesti

[q7] On onni ja etuoikeus saada olla suomalainen

[q8] Menestyäkseen tulevaisuudessa Suomen on suuntauduttava enenevästi globaaliin (maailmanlaajuiseen) yhteistyöhön ja kauppaan, EU-jäsenyys ei yksin riitä

[q9] Puolueet ovat ajautuneet yhä kauemmas tavallisen kansan ongelmista

[q10] Vaikka maamme on kokenut vaikeita aikoja, suhtaudun optimistisesti Suomen tulevaisuuteen

[q11] Suurtyöttömyys jää maahamme pysyväksi ja yhteiskuntaamme muodostuu laaja syrjäytyneiden ns. B-kansalaisten luokka

[q12] Vaikka suomalaiset ovat kokeneet vaikeita aikoja, suhtaudun optimistisesti omaan tulevaisuuteeni

[q13] Saaste- ja ympäristöongelmien vähentämiseksi olen valmis tinkimään omasta elintasostani

[q14] Olen kiinnittynyt omaan asuinseutuuni niin, etten muuttaisi mihinkään muualle

[q15] Mikäli maassamme suhtauduttaisiin myönteisemmin yrittämiseen, siitä hyötyisi koko yhteiskunta

[q16] Suomalaisilla työpaikoilla työskennellään nykyisin ylikierroksilla ja niin kovan paineen alla, että monet ihmiset palavat ennenaikaisesti loppuun

[q17] Mikäli työntekijät saisivat osallistua ja vaikuttaa yritysten päätöksentekoon nykyistä enemmän, siitä hyötyisi koko yhteiskunta

[q18] Ulkomaalaisten lisääntyvä työskentely Suomessa toisi maahamme hyödyllisiä kansainvälisiä vaikutteita

[q19] Ammattiyhdistysliike on nykyisin maassamme pikemmin yhteiskunnallisen kehityksen jarru kuin moottori

[q20] Nyky-Suomessa kansalaisten mielipiteet välittyvät päätöksentekijöille paljon paremmin kansalaisliikkeiden kautta kuin puolueiden kautta

[q21] Ihmisten hyvinvoinnin jatkuminen voi perustua vain taloudelliseen kasvuun

[q22] Vaikka tietokoneet muuttavatkin elämäämme voimakkaasti, on niistä enemmän hyötyä kuin haittaa

[q23] Työntekijöiden ja työnantajien edut ovat Suomessa nykyään pitkälti yhteneväiset

[q24] Ns. pimeä talous ja veronkierto ovat saaneet maassamme hälyttävät, koko yhteiskuntaa vahingoittavat mittasuhteet

[q25] Luonnonsuojelun nimissä rajoitetaan taloudellista ja teollista toimintaa liian paljon

[q26] Maailma on nykyään niin monimutkainen, ettei tavallinen kansalainen ymmärrä siitä enää paljoakaan

[q27] 'Eurohenkisen etelän' ja 'kansallishenkisen maakuntien Suomen' välille on syntymässä vakava poliittinen vastakohtaisuus

[q28] Omistus keskittyy maassamme huolestuttavasti

[q29] Suomalaisten tulisi tehokkaasti varjella kulttuurinsa omaleimaisuutta yhä lisääntyvää kansainvälistymistä vastaan

[q30] Politiikan moraalia moititaan maassamme suotta, sillä valtaosa poliitikoistamme on rehellisiä ja tunnollisia ihmisiä

[q31] Ennen ihmiset olivat onnellisempia kuin nykyään

[q32] Pyrkimällä jatkuvaan taloudelliseen kasvuun ihminen tuhoaa vähitellen luonnon ja lopulta itsensä

[q33] Toimittajat ohjaavat liikaa mielipiteitä Suomessa

[q34] Suomen nykyinen poliittinen johto on aivan liian eurointoista ja aiheuttaa sitä kautta vielä suurta vahinkoa maallemme

[q35] Ulkomaalaisten lisääntyvä maahanmuutto johtaisi epäedulliseen rotujen sekoittumiseen ja heikentäisi kansakuntamme elinvoimaa

[q36] Työttömyyttä voitaisiin merkittävästi alentaa työelämän ns. joustoja lisäämällä

[q37] Suomalaisen yhteiskunnan johtotehtävät tulisi antaa nuorempien henkilöiden käsiin

[q38] Olen kiinnostunut politiikasta ja seuraan sita aktiivisesti

[q39] Työllisyys ja sitä kautta muukin hyvinvointi maassamme riippuu ratkaisevasti vientiteollisuutemme kilpailukyvystä

[q40] Vaikka tietotekniikan kehitys ja automaatio ensi vaiheessa vähentääkin työvoimaa, pitkällä aikavälillä se turvaa työllisyyttä

[q41] Vaikka sanonta 'Suomi elää metsästä' pitää nyt paikkansa, tulevaisuudessa meidän on pakko hankkia toimeentulomme yhä enenevästi muista vientituotteista

[q42] Median (tiedotusvälineiden) keskittyminen on vahingollista keskusteluilmapiirin vapauden kannalta

[q43] Suomalainen teollisuus ja elinkeinoelämä toimii nykyisin ympäristöasioissa vastuullisesti

[q44] Työttömyyttä ei voida merkittävästi alentaa ilman työelämän syvällekäyviä rakenteellisia uudistuksia ja etujärjestöjen varpaille astumista

[q45] Suomalainen yhteiskunta on ajautunut liiaksi sokeiden markkinavoimien ja itsekkään voitontavoittelun ohjattavaksi

[q46] Poliitikot ovat tehneet kaikkensa työttömyyden alentamiseksi, mutta se ei auta, koska työllisyyttä ei voida nykyoloissa parantaa poliittisin päätöksin

[q47] Olen henkilökohtaisesti kiinnostunut eurooppalaisesta kulttuurista (esim. kirjallisuus, kuvaamataide, musiikki, arkkitehtuuri) ja saan siitä itselleni suurta henkistä tyydytystä

[q48] Puhe suomalaisten heikosta itsetunnosta on hölynpölyä, sillä suomalainen osaa mitä tahansa ja pärjää missä tahansa

[q49] Maassamme tulisi yksityistää suuri osa julkisista palveluista, jotta palveluitten tuotanto tehostuisi

[q50] Tunnen itseni nykyisin paitsi suomalaiseksi, yhä selvemmin myös eurooppalaiseksi

[q51] Tulevaisuudessa nykyinen julkisiin palveluihin nojaava hyvinvointimallimme ei enää toimi, vaan meidän on siirryttävä kohti yksityiseen toimeliaisuuteen perustuvaa hyvinvointimallia

[q52] Etujärjestöillä on maassamme aivan liian paljon vaikutusvaltaa poliittisessa päätöksenteossa

[q53] Tulonjakopolitiikassa olisi voimakkaasti korostettava tasa-arvoperiaatetta myös tulevaisuudessa

[q54] Suomalaisten varauksellinen suhtautuminen ulkomaalaisia kohtaan on viisasta varovaisuutta, ei tietämättömyyttä tai rasismia

[q55] Lakko-oikeus on perusoikeus, jota ei saa rajoittaa edes laman ja suurtyöttömyyden oloissa

[q56] Maamme kaipaa vahvoja johtajia, jotka kykenevät palauttamaan yhteiskuntaamme kurin ja järjestyksen sekä oikeiden arvojen kunnioituksen

[q57] Demokratia toimii Suomessa niin hyvin, että puheet kansalaisten huonoista vaikutusmahdollisuuksista ovat vailla pohjaa

[q58] Lama on jo ohi suomalaisessa yhteiskunnassa

[q59] Henkinen huolenpito lapsista on maassamme nykyisin aivan liian heikkoa

[q60] Markkinatalous toimii Suomessa nykyisin hyvin kaikkien kansalaisten parhaaksi

[q61] Vaikka hyvän sosiaaliturvan ja muiden julkisten palvelujen ylläpitäminen maksaa paljon, suomalainen hyvinvointivaltio on aina hintansa arvoinen

[q62_1] Miten te suhtaudutte niin maaseudun kuin kaupunkienkin asemaa ja tulevaisuutta koskeviin näkemyksiin: Maaseutu on nyky-Suomessa jätetty heitteille

[q62_2] Miten te suhtaudutte niin maaseudun kuin kaupunkienkin asemaa ja tulevaisuutta koskeviin näkemyksiin: EU-jäsenyys merkitsee kuoliniskua Suomen maaseudulle

[q62_3] Miten te suhtaudutte niin maaseudun kuin kaupunkienkin asemaa ja tulevaisuutta koskeviin näkemyksiin: EU-jäsenyys auttaa maaseutua toteuttamaan välttämättömiä rakenneuudistuksia

[q62_4] Miten te suhtaudutte niin maaseudun kuin kaupunkienkin asemaa ja tulevaisuutta koskeviin näkemyksiin: Kaupungistuminen on luonnollinen kehityssuunta, jota ei pidä jarruttaa

[q62_5] Miten te suhtaudutte niin maaseudun kuin kaupunkienkin asemaa ja tulevaisuutta koskeviin näkemyksiin: Maaseudun kehittämisen tulee perustua sen omaan elinvoimaan, ei valtion tukiin

[q62_6] Miten te suhtaudutte niin maaseudun kuin kaupunkienkin asemaa ja tulevaisuutta koskeviin näkemyksiin: Maaseutu on pidettävä asuttuna kustannuksista välittämättä

[q62_7] Miten te suhtaudutte niin maaseudun kuin kaupunkienkin asemaa ja tulevaisuutta koskeviin näkemyksiin: Kaupunkien 'kuluttajien' ja maaseudun 'tuottajien' välillä vallitsee selkeä eturistiriita

[q62_8] Miten te suhtaudutte niin maaseudun kuin kaupunkienkin asemaa ja tulevaisuutta koskeviin näkemyksiin: Kaupungit ja maaseutu tarvitsevat toisiaan nyt ja tulevaisuudessa

[q62_9] Miten te suhtaudutte niin maaseudun kuin kaupunkienkin asemaa ja tulevaisuutta koskeviin näkemyksiin: Vaikka ruuan tuottaminen on Suomessa kallista, korkea laatu kompensoi hinnan

[q62_10] Miten te suhtaudutte niin maaseudun kuin kaupunkienkin asemaa ja tulevaisuutta koskeviin näkemyksiin: Maaseutu on nykyisin Suomelle pikemminkin taakka kuin voimavara

[q62_11] Miten te suhtaudutte niin maaseudun kuin kaupunkienkin asemaa ja tulevaisuutta koskeviin näkemyksiin: Maatalouden ylituotanto on parempi kuin alituotanto ja tuontiruoka

[q62_12] Miten te suhtaudutte niin maaseudun kuin kaupunkienkin asemaa ja tulevaisuutta koskeviin näkemyksiin: Kun EU-siirtymävaihe päättyy, maaseudun ongelmat pahenevat kestämättömiksi

[q62_13] Miten te suhtaudutte niin maaseudun kuin kaupunkienkin asemaa ja tulevaisuutta koskeviin näkemyksiin: Maaseutu on suomalaisen kulttuurin ja identiteetin tärkein perusta

[q62_14] Miten te suhtaudutte niin maaseudun kuin kaupunkienkin asemaa ja tulevaisuutta koskeviin näkemyksiin: Muuttoliike maaseudulta kaupunkeihin kiihtyy lähivuosien aikana

[q62_15] Miten te suhtaudutte niin maaseudun kuin kaupunkienkin asemaa ja tulevaisuutta koskeviin näkemyksiin: Maaseutu tarjoaa paremman asuin- ja elinympäristön kuin kaupungit

[q62_16] Miten te suhtaudutte niin maaseudun kuin kaupunkienkin asemaa ja tulevaisuutta koskeviin näkemyksiin: Kaupunkien kehittäminen on laiminlyöty maaseudusta huolehdittaessa

[q62_17] Miten te suhtaudutte niin maaseudun kuin kaupunkienkin asemaa ja tulevaisuutta koskeviin näkemyksiin: Puhdas ja hyvin hoidettu maaseutuympäristö on tärkeä Suomelle myös tulevaisuudessa

[q62_18] Miten te suhtaudutte niin maaseudun kuin kaupunkienkin asemaa ja tulevaisuutta koskeviin näkemyksiin: Maaseutu edustaa mennyttä yhteiskuntaa, jonka on vähitellen väistyttävä kehityksen tieltä

[q62_19] Miten te suhtaudutte niin maaseudun kuin kaupunkienkin asemaa ja tulevaisuutta koskeviin näkemyksiin: Korkealaatuiset maataloustuotteet ovat tulevaisuudessa maamme tärkeitä vientituotteita

[q62_20] Miten te suhtaudutte niin maaseudun kuin kaupunkienkin asemaa ja tulevaisuutta koskeviin näkemyksiin: Mikäli maseudun kriisin annetaan syventyä, kansallinen eheys vaarantuu

[q62_21] Miten te suhtaudutte niin maaseudun kuin kaupunkienkin asemaa ja tulevaisuutta koskeviin näkemyksiin: Asuisin mielelläni maaseudulla, jos se vain työn yms. vuoksi olisi mahdollista

[q62_22] Miten te suhtaudutte niin maaseudun kuin kaupunkienkin asemaa ja tulevaisuutta koskeviin näkemyksiin: Taantuvien alueiden sijasta tulisi tukea kasvun vetureina toimivia kaupunkikeskuksia

[q62_23] Miten te suhtaudutte niin maaseudun kuin kaupunkienkin asemaa ja tulevaisuutta koskeviin näkemyksiin: Joskaan ei ehkä palkkatyötä, maaseutu tarjoaa tulevaisuudessa paljon yrittämisen mahdollisuuksia

[q62_24] Miten te suhtaudutte niin maaseudun kuin kaupunkienkin asemaa ja tulevaisuutta koskeviin näkemyksiin: Nykyaikainen osuustoiminnallinen yhteistyö on hyvä keino vahvistaa maaseudun elinkelpoisuutta

[q62_25] Miten te suhtaudutte niin maaseudun kuin kaupunkienkin asemaa ja tulevaisuutta koskeviin näkemyksiin: Maaseutu pärjäisi paremmin, mikäli pieniä kuntia yhdistettäisiin suuremmiksi kokonaisuuksiksi

[q62_26] Miten te suhtaudutte niin maaseudun kuin kaupunkienkin asemaa ja tulevaisuutta koskeviin näkemyksiin: Kuihtuneinkin kylä on parempi elinympäristö kuin kaupunkien slummiutuvat lähiöt

[q62_27] Miten te suhtaudutte niin maaseudun kuin kaupunkienkin asemaa ja tulevaisuutta koskeviin näkemyksiin: On kaikkien suomalaisten edun mukaista turvata maaseudun elinkelpoisuus

[q62_28] Miten te suhtaudutte niin maaseudun kuin kaupunkienkin asemaa ja tulevaisuutta koskeviin näkemyksiin: Suomen syrjäalueet tulee pitää asuttuina jo yksistään puolustuspoliittisista syistä

[q63_1] Yleisten elinolojen kuten toimeentulomahdollisuuksien ja viihtyvyyden kannalta viisi parhaaksi katsomaanne seutua (1)

[q63_2] Yleisten elinolojen kuten toimeentulomahdollisuuksien ja viihtyvyyden kannalta viisi parhaaksi katsomaanne seutua (2)

[q63_3] Yleisten elinolojen kuten toimeentulomahdollisuuksien ja viihtyvyyden kannalta viisi parhaaksi katsomaanne seutua (3)

[q63_4] Yleisten elinolojen kuten toimeentulomahdollisuuksien ja viihtyvyyden kannalta viisi parhaaksi katsomaanne seutua (4)

[q63_5] Yleisten elinolojen kuten toimeentulomahdollisuuksien ja viihtyvyyden kannalta viisi parhaaksi katsomaanne seutua (5)

[q64_1] Nykyinen suomalainen markkinatalous vastaa Teidän henkilökohtaisia näkemyksiänne: Pääpiirteissään hyvin toimiva kokonaisuus

[q64_2] Nykyinen suomalainen markkinatalous vastaa Teidän henkilökohtaisia näkemyksiänne: Sopivasti, sosiaalinen ja taloudellisesti tasa-arvoinen, ei liian kova

[q64_3] Nykyinen suomalainen markkinatalous vastaa Teidän henkilökohtaisia näkemyksiänne: Liian säälimätön heikompia ja 'tuottamattomia' kansalaisia kohtaan

[q64_4] Nykyinen suomalainen markkinatalous vastaa Teidän henkilökohtaisia näkemyksiänne: Korostaa liikaa taloudellisia arvoja, tehnyt rahasta ylimmän arvon

[q64_5] Nykyinen suomalainen markkinatalous vastaa Teidän henkilökohtaisia näkemyksiänne: Liiaksi yhteiskunnan sääntelemä ja valvoma

[q64_6] Nykyinen suomalainen markkinatalous vastaa Teidän henkilökohtaisia näkemyksiänne: Monopolien ja kartellien hallitsema, todellinen kilpailu vähäistä

[q64_7] Nykyinen suomalainen markkinatalous vastaa Teidän henkilökohtaisia näkemyksiänne: Kehittynyt viime vuosina parempaan suuntaan

[q64_8] Nykyinen suomalainen markkinatalous vastaa Teidän henkilökohtaisia näkemyksiänne: Saa kilpailun kautta yksilöt yrittämään parastaan

[q64_9] Nykyinen suomalainen markkinatalous vastaa Teidän henkilökohtaisia näkemyksiänne: Julkinen sektori liian raskas suhteessa yksityiseen

[q64_10] Nykyinen suomalainen markkinatalous vastaa Teidän henkilökohtaisia näkemyksiänne: Poliittisten voimien ja markkinavoimien välillä vallitsee vahva jännite

[q64_11] Nykyinen suomalainen markkinatalous vastaa Teidän henkilökohtaisia näkemyksiänne: Poliittiselta järjestelmältä on siirtynyt paljon valtaa taloudelliselle järjestelmälle

[q64_12] Nykyinen suomalainen markkinatalous vastaa Teidän henkilökohtaisia näkemyksiänne: Markkinavoimat ylin päättäjä, määräävät mitä poliitikot päättävät

[q64_13] Nykyinen suomalainen markkinatalous vastaa Teidän henkilökohtaisia näkemyksiänne: Markkinavoimat eivät tee poliittisia päätöksiä, vaan reagoivat niihin

[q64_14] Nykyinen suomalainen markkinatalous vastaa Teidän henkilökohtaisia näkemyksiänne: Yritykset ovat nykyään kansainvälisiä ja siten kansallisten päätösten ulottumattomissa

[q64_15] Nykyinen suomalainen markkinatalous vastaa Teidän henkilökohtaisia näkemyksiänne: Toimii liiaksi suuryritysten, etenkin suurten vientiyritysten ehdoilla

[q64_16] Nykyinen suomalainen markkinatalous vastaa Teidän henkilökohtaisia näkemyksiänne: Kaipaa tiukempaa yhteiskunnallista ohjausta ja valtiovallan sääntelyä

[q64_17] Nykyinen suomalainen markkinatalous vastaa Teidän henkilökohtaisia näkemyksiänne: Yritysvihamielinen, yrittäjähengen tappava järjestelmä

[q64_18] Nykyinen suomalainen markkinatalous vastaa Teidän henkilökohtaisia näkemyksiänne: Puhtaan kapitalistinen malli

[q64_19] Nykyinen suomalainen markkinatalous vastaa Teidän henkilökohtaisia näkemyksiänne: Etujärjestöjen hallitsema (korporatistinen) malli

[q64_20] Nykyinen suomalainen markkinatalous vastaa Teidän henkilökohtaisia näkemyksiänne: Tarjoaa ihmisille yhtäläiset mahdollisuudet sosiaaliseen nousuun

[q64_21] Nykyinen suomalainen markkinatalous vastaa Teidän henkilökohtaisia näkemyksiänne: Tuottaa liian suuria tulo- ja hyvinvointieroja

[q64_22] Nykyinen suomalainen markkinatalous vastaa Teidän henkilökohtaisia näkemyksiänne: EU-jäsenyyden ja 'eurokuntoon' valmistautumisen aiheuttama tilanne

[q64_23] Nykyinen suomalainen markkinatalous vastaa Teidän henkilökohtaisia näkemyksiänne: Markkinavoimia voidaan parhaiten hallita EUn avulla

[q64_24] Nykyinen suomalainen markkinatalous vastaa Teidän henkilökohtaisia näkemyksiänne: Nykyoloissa talouden on saatava toimia vapaasti, jotta se ylipäätään voi toimia

[q64_25] Nykyinen suomalainen markkinatalous vastaa Teidän henkilökohtaisia näkemyksiänne: Vieraaannuttaa kansalaiset elämän perimmäisistä arvoista

[q64_26] Nykyinen suomalainen markkinatalous vastaa Teidän henkilökohtaisia näkemyksiänne: Suosii vahvemman oikeutta, voimassa viidakon lait

[q64_27] Nykyinen suomalainen markkinatalous vastaa Teidän henkilökohtaisia näkemyksiänne: Yksityinen omistusoikeus ja omaisuuden käyttöoikeus liian rajoitettua

[q64_28] Nykyinen suomalainen markkinatalous vastaa Teidän henkilökohtaisia näkemyksiänne: Takaa moniarvoisuuden ja valinnanvapauden toteutumisen

[q64_29] Nykyinen suomalainen markkinatalous vastaa Teidän henkilökohtaisia näkemyksiänne: Työntekoon motivoiva ja kannustava järjestelmä

[q64_30] Nykyinen suomalainen markkinatalous vastaa Teidän henkilökohtaisia näkemyksiänne: Hyvinvointivaltion murentava järjestelmä

[q64_31] Nykyinen suomalainen markkinatalous vastaa Teidän henkilökohtaisia näkemyksiänne: Hyvinvoinnin parhaiten turvaava järjestelmä

[q64_32] Nykyinen suomalainen markkinatalous vastaa Teidän henkilökohtaisia näkemyksiänne: On kuristettu verotuksella kehityskyvyttömäksi

[q64_33] Nykyinen suomalainen markkinatalous vastaa Teidän henkilökohtaisia näkemyksiänne: Toimisi tehokkaammin, jos sallisi suuremmat tuloerot

[q64_34] Nykyinen suomalainen markkinatalous vastaa Teidän henkilökohtaisia näkemyksiänne: Kaupallistaa, pinnallistaa, viihteellistää koko yhteiskuntaelämän

[q64_35] Nykyinen suomalainen markkinatalous vastaa Teidän henkilökohtaisia näkemyksiänne: Hyväksyttävä realiteettina, jolle ei vaihtoehtoa

[q65_1] Millaisia kansainvälistä asemaamme koskevia ratkaisuja Suomen Teidän mielestänne tulisi tehdä: Unohtaa vanhat ajattelu- ja toimintatavat ja hypätä rohkeasti uuteen aikaan

[q65_2] Millaisia kansainvälistä asemaamme koskevia ratkaisuja Suomen Teidän mielestänne tulisi tehdä: Odottaa viileästi ja seurata kansainvälisen tilanteen kehitystä

[q65_3] Millaisia kansainvälistä asemaamme koskevia ratkaisuja Suomen Teidän mielestänne tulisi tehdä: Luopua lopullisesti aikaisempien vuosikymmenten puolueettomuusihanteista

[q65_4] Millaisia kansainvälistä asemaamme koskevia ratkaisuja Suomen Teidän mielestänne tulisi tehdä: Palauttaa kunniaan maamme perinteinen puolueettomuuspolitiikka

[q65_5] Millaisia kansainvälistä asemaamme koskevia ratkaisuja Suomen Teidän mielestänne tulisi tehdä: Toimittava nyt, kun Eurooppa on muotoutumassa uudelleen

[q65_6] Millaisia kansainvälistä asemaamme koskevia ratkaisuja Suomen Teidän mielestänne tulisi tehdä: Ajaa tiukasti omaa kansallista etuaan EUssa, ottaa kaikki hyöty irti

[q65_7] Millaisia kansainvälistä asemaamme koskevia ratkaisuja Suomen Teidän mielestänne tulisi tehdä: Osallistua aktiivisesti EUn kehittämiseen ja saada sitä kautta etua maallemme

[q65_8] Millaisia kansainvälistä asemaamme koskevia ratkaisuja Suomen Teidän mielestänne tulisi tehdä: Liittyä EMUun (Euroopan talous- ja rahaliitto) ensimmäisten joukossa

[q65_9] Millaisia kansainvälistä asemaamme koskevia ratkaisuja Suomen Teidän mielestänne tulisi tehdä: Liittyä EMUun, mikäli Ruotsi liittyy

[q65_10] Millaisia kansainvälistä asemaamme koskevia ratkaisuja Suomen Teidän mielestänne tulisi tehdä: Liittyä EMUun mikäli useimmat EU-maat liittyvät

[q65_11] Millaisia kansainvälistä asemaamme koskevia ratkaisuja Suomen Teidän mielestänne tulisi tehdä: Tukea EUn kehittymistä liittovaltioksi/federaatioksi

[q65_12] Millaisia kansainvälistä asemaamme koskevia ratkaisuja Suomen Teidän mielestänne tulisi tehdä: Tukea EUn laajentumista Itä-Eurooppaan/Baltiaan

[q65_13] Millaisia kansainvälistä asemaamme koskevia ratkaisuja Suomen Teidän mielestänne tulisi tehdä: Pikemminkin jarruttaa kuin kiihdyttää EUn suuria kehityshankkeita

[q65_14] Millaisia kansainvälistä asemaamme koskevia ratkaisuja Suomen Teidän mielestänne tulisi tehdä: Erota EUsta

[q65_15] Millaisia kansainvälistä asemaamme koskevia ratkaisuja Suomen Teidän mielestänne tulisi tehdä: Liittyä Natoon

[q65_16] Millaisia kansainvälistä asemaamme koskevia ratkaisuja Suomen Teidän mielestänne tulisi tehdä: Liittyä Natoon, mikäli Ruotsi liittyy

[q65_17] Millaisia kansainvälistä asemaamme koskevia ratkaisuja Suomen Teidän mielestänne tulisi tehdä: Liittyä Natoon, mikäli Ruotsi ja Baltian maat liittyvät

[q65_18] Millaisia kansainvälistä asemaamme koskevia ratkaisuja Suomen Teidän mielestänne tulisi tehdä: Liittyä Natoon, mikäli Venäjä ryhtyy läheiseen yhteistyöhön sen kanssa

[q65_19] Millaisia kansainvälistä asemaamme koskevia ratkaisuja Suomen Teidän mielestänne tulisi tehdä: Toimia EUssa, mutta pysyä Naton ulkopuolella

[q65_20] Millaisia kansainvälistä asemaamme koskevia ratkaisuja Suomen Teidän mielestänne tulisi tehdä: Liittymättä Natoon toimia läheisessä yhteistyössä sen kanssa

[q65_21] Millaisia kansainvälistä asemaamme koskevia ratkaisuja Suomen Teidän mielestänne tulisi tehdä: Varjella tarkoin maamme kansallista itsemääräämisoikeutta

[q65_22] Millaisia kansainvälistä asemaamme koskevia ratkaisuja Suomen Teidän mielestänne tulisi tehdä: Toimia YKssa nykyistä aktiivisemmin

[q65_23] Millaisia kansainvälistä asemaamme koskevia ratkaisuja Suomen Teidän mielestänne tulisi tehdä: Osallistua nykyistä aktiivisemmin kehitysyhteistyöhön

[q65_24] Millaisia kansainvälistä asemaamme koskevia ratkaisuja Suomen Teidän mielestänne tulisi tehdä: Suuntautua EUn ohella voimakkaasti maailman muihin talousalueisiin

[q65_25] Millaisia kansainvälistä asemaamme koskevia ratkaisuja Suomen Teidän mielestänne tulisi tehdä: Lisätä yhteistoimintaa/lähentyä Venäjään

[q65_26] Millaisia kansainvälistä asemaamme koskevia ratkaisuja Suomen Teidän mielestänne tulisi tehdä: Lisätä yhteistoimintaa/lähentyä Viroon ja muuhun Baltiaan

[q65_27] Millaisia kansainvälistä asemaamme koskevia ratkaisuja Suomen Teidän mielestänne tulisi tehdä: Lisätä yhteistoimintaa Pohjoismaiden mm. Ruotsin kanssa

[q65_28] Millaisia kansainvälistä asemaamme koskevia ratkaisuja Suomen Teidän mielestänne tulisi tehdä: Lisätä yhteistoimintaa/lähentyä Saksan kanssa

[q65_29] Millaisia kansainvälistä asemaamme koskevia ratkaisuja Suomen Teidän mielestänne tulisi tehdä: Kulkea kaikissa ratkaisuissaan omaa tietään muista riippumatta

[q65_30] Millaisia kansainvälistä asemaamme koskevia ratkaisuja Suomen Teidän mielestänne tulisi tehdä: Kaikin tavoin houkutella maahamme ulkomaista pääomaa/investointeja

[q65_31] Millaisia kansainvälistä asemaamme koskevia ratkaisuja Suomen Teidän mielestänne tulisi tehdä: Tehdä aloitteita/ryhtyä toimiin Karjalan takaisin saamiseksi

[q66_1] Kuinka hyvin eräät mahdolliset menestyksemme eväät Teidän nähdäksenne kantavat Suomea tästä eteenpäin: Koulutus (koulutustaso, koulutuksen kehittäminen/panostaminen)

[q66_2] Kuinka hyvin eräät mahdolliset menestyksemme eväät Teidän nähdäksenne kantavat Suomea tästä eteenpäin: Tiede ja teknologia (taso, kehittäminen, panostaminen)

[q66_3] Kuinka hyvin eräät mahdolliset menestyksemme eväät Teidän nähdäksenne kantavat Suomea tästä eteenpäin: Yrittäminen, yrittäjyyden ja omatoimisuuden lisääminen

[q66_4] Kuinka hyvin eräät mahdolliset menestyksemme eväät Teidän nähdäksenne kantavat Suomea tästä eteenpäin: Laatu, korkeaan laatuun panostaminen

[q66_5] Kuinka hyvin eräät mahdolliset menestyksemme eväät Teidän nähdäksenne kantavat Suomea tästä eteenpäin: Eurooppalaisuus, EU-jäsenyys ja sen hyödyntäminen

[q66_6] Kuinka hyvin eräät mahdolliset menestyksemme eväät Teidän nähdäksenne kantavat Suomea tästä eteenpäin: Suomalaisuus, kansallishenki

[q66_7] Kuinka hyvin eräät mahdolliset menestyksemme eväät Teidän nähdäksenne kantavat Suomea tästä eteenpäin: Globaalisuus, yritysten globalisoituminen

[q66_8] Kuinka hyvin eräät mahdolliset menestyksemme eväät Teidän nähdäksenne kantavat Suomea tästä eteenpäin: Itäsuuntautuneisuus, kauppayhteys Venäjään

[q66_9] Kuinka hyvin eräät mahdolliset menestyksemme eväät Teidän nähdäksenne kantavat Suomea tästä eteenpäin: Kansainvälisyys, kansainvälistyminen yleensä

[q66_10] Kuinka hyvin eräät mahdolliset menestyksemme eväät Teidän nähdäksenne kantavat Suomea tästä eteenpäin: Markkinatalouden edistäminen, kilpailun lisääminen

[q66_11] Kuinka hyvin eräät mahdolliset menestyksemme eväät Teidän nähdäksenne kantavat Suomea tästä eteenpäin: Perinteiset arvot ja kulttuuri/niihin tukeutuminen

[q66_12] Kuinka hyvin eräät mahdolliset menestyksemme eväät Teidän nähdäksenne kantavat Suomea tästä eteenpäin: Vuorovaikutus- ja ihmissuhdetaitojen kehittäminen

[q66_13] Kuinka hyvin eräät mahdolliset menestyksemme eväät Teidän nähdäksenne kantavat Suomea tästä eteenpäin: Työelämän kehittäminen, työpaikkojen ilmapiirin parantaminen

[q66_14] Kuinka hyvin eräät mahdolliset menestyksemme eväät Teidän nähdäksenne kantavat Suomea tästä eteenpäin: Vahva poliittinen johtajuus

[q66_15] Kuinka hyvin eräät mahdolliset menestyksemme eväät Teidän nähdäksenne kantavat Suomea tästä eteenpäin: Kotimaisen tuotannon suojaaminen tuontirajoituksin

[q66_16] Kuinka hyvin eräät mahdolliset menestyksemme eväät Teidän nähdäksenne kantavat Suomea tästä eteenpäin: Kansallinen yhtenäisyys, yksimielisyys

[q66_17] Kuinka hyvin eräät mahdolliset menestyksemme eväät Teidän nähdäksenne kantavat Suomea tästä eteenpäin: Yksilöllisyys, yksilön ja omaehtoisuuden kunnioittaminen

[q66_18] Kuinka hyvin eräät mahdolliset menestyksemme eväät Teidän nähdäksenne kantavat Suomea tästä eteenpäin: Yhteisöllisyys, yhteisvastuu ja keskinäinen solidaarisuus

[q66_19] Kuinka hyvin eräät mahdolliset menestyksemme eväät Teidän nähdäksenne kantavat Suomea tästä eteenpäin: Ympäristöllisyys, kestävän kehityksen periaatteet

[q66_20] Kuinka hyvin eräät mahdolliset menestyksemme eväät Teidän nähdäksenne kantavat Suomea tästä eteenpäin: Suomalainen sisu

[bv1] Sukupuoli

[bv2] Ikä

[bv3] Asuinkunnan koko

[bv4] Lääni, jossa asutte

[bv5] Asuinalueenne tyyppi

[bv6] Ammattiryhmä, johon katsotte lähinnä kuuluvanne

[bv7] Millainen peruskoulutus Teillä on

[bv8] Millainen ammatillinen koulutus Teillä on?

[bv9] Kuulutteko johonkin ammatilliseen keskusjärjestöön

[bv10] Toimiala, jolla työskentelette

[bv11] Jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt, minkä puolueen ehdokasta äänestäisitte

[bv12] Mihin yhteiskuntaluokkaan katsotte lähinnä kuuluvanne

[bv13] Kieli

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.