FSD1149 Kunnallisalan ilmapuntari 1999: kunnanhallitusten puheenjohtajat

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Lataa aineisto täältä

Muunkieliset kuvailuversiot

Aineistoon liittyvät tiedostot

Aineiston nimi

Kunnallisalan ilmapuntari 1999: kunnanhallitusten puheenjohtajat

Aineistonumero

FSD1149

Pysyvä tunniste

urn:nbn:fi:fsd:T-FSD1149

Aineiston laatu

Kvantitatiivinen aineisto

Tekijät

  • Kunnallisalan kehittämissäätiö

Sisällön kuvaus

Kunnanhallitusten puheenjohtajilta kysyttiin mm., miten he arvioivat kunnanjohtajilta vaadittavien erilaisten ominaisuuksien ja taitojen merkityksen muuttuvan tulevaisuudessa. Heitä pyydettiin myös arvioimaan omaa kunnanjohtajaansa erilaisten ominaisuuksien ja taitojen suhteen. Kunnan johtamisjärjestelmää ja johtamismallin muutosta tutkittiin useamman kysymyksen avulla. Erikseen pyydettiin arvioimaan ns. pormestarimalliin siirtymisen vaikutuksia. Lisäksi selvitettiin eri tahojen tosiasiallista vaikutusvaltaa kunnallisessa päätöksenteossa, kunnallisen johtamisen onnistumista eri sektoreiden hallinnossa ja erityisesti kunnan ylimmän johdon onnistuneisuutta henkilöstöjohtamisessa sekä eri tahojen yhteistyön toimivuutta.

Taustamuuttujia olivat vastaajan asema kunnan johdossa, sukupuoli, ammatillinen koulutus, puoluekanta, järjestöjen jäsenyys sekä kunnan asukasmäärä, palveluvaltaisuuden aste, maakunnallinen liitto, jonka alueella kunta sijaitsee ja vastaajan arvio kunnan tulevaisuudesta muuttovoitto- tai -tappiokuntana.

Asiasanat

johtaminen; kunnallishallinto; kunnallistalous; kunnanjohtajat; kunnat; muuttoliike; poliittiset asenteet; pormestarit; vaikuttaminen; vallanjako

Tieteenala/Aihealue

Sarja

Kunnallisalan ilmapuntarit

Jakelija

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto

Käyttöoikeudet

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Kerääjät

  • Suomen Gallup

Tuottajat

  • Kunnallisalan kehittämissäätiö

Ajallinen kattavuus

1999

Aineistonkeruun ajankohta

1999

Maa

Suomi

Kohdealue

Suomi

Havaintoyksikkötyyppi

Henkilö

Perusjoukko/otos

Suomen kuntien kunnanhallitusten puheenjohtajat (poislukien ruotsinkieliset kunnat)

Tutkimuksen aikaulottuvuus

Pitkittäisaineisto: trendi/toistuva poikkileikkausaineisto

Otantamenetelmä

Kokonaisaineisto

Keruumenetelmä

Itsetäytettävä lomake: paperinen lomake

Keruuväline tai –ohje

Strukturoitu lomake

Datatiedostojen kieli

Aineistopaketti voi sisältää samoja tiedostoja eri kielisinä.

Aineisto sisältää datatiedostoja seuraavilla kielillä: suomi.

Tietoarkisto kääntää kvantitatiivisia datatiedostoja englanniksi. Lisätietoja käännöspyynnön jättämisestä.

Datan versio

2.0

Painokertoimet

Aineisto ei sisällä painomuuttujia.

Viittausvaatimus

Aineistoon ja sen tekijöihin tulee viitata asianmukaisesti kaikissa julkaisuissa ja esityksissä, joissa aineistoa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.

Malliviittaus

Kunnallisalan kehittämissäätiö: Kunnallisalan ilmapuntari 1999: kunnanhallitusten puheenjohtajat [sähköinen tietoaineisto]. Versio 2.0 (2018-08-15). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD1149

Julkaisusta tiedottaminen

Viitetiedot julkaisuista, joissa aineistoa on käytetty, toimitetaan Tietoarkiston asiakaspalveluun asiakaspalvelu.fsd@tuni.fi.

Varaumat

Aineiston alkuperäiset tekijät ja Tietoarkisto eivät ole vastuussa aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.

Julkaisut aineistosta Tooltip

Sandberg, Siv (2015). Den seglivade kommundirektörsmakten. Lokalpolitiskt ledarskap i Finland. I: Lokalpolitisk lederskap i Norden, Redaktører: Nils Aarsæther og Knut H. Mikalsen. Oslo: Gyldendal Norsk Forlag AS.

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.