FSD1180 Perhebarometri 1999: vanhemmuutta toteuttamassa

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Lataa aineisto täältä

Muunkieliset kuvailuversiot

Aineistoon liittyvät tiedostot

Aineiston nimi

Perhebarometri 1999: vanhemmuutta toteuttamassa

Aineistonumero

FSD1180

Pysyvä tunniste

urn:nbn:fi:fsd:T-FSD1180

Aineiston laatu

Kvantitatiivinen aineisto

Tekijät

  • Reuna, Veera (Väestöliitto. Väestöntutkimuslaitos)

Muut tekijät

  • Tutkimushankkeen johtajana toimi dosentti Ismo Söderling.

Sisällön kuvaus

Perhebarometrin teemana on vanhemmuuden toteuttamiseen ja lapsen kasvattamiseen liittyvät asiat. Barometrissa tarkastellaan päiväkoti-ikäisten lasten vanhempien ja päiväkotien henkilökunnan näkemyksiä vanhemmuuden reunaehdoista. Vastaajilta kysyttiin mielipidettä erilaisista lapsiin ja lasten kasvatukseen liittyvistä asioista sekä siitä, pitäisikö vastuun erilaisten asioiden opettamisesta ja kasvatuksesta kuulua vanhemmille vai päiväkodille. Edelleen kysyttiin päiväkodin lasten vanhempien tukemisen tavoista kasvatuksessa. Vanhemmilta kysyttiin tuen saamisesta lasten kasvatuksessa päiväkodin henkilökunnalta ja päiväkodin henkilökunnalta puolestaan mielipidettä vanhemmille annetun tuen riittävyydestä. Lasten kasvatukseen liittyen vanhemmilta kysyttiin mahdollisista ristiriidoista päiväkodin henkilökunnan kanssa ja henkilökunnalta puolestaan ristiriidoista vanhempien kanssa.

Kaikilta vastaajilta kysyttiin mielipidettä siitä, mitä asioita päiväkodeissa pitäisi opettaa, mielipidettä lapsiperheisiin, päivähoitoon ja työhön liittyvistä väittämistä sekä yhteiskunnan vastuun lisäämisestä perheiden taloudellisen hyvinvoinnin ja lasten kasvatuksen osalta. Lisäksi kysyttiin yhteydenpidosta isovanhempiin. Vanhemmilta kysyttiin myös sairastuneen lapsen hoitomahdollisuuksista, oman lapsen päivähoidossa olon syitä ja sen aloittamisikää. Henkilökunnalta kysyttiin myös tuen antamisesta vanhemmille lasten kasvatuksessa sekä työpaikalla omaan työhön saatavasta tuesta. Taustamuuttujina ovat sukupuoli, syntymävuosi, koulutus, sosiaaliryhmä, äidinkieli, asuinlääni ja paikkakunnan koko. Vanhemmilla taustamuuttujia ovat näiden lisäksi siviilisääty, vastaajan puolison sosiaaliryhmä, taloudessa asuvien lasten lukumäärä, alle kouluikäisten lasten ikä ja sukupuoli sekä päivähoidossa oleminen. Henkilökunnan taustamuuttujina ovat työtehtävä päiväkodissa, työvuodet päivähoitoalalla sekä vastaajan omien lasten lukumäärä ja omien alle kouluikäisten lasten lukumäärä.

Asiasanat

hoitohenkilöstö; kasvatus; lapsiperheet; päiväkodit; päiväkoti-ikäiset; vanhemmat; vanhemmuus; vastuu

Tieteenala/Aihealue

Sarja

Perhebarometrit

Jakelija

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto

Käyttöoikeudet

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Kerääjät

  • Reuna, Veera (Väestöliitto. Väestöntutkimuslaitos)

Tuottajat

  • Väestöliitto. Väestöntutkimuslaitos

Ajallinen kattavuus

1999

Aineistonkeruun ajankohta

1999

Maa

Suomi

Kohdealue

Suomi

Havaintoyksikkötyyppi

Henkilö

Perhe

Perusjoukko/otos

Suurehkojen suomalaisten kaupunkien kunnallisten päiväkotien henkilökunta ja niissä hoidettavien lasten vanhemmat (poislukien Ahvenanmaa)

Tutkimuksen aikaulottuvuus

Poikkileikkausaineisto

Otantamenetelmä

Ei-todennäköisyysotanta: harkinnanvarainen poiminta

Aineisto on harkinnanvarainen otos viiden suomalaisen suurehkon kaupungin alueen kunnallisesta päiväkodista. Viidestä kaupungista valitut päiväkodit edustivat kattavasti kaupunkien eri alueita. Yhteensä 31 päiväkotia. Mukana koko päiväkotien henkilökunta ja kaikki lasten vanhemmat.

Keruumenetelmä

Itsetäytettävä lomake: paperinen lomake

Keruuväline tai –ohje

Strukturoitu lomake

Vastausprosentti

Henkilökunta 69

Vanhemmat 45-50

Datatiedostojen kieli

Aineistopaketti voi sisältää samoja tiedostoja eri kielisinä.

Aineisto sisältää datatiedostoja seuraavilla kielillä: suomi.

Tietoarkisto kääntää kvantitatiivisia datatiedostoja englanniksi. Lisätietoja käännöspyynnön jättämisestä.

Datan versio

1.1

Painokertoimet

Aineisto ei sisällä painomuuttujia.

Viittausvaatimus

Aineistoon ja sen tekijöihin tulee viitata asianmukaisesti kaikissa julkaisuissa ja esityksissä, joissa aineistoa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.

Malliviittaus

Reuna, Veera (Väestöliitto): Perhebarometri 1999: vanhemmuutta toteuttamassa [sähköinen tietoaineisto]. Versio 1.1 (2003-03-17). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD1180

Julkaisusta tiedottaminen

Viitetiedot julkaisuista, joissa aineistoa on käytetty, toimitetaan Tietoarkiston asiakaspalveluun asiakaspalvelu.fsd@tuni.fi.

Erityisehdot

Jatkokäyttäjien tulee lähettää yksi kappale valmista tutkimusjulkaisua osoitteeseen: Väestöliitto, Väestöntutkimuslaitos, PL 849, 00101 HELSINKI.

Varaumat

Aineiston alkuperäiset tekijät ja Tietoarkisto eivät ole vastuussa aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.

Julkaisut aineistosta Tooltip

Reuna, Veera (1999). Perhebarometri 1999. Vanhemmuutta toteuttamassa. Päiväkotilasten vanhempien ja päiväkotien henkilökunnan mielipiteitä lapsiperheiden arjesta ja lasten kasvatuksesta. Helsinki: Väestöliitto. Väestöliiton Väestöntutkimuslaitoksen katsauksia; E 7.

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.