FSD1198 Puolueiden ajankohtaistutkimus syyskuu 2000

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Lataa aineisto täältä

Muunkieliset kuvailuversiot

Aineistoon liittyvät tiedostot

Aineiston nimi

Puolueiden ajankohtaistutkimus syyskuu 2000

Aineistonumero

FSD1198

Pysyvä tunniste

urn:nbn:fi:fsd:T-FSD1198

Aineiston laatu

Kvantitatiivinen aineisto

Tekijät

  • Suomen Gallup

Sisällön kuvaus

Tutkimuksessa selvitettiin suomalaisten suhtautumista eri puolueisiin useilla kysymyksillä. Vastaajilta tiedusteltiin mielipidettä Suomen Sosialidemokraattisesta Puolueesta, Suomen Keskustasta, Kansallisesta Kokoomuksesta, Vasemmistoliitosta ja Vihreästä Liitosta ensiksi kysymällä kuinka myönteisesti tai kielteisesti he suhtautuvat puolueeseen ja toiseksi kysymällä kuinka hyvin eri väitelausein kuvatut ominaisuudet sopivat kuhunkin puolueeseen. Edelleen tiedusteltiin hallituksen onnistumista tehtävissään sekä kokonaisuudessaan että yksittäisissä asioissa. Seuraavaksi vastaajilta kysyttiin, että jos eduskuntavaalit olisivat nyt niin, kuinka houkuttelevalta tuntuisi äänestää Suomen Sosialidemokraattista Puoluetta, Suomen Keskustaa, Kansallista Kokoomusta, Vasemmistoliittoa, Ruotsalaista Kansanpuoluetta, Vihreää Liittoa, Suomen Kristillistä Liittoa, Perussuomalaista Puoluetta tai Remonttiryhmää, mitä puoluetta he edellä mainituista äänestäisivät sekä mitä puoluetta he vuoden 2000 eduskuntavaaleissa äänestivät. Lisäksi kysyttiin millainen merkitys puolueiden puheenjohtajilla on Suomen Keskustalle, Suomen Sosialidemokraattiselle Puolueelle, Kansalliselle Kokoomukselle sekä Vasemmistoliitolle. Taustamuuttujina olivat mm. vastaajan syntymävuosi, siviilisääty, asuinpaikka, ammattiryhmä, toimiala, kuuluminen ammattiyhdistykseen, äidinkieli, talouden bruttovuositulot, vastaajan äänestämä puolue vuoden 1999 eduskunta- ja eurovaaleissa sekä vastaajan sijoittuminen vasemmisto-oikeisto -akselilla.

Asiasanat

eduskuntavaalit; poliittinen käyttäytyminen; poliittiset asenteet; puolueet; puolueiden kannatus; puoluejohtajat; äänestäminen

Tieteenala/Aihealue

Sarja

Puolueiden ajankohtaistutkimukset

Jakelija

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto

Käyttöoikeudet

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Kerääjät

  • Suomen Gallup

Tuottajat

  • Suomen Gallup

Ajallinen kattavuus

2000

Aineistonkeruun ajankohta

2000-09

Maa

Suomi

Kohdealue

Suomi

Havaintoyksikkötyyppi

Henkilö

Perusjoukko/otos

Suomen 15 - 70-vuotias väestö (poislukien Ahvenanmaa)

Tutkimuksen aikaulottuvuus

Pitkittäisaineisto: trendi/toistuva poikkileikkausaineisto

Otantamenetelmä

Todennäköisyysotanta: monivaiheinen otanta

Tutkimuksen tiedot on kerätty GallupKanavalla, kotitalouksiin asetettujen mikrotietokoneiden ja Internet-päätelaitteiden avulla. Otanta on toteutettu monivaiheisena ositettuna otantana, jonka tuloksena on kiinteä tutkimusnäyte.

Keruumenetelmä

Itsetäytettävä lomake: verkkolomake

Keruuväline tai –ohje

Strukturoitu lomake

Datatiedostojen kieli

Aineistopaketti voi sisältää samoja tiedostoja eri kielisinä.

Aineisto sisältää datatiedostoja seuraavilla kielillä: englanti ja suomi.

Tietoarkisto kääntää kvantitatiivisia datatiedostoja englanniksi. Lisätietoja käännöspyynnön jättämisestä.

Havaintojen ja muuttujien lukumäärä

189 muuttujaa ja 1517 havaintoa.

Datan versio

1.1

Aineiston käytössä huomioitavaa

Aineistosta on arkistoinnin yhteydessä poistettu kuntamuuttuja.

Painokertoimet

Aineisto ei sisällä painomuuttujia.

Viittausvaatimus

Aineistoon ja sen tekijöihin tulee viitata asianmukaisesti kaikissa julkaisuissa ja esityksissä, joissa aineistoa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.

Malliviittaus

Suomen Gallup: Puolueiden ajankohtaistutkimus syyskuu 2000 [sähköinen tietoaineisto]. Versio 1.1 (2004-08-05). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD1198

Julkaisusta tiedottaminen

Viitetiedot julkaisuista, joissa aineistoa on käytetty, toimitetaan Tietoarkiston asiakaspalveluun asiakaspalvelu.fsd@tuni.fi.

Varaumat

Aineiston alkuperäiset tekijät ja Tietoarkisto eivät ole vastuussa aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.

Julkaisut aineistosta Tooltip

Suomen demokratiaindikaattorit (2006). Toim. Sami Borg. Helsinki: Oikeusministeriö. Oikeusministeriön julkaisu 2006:1.

Wass, Hanna (2007). The effects of age, generation and period on turnout in Finland 1975-2003. Electoral Studies 26(3), 648-659.

Wass, Hanna (2008). Generations and turnout: Generational effect in electoral participation in Finland. Helsinki: University of Helsinki. Department of Political Science. Acta Politica 35.

Paloheimo, Heikki (2005). Vaalit ja demokratia Suomessa. Helsinki: WSOY.

Paloheimo, Heikki (2005). Puoluevalinnan tilannetekijät. Teoksessa: Vaalit ja demokratia Suomessa (toim. Heikki Paloheimo), 202-228. Helsinki: WSOY.

Paloheimo, Heikki (2006). Asenteet poliittisia instituutioita ja toimijoita kohtaan. Teoksessa: Suomen demokratiaindikaattorit (toim. Sami Borg), 128 - 153. Helsinki: Oikeusministeriö. Oikeusministeriön julkaisu 2006:1.

Grönlund, Kimmo & Paloheimo, Heikki & Wass, Hanna (2005). Äänestysosallistuminen. Teoksessa: Vaalit ja demokratia Suomessa (toim. Heikki Paloheimo), 119-146. Helsinki: WSOY.

Quinlan, Stephen (2012). The Conundrum of Youth Turnout. A Cross-national Examination of Generational Processes. Dublin, IE: University College Dublin, IE. Doctoral Dissertation.

Bosancianu, Constantin Manuel (2017). The Fault in Our Parties. Income Inequality, Political Participation, and the Consequences of Party Programmatic Shifts in OECD Countries. PhD dissertation. Budapest, Hungary: Doctoral School of Political Science, Public Policy, and International Relations, Central European University.

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.