FSD1212 Mielipiteet julkisen sektorin leikkauksista ja sosiaalipolitiikan suunnasta 1993

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Lataa aineisto täältä

Muunkieliset kuvailuversiot

Aineistoon liittyvät tiedostot

Aineiston nimi

Mielipiteet julkisen sektorin leikkauksista ja sosiaalipolitiikan suunnasta 1993

Aineistonumero

FSD1212

Pysyvä tunniste

urn:nbn:fi:fsd:T-FSD1212

Aineiston laatu

Kvantitatiivinen aineisto

Tekijät

Sisällön kuvaus

Tutkimuksessa selvitettiin kahdeksan eri työmarkkinajärjestön jäsenten suhtautumista hyvinvointivaltioon tiukentuneissa taloudellisissa olosuhteissa. Aineisto kerättiin kahdella lomakkeella, joista toisessa alkuosan väitteitä oli manipuloitu (muuttujat q1, q11, q12, q13, q19, q21, q26). Joissakin väitteissä oli muutettu yksi sana, toisissa pidempi ajatuskulku. Manipulointi perustui ajatukseen, että ihmisen toimintaan vaikuttavat itsekkäät tavoitteet, yhteisvastuullisuutta korostavat sosiaaliset normit ja riittävä tietämys aiheesta. Väitteitä esitettiin julkisesta sektorista ja sosiaalipolitiikasta, toimeentuloeroista, julkisten palveluiden sekä sosiaaliturvan tasosta ja rahoituksesta, verotuksesta, eläkkeistä ja vaihtoehtoisista tavoista tuottaa palveluita.

Lisäksi vastaajia pyydettiin tutkimuksessa arvioimaan, kuinka paljon on itse hyötynyt julkisen sektorin eduista ja palveluista. Vastaajilta kysyttiin myös mielipiteitä yksityisen eläkevakuutuksen hankkimisesta, palvelumaksujen tasosta, tulonsiirtojen tarveharkinnasta ja sosiaaliturvan riittävästä tasosta. Lisäksi tiedusteltiin ensisijaista keinoa julkisten menojen tasapainottamiseksi (verotuksen korottaminen, rahan lainaaminen, menojen karsiminen vai käyttäjämaksujen nostaminen). Tutkimuksessa selvitettiin myös, mistä julkisista menoista voitaisiin säästää sekä mitä palveluita ja tulonsiirtoja karsia. Lisäksi kysyttiin, mikä taho (mm. valtio/kunnat, yksityiset laitokset/työnantaja, perhe ja sukulaiset) soveltuisi parhaiten hoitamaan eri palveluita. Taustamuuttujina olivat vastaajan sukupuoli, ikäryhmä, perhetyyppi, perus- ja ammatillinen koulutus, ammatti, sektori, jolla työskentelee, bruttokuukausitulot, politiikan seuraaminen, etujärjestöön kuuluminen ja sen toimintaan osallistuminen sekä puolue, jota äänestäisi, jos nyt olisi eduskuntavaalit.

Asiasanat

ammattiryhmät; etujärjestöt; julkinen sektori; julkiset menot; kolmas sektori; manipulaatio; mielipiteet; palvelumaksut; palvelut; sosiaalipolitiikka; sosiaaliturva; supistaminen; tarveharkinta; tulonsiirrot; verotus; yhteiskuntaluokat; yksityinen sektori

Tieteenala/Aihealue

Sarja

Aineistot, jotka eivät kuulu sarjaan

Jakelija

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto

Käyttöoikeudet

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Kerääjät

  • Ervasti, Heikki (Turun yliopisto. Sosiaalipolitiikan laitos)
  • Kangas, Olli (Turun yliopisto. Sosiaalipolitiikan laitos)

Tuottajat

  • Turun yliopisto. Sosiaalipolitiikan laitos

Ajallinen kattavuus

1993

Aineistonkeruun ajankohta

1992-12 – 1993-01

Maa

Suomi

Kohdealue

Suomi

Havaintoyksikkötyyppi

Henkilö

Perusjoukko/otos

Kahdeksan suomalaisen työmarkkinajärjestön (Suomen elintarviketyöntekijöiden liitto, Metallityöväenliitto, Terveydenhuoltoalan ammattijärjestö TEHY, Pankkitoimihenkilöliitto, Suomen teollisuustoimihenkilöliitto, Teknisten liitto, Maataloustuottajien keskusliitto ja Suomen ekonomiliitto) työikäiset jäsenet.

Tutkimuksen aikaulottuvuus

Poikkileikkausaineisto

Otantamenetelmä

Todennäköisyysotanta: ositettu otanta

Ositettu satunnaisotanta suoritettiin valittujen työmarkkinajärjestöjen jäsenrekistereistä. Kyselyn kohderyhmänä oli 1844 kahdeksan eri työmarkkinajärjestön työikäistä jäsentä. Täytettyjä lomakkeita palautettiin 1117 ja vastausprosentti oli 61. Osioiksi valittiin taustamuuttujien suhteen erilaisia ammattiryhmiä. Ammattiryhmien sisällä otanta oli satunnainen. Tutkimusasetelma perustuu nk. mahdollisimman erilaisten tapausten tutkimusstrategiaan.

Miesvaltainen metalliala (jäsenten vastausprosentti oli 60 %) ja naisvaltainen elintarvikeala (57 %) edustavat perinteisiä työväestön ammatteja. Uusia keskiluokkia edustavat naisvaltaiset julkisen sektorin TEHY (65 %) ja yksityisen sektorin Pankkitoimihenkilöliitto (58 %). Miesvaltaisen Teknisten liiton (66 %) ja naisvaltaisen Teollisuustoimihenkilöliiton (65 %) jäsenet toimivat yksityisellä sektorilla. MTK:n (59 %) jäsenkunta edustaa maatalousyrittäjiä. Lisäksi otokseen kuuluu yksityisellä sektorilla työskentelevä ja suhteellisen hyvätuloisia ylempiä keskiluokkia edustava ammattiryhmä, ekonomit (57 %).

Keruumenetelmä

Itsetäytettävä lomake: paperinen lomake

Keruuväline tai –ohje

Strukturoitu lomake

Vastausprosentti

61

Datatiedostojen kieli

Aineistopaketti voi sisältää samoja tiedostoja eri kielisinä.

Aineisto sisältää datatiedostoja seuraavilla kielillä: suomi.

Tietoarkisto kääntää kvantitatiivisia datatiedostoja englanniksi. Lisätietoja käännöspyynnön jättämisestä.

Datan versio

1.1

Aineiston käytössä huomioitavaa

Tietoarkistolla ei ole 30 asenneväittämää sisältävää alkuperäistä lomaketta 1 (A-lomake). Tiedot on varmistettu tutkijoilta ja työlomakkeista. Muuttujien q47 ja q52 vastausluokittelut poikkeavat kyselylomakkeesta.

Muuttujien q1, q11, q12, q13, q19, q21, q26 erot eri lomakkeissa on eroteltu sulkeilla. Lomakkeessa 1 on pidempi väitelause kysymyksessä 13. Lomakkeessa 2 on pidemmät väitelauseet kysymyksissä 1, 11, 12, 19, 21 ja 26.

Painokertoimet

Aineisto ei sisällä painomuuttujia.

Viittausvaatimus

Aineistoon ja sen tekijöihin tulee viitata asianmukaisesti kaikissa julkaisuissa ja esityksissä, joissa aineistoa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.

Malliviittaus

Ervasti, Heikki (Turun yliopisto) & Kangas, Olli (Turun yliopisto): Mielipiteet julkisen sektorin leikkauksista ja sosiaalipolitiikan suunnasta 1993 [sähköinen tietoaineisto]. Versio 1.1 (2016-11-11). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD1212

Julkaisusta tiedottaminen

Viitetiedot julkaisuista, joissa aineistoa on käytetty, toimitetaan Tietoarkiston asiakaspalveluun asiakaspalvelu.fsd@tuni.fi.

Varaumat

Aineiston alkuperäiset tekijät ja Tietoarkisto eivät ole vastuussa aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.

Käytön ja kuvailun oheismateriaalit

Ervasti, Heikki (1993). Yhteiskuntaluokat ja hyvinvointivaltion vaihtoehdot. Turku : Turun yliopisto. - (Turun yliopisto. Sosiaalipolitiikan laitos. Sarja A;3)

Ervasti, Heikki & Kangas, Olli (1994). Ammattiryhmät ja hyvinvointivaltio : tutkimus kahdeksan etujärjestön sosiaalipoliittisista asenteista. Turku : Turun yliopisto - (Turun yliopisto. Sosiaalipolitiikan laitos. Sarja B;3)

Kangas, Olli (1995). Metsä vastaa miten huudetaan : kysymysten muotoilun vaikutus mielipiteisiin. - Julkaisussa: Politiikka 37 (2): 128-137.

Julkaisut aineistosta Tooltip

Kangas, Olli (1994). Tarveharkinta ja yhteiskuntaluokat: pohjoismaisen universalismin tausta. Janus 2(1), 25-35.

Kangas, Olli (1995). Metsä vastaa miten huudetaan: kysymysten muotoilun vaikutus mielipiteisiin. Politiikka 37(2), 128-137.

Kangas, Olli (1995). Who is the foe of means-testing?: attitudes on means-testing in Finland. Turku: University of Turku. University of Turku. Department of Social Policy. Series B;5.

Forma, Pauli (1996). Etuuksiini ei kosketa: universalismi, rationaalisuus ja tulonsiirtojen legitimiteetti. Janus 4 (1), 3-21.

Forma, Pauli (1999). Interests, Institutions and the Welfare State: Studies on Public Opinion Towards the Welfare State. Helsinki: Stakes. National Research and Development Centre for Welfare and Health, Research Report; 102.

Ervasti, Heikki & Kangas, Olli (1993). Yhteiskuntaluokat ja sosiaaliturvan suunta. Talous & yhteiskunta 21(3), 40-56.

Ervasti, Heikki & Kangas, Olli (1994). Ammattiryhmät ja hyvinvointivaltio: tutkimus kahdeksan etujärjestön sosiaalipoliittisista asenteista. Turku: Turun yliopisto. Turun yliopisto. Sosiaalipolitiikan laitos. Sarja B;3.

Ervasti, Heikki & Kangas, Olli (1995). Class bases of universal social policy: pension policy attitudes in Finland 1993. European Journal of Political Research, 27(3), 347-367.

Ervasti, Heikki (1993). Yhteiskuntaluokat ja hyvinvointivaltion vaihtoehdot. Turku: Turun yliopisto. Turun yliopisto. Sosiaalipolitiikan laitos. Sarja A; 3.

Ervasti, Heikki (1994). Yhteiskuntaluokat ja hyvinvointipalvelut. Sosiologia 31(4), 274-287.

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.