FSD1226 Nuorisobarometri 2002

The dataset is (B) available for research, teaching and study.

Download the data

Study description in other languages

Related files

  • No other files available

Authors

  • Nuorisoasiain neuvottelukunta (Nuora)

Keywords

asenteet, julkiset palvelut, koulutus, nuoret, nuorisotyö, poliittinen osallistuminen, päihteet, supistaminen, syrjäytyminen, tulevaisuudenodotukset, tyytyväisyys, työhönsijoittuminen, vaalit

Abstract

Tutkimuksen alussa esitettiin väittämiä muun muassa sosiaalisesta eriarvoisuudesta, työttömyyden vähentämisestä, Natoon liittymisestä, euron käytöstä ja EU-jäsenyydestä. Lisäksi kartoitettiin nuorten asenteita koulutusta ja työelämää kohtaan. Lisäksi vastaajilta kysyttiin, kuinka paljon he ovat saaneet tietoa peruskoulun jälkeisistä koulutusvaihtoehdoista eri tahoilta (esimerkiksi opinto-ohjaajalta, vanhemmilta, työvoimatoimistosta, ystäviltä, Internetistä). Seuraavaksi tiedusteltiin vastaajien lähivuosien suunnitelmia. Lisäksi visioitiin Suomen kansantalouden kehityksen heikkenemistä ja siitä aiheutuvaa julkisten menojen leikkaamista. Vastaajia pyydettiin arvioimaan, kuinka paljon muun muassa terveydenhuollon, työttömyysturvan, puolustuksen, nuorisotyön ja ympäristönsuojelun menoja voitaisiin supistaa.

Edelleen vastaajia pyydettiin arvioimaan, missä määrin nuorten syrjäytyminen johtuu eri asioista (esim. koulutuksen, työpaikan, rahan, ystävien tai harrastusten puutteesta). Nuorten huumeasenteita selvitettiin väittämillä. Lisäksi tiedusteltiin henkilökohtaista päihteidenkäyttöä. Nuorten poliittista osallistumista valotettiin kysymällä muun muassa aikooko nuori äänestää seuraavissa eduskuntavaaleissa. Edelleen tiedusteltiin, olisiko nuori valmis esim. osallistumaan julkiseen mielenosoitukseen Suomessa, lakkoon, maksu- tai ostoboikottiin tai rakennuksen valtaamiseen, jos asia olisi tärkeä. Tutkimuksessa kartoitettiin myös asioita, joihin seuraavan hallituksen tulisi vastaajien mielestä erityisesti panostaa. Seuraavaksi tiedusteltiin, kuinka tärkeää on, että kunnassa on eri nuorisotyön palveluja ja muotoja (esim. nuorisotyöntekijä, työpaja työttömille nuorille, nuorisotalo ja -tilat, mahdollisuus verkkomedian ja Internetin käyttöön).

Tutkimuksessa tarkasteltiin, kuinka tyytyväisiä nuoret ovat tällä hetkellä omaan taloudelliseen tilanteeseensa ja elämäänsä kaiken kaikkiaan. Nuorten tulevaisuudenodotuksia kartoitettiin kysymällä, kuinka tärkeää on, että vastaaja on 35-vuotiaana saavuttanut eri asioita (mm. oman perheen ja lapsia, pysyvän työsuhteen, omistusasunnon, korkean elintason, luotettavia ja hyviä ystäviä). Lopuksi tiedusteltiin, minkä puolueen tai minkä puolueen ehdokkaan vastaaja kokisi läheisimmäksi, jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt. Taustamuuttujina olivat muun muassa sukupuoli, ikä, maakunta, kuntaryhmä, suuralue ja koulutus.

Study description in machine readable DDI-C 2.5 format

Creative Commons License
Metadata record is licensed under a Creative Commons Attribution 4.0 International license.