FSD2007 Tampereen ympäristökiistat 1996-2000

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Lataa aineisto täältä

Muunkieliset kuvailuversiot

Aineistoon liittyvät tiedostot

Aineiston nimi

Tampereen ympäristökiistat 1996-2000

Aineistonumero

FSD2007

Pysyvä tunniste

urn:nbn:fi:fsd:T-FSD2007

Aineiston laatu

Kvalitatiivinen aineisto

Tekijät

  • Laine, Markus (Tampereen yliopisto. Journalismin tutkimusyksikkö)
  • Peltonen, Lasse (Teknillinen korkeakoulu. Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskus)

Sisällön kuvaus

Haastatteluaineisto on kerätty vuosina 1996-2000 kaupunkiympäristön politisoitumista ja ympäristöongelmien yhteiskunnallisesta muotoutumisesta kartoittavan tutkimuksen yhteydessä ja se on osa laajempaa laadullista tutkimusaineistoa. Aineiston avulla on pyritty vastaamaan kysymykseen "miten ympäristöstä tuli politiikkaa?" lähtien 1960-luvulta edeten neljä politisoitumisen vuosikymmentä eteenpäin.

Haastatteluja on tutkimusta varten tehty yhteensä 35 kappaletta. Tutkimuksen ensimmäisellä haastattelukierroksella haastateltiin kymmentä ympäristöasioiden parissa pitkään toiminutta tamperelaista. Ensimmäisten haastattelujen tehtävä oli palvella tarkemman analyysin kohteeksi valittavien merkittävien ympäristöongelmien valintaa ja aihealueen kartoitusta.

Toisen vaiheen haastattelut on ovat ensimmäisten haastattelujen pohjalta valikoituneiden avainhenkilöiden haastatteluja. Haastattelut ovat kohdistuneet valittujen viiden Tampereella merkittäväksi muodostuneen ympäristöongelman (Pyynikin moottoritiehanke, Näsijärven saastuminen, Kauppahallin virastotalokiista, Epilän voimalahankkeeseen liittynyt kiista sekä Tampellan kaavoitussopimuksen ympärillä käyty kiista) ja niihin liittyvien tapahtumien kehityskulkujen selvittämiseen. Lisäksi paikallinen hallintatapa, poliittinen kulttuuri ja ympäristöliikehdinnän kuvaukset olivat keskeisen huomion kohteina haastatteluissa. Haastatteluissa on pyritty paitsi selvittämään eri toimijoiden roolia tutkituissa viidessä kiistassa, myös näiden toimijoiden kiinnityskohtia paikalliseen politiikkaan ja kansalaistoimintaan. Toisen vaiheen haastateltavat ovat ympäristökiistoissa esiintyneiden ympäristöjärjestöjen tai -liikkeiden jäseniä ja lisäksi mukana on myös joitakin tamperelaisen kunnallispolitiikan pitkäaikaisia vaikuttajia.

Tällä hetkellä sähköiseen muotoon tutkimusta varten on arkistoitu 8 toisen vaiheen haastattelua ja yhdet haastattelumuistiinpanot sekä yhdet ensimmäisen vaiheen haastattelumuistiinpanot. Haastattelut ovat luonteeltaan puolistrukturoituja teemahaastatteluja, jotka painottuvat sisällöltään hieman eri tavoin kunkin haastateltavan kohdalla. Pituudeltaan haastattelut vaihtelevat 5:ä sivusta 40:n, yhteismitaltaan aineisto on 183 sivua.

Asiasanat

Epilän voimalakiista; Mältinrantaliike; Pyynikin moottoritiehanke; Tampella-kiista; Vihreät; Virastotaloliike; aluepolitiikka; aseveliyhteistyö; kaupunginhallitukset; kaupunginvaltuustot; kaupunkipolitiikka; kaupunkisuunnittelu; kunnallishallinto; kunnallispolitiikka; luonnonsuojelijat; luonnonsuojelu; luonnonsuojelujärjestöt; maisemansuojelu; miljöörakentaminen; poliittinen päätöksenteko; puoluejäsenyys; puoluepolitiikka; rakennussuojelu; vesiensuojelu; ympäristö; ympäristöaktivismi; ympäristöjärjestöt; ympäristökysymykset; ympäristönsuojelu; ympäristöpolitiikka; ympäristösuunnitelmat; ympäristösuunnittelu; ympäristötietoisuus

Tieteenala/Aihealue

Sarja

Aineistot, jotka eivät kuulu sarjaan

Jakelija

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto

Käyttöoikeudet

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Kerääjät

  • Laine, Markus (Tampereen yliopisto. Journalismin tutkimusyksikkö)
  • Peltonen, Lasse (Teknillinen korkeakoulu. Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskus)

Ajallinen kattavuus

1960 – 2000

Aineistonkeruun ajankohta

1996 – 2000

Maa

Suomi

Kohdealue

Suomi, Tampere

Havainto/aineistoyksikkötyyppi

Tapahtuma/prosessi/toiminta

Perusjoukko/otos

Ympäristöasioiden parissa pitkään toimineet tamperelaiset, ympäristökiistoissa esiintyneiden ympäristöjärjestöjen tai -liikkeiden jäsenet ja tamperelaisen kunnallispolitiikan pitkäaikaiset vaikuttajat

Tutkimuksen aikaulottuvuus

Poikkileikkausaineisto

Havainto/aineistoyksiköiden valinta

Ei-todennäköisyysotanta: harkinnanvarainen poiminta

Aineisto on osa laajempaa laadullista tutkimusaineistoa. Haastattelut on totetutettu kahdessa vaiheessa: Toisen vaiheen haastattelut on ovat ensimmäisten haastattelujen pohjalta valikoituneiden avainhenkilöiden (ympäristöjärjestöjen tai -liikkeiden jäsenien, ympäristökiistoissa vaikuttavien henkilöiden ja tamperelaisen kunnallispolitiikan pitkäaikaisten vaikuttajien) haastatteluja. Ensimmäisten haastattelujen tehtävä oli palvella tarkemman analyysin kohteeksi valittavien merkittävien ympäristöongelmien valintaa ja aihealueen kartoitusta.

Aineistonkeruun tekniikka

Kasvokkainen haastattelu

Keruuväline tai –ohje

Haastatteluteemat tai haastattelurunko

Aineiston määrä

RTF-tiedostot, yhteensä 183 tekstisivua

Datatiedostojen kieli

Aineisto sisältää datatiedostoja seuraavilla kielillä: suomi.

Kvalitatiiviset aineistot ovat saatavilla vain alkuperäiskielellä, niitä ei käännetä.

Datan versio

1.0

Aineiston käytössä huomioitavaa

Arkistoidut kahdeksan haastattelua on tutkimushankkeen yhteydessä litteroitu sanatarkasti elektroniseen muotoon. Kahdesta haastattelusta on tehty elektroniseen muotoon haastattelumuistiinpanot, jotka on myös arkistoitu.

Arkistoituna on vain kymmenen 35:stä haastattelusta. Osa alkuperäisistä sähköiseen muotoon tallennetuista haastatteluista on kadonnut anastetun tietokoneen mukana.

Viittausvaatimus

Aineistoon ja sen tekijöihin tulee viitata asianmukaisesti kaikissa julkaisuissa ja esityksissä, joissa aineistoa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.

Malliviittaus

Laine, Markus (Tampereen yliopisto) & Peltonen, Lasse (Teknillinen korkeakoulu): Tampereen ympäristökiistat 1996-2000 [sähköinen tietoaineisto]. Versio 1.0 (2004-09-28). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD2007

Julkaisusta tiedottaminen

Viitetiedot julkaisuista, joissa aineistoa on käytetty, toimitetaan Tietoarkiston asiakaspalveluun asiakaspalvelu.fsd@tuni.fi.

Varaumat

Aineiston alkuperäiset tekijät ja Tietoarkisto eivät ole vastuussa aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.

Julkaisut aineistosta Tooltip

Peltonen, Lasse (1998). Jälleenrakentaminen ei lopu koskaan. Ydin: rauhanpoliittinen aikakauslehti 32(5), 11-14.

Peltonen, Lasse (2000). Alamaisia, asiakkaita, asukkaita ja muita osallisia. Tampereen seudun luonto; 2, 10-11.

Peltonen, Lasse (2002). "Sotkuinen demokratia" ja Tampere-foorumi - talkootoimintaa julkisen tilan puolesta. Kunnallistieteellinen aikakauskirja 30(2), 168-183.

Laine, Markus & Peltonen Lasse & Haila Yrjö (1996). Kuntien ympäristötoimen asema valtakunnallisessa ympäristöpolitiikassa. Kunnallistieteellinen aikakauskirja, 24(4), 369-379.

Laine, Markus & Peltonen Lasse (1997). Paikallisten ympäristöongelmien politisoituminen: ympäristökysymys ja aseveliakseli Tampereella. Tiede ja edistys: monitieteinen aikakauslehti, 22(3), 10-223.

Laine, Markus & Peltonen Lasse (1997). Ympäristökysymys ja aseveliakseli: ympäristökysymysten muotoutuminen paikallisissa määrittelykamppailuissa Tampereella vuosina 1959-1984. Tampere: Tampereen yliopisto. Ympäristöpolitiikan pro gradu-tutkielma. Tampere: Tampereen yliopisto. sosiaalipolitiikan pro gradu-tutkielma.

Laine, Markus & Peltonen Lasse (1999). Ympäristökysymys paikallisen hallintatavan haasteena: ympäristöongelmien politisoituminen Tampereella vuosina 1959-1984. Tampere: Tampereen yliopisto. Ympäristöpolitiikan lisensiaatintyö.

Laine, Markus & Peltonen Lasse (2000). Sodasta politiikkaan: Tampereen aseveliakseli ja paikallisen hallintatavan sukupolviulottuvuus. Sosiologia, 37(4), 306-320.

Laine, Markus & Peltonen Lasse (2003). Ympäristökysymys ja aseveliakseli: ympäristön politisoituminen Tampereella vuosina 1959-1995. Tampere: Tampere University Press. Saatavissa myös sähköisenä: http://acta.uta.fi/pdf/951-44-5657-2.pdf [viitattu 23.9.2004].

Laine, Markus (2003). Taistelu Tampereen kasvoista - kaupungin habituksen muutos. Tiede ja edistys: monitieteinen aikakauslehti, 28 (4), 302-313.

Laine, Markus & Ulvila, Marko (1998). Myndigheterna tog över medborgarorganisationernas projekt: Tammerfors 21 är död - leve Tammerfors 21. Finlands natur 57(5), 12.

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.