FSD2089 Kunnallisalan ilmapuntari 2001: nuoret

The dataset is (B) available for research, teaching and study.

Download the data

Study description in other languages

Related files

  • No other files available

Study title

Kunnallisalan ilmapuntari 2001: nuoret

Dataset ID Number

FSD2089

Persistent identifier

urn:nbn:fi:fsd:T-FSD2089

Data Type

Quantitative

Authors

  • Kunnallisalan kehittämissäätiö

Abstract

Vuoden 2001 ilmapuntareissa kuntalaisille ja nuorille esitettiin samat kysymykset. Tässä tutkimuksessa kartoitettiin nuorten mielipiteitä kunnista työnantajina. Vastaajilta kysyttiin, millaisen arvosanan he antavat muun muassa kunnan palkkatasosta, lomaeduista, uralla etenemismahdollisuuksista, hyvän työsuorituksen palkitsemisesta ja työviihtyvyydestä. Nuoret arvioivat kuntatyönantajan ja yksityisen työnantajan keskinäistä paremmuutta mm. palkkauksessa, työolosuhteissa, työpaikkojen varmuudessa ja esimiestoiminnassa. Lisäksi he punnitsivat, pitäisikö kunnan houkuttelevuutta työnantajana kohentaa erityisesti esimerkiksi työtehtävien vaihtelevuutta, palkkatasoa, henkilöstön vaikutusmahdollisuuksia, työaikojen joustavuutta ja töiden itsenäisyyttä parantamalla.

Vastaajien suhtautumista kunnan, valtion, yksityisen teollisuuden ja yksityisten palveluiden mahdollisiin työtarjouksiin selvitettiin. Nuorten näkemyksiä kuntien toiminnasta kartoitettiin useilla asenneväittämillä. Ne käsittelivät esimerkiksi tulosvastuuta, kuntien laitosten liikelaitostamista, kunnallisveroa ja palveluita. Lopuksi kysyttiin työskenteleekö vastaaja tai lähisukulainen kunnan palveluksessa. Taustamuuttujia olivat muun muassa vastaajan ikä, sukupuoli, koulutus, elinvaihe, asuinlääni ja talouden bruttotulot.

Keywords

julkinen sektori; julkiset palvelut; kunnallishallinto; kunnat; nuoret; työelämä; työnantajat; työpaikat; yksityinen sektori

Topic Classification

Series

Kunnallisalan ilmapuntarit

Distributor

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto

Access

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Data Collector

  • Suomen Gallup

Data Producers

  • Kunnallisalan kehittämissäätiö

Time Period Covered

2001

Collection Dates

2001-08-22 – 2001-10-14

Nation

Suomi

Geographical Coverage

Suomi

Analysis/Observation Unit Type

Henkilö

Universe

Suomen 15 - 25-vuotias väestö (excluding Ahvenanmaa)

Time Method

Pitkittäisaineisto: trendi/toistuva poikkileikkausaineisto

Sampling Procedure

Todennäköisyysotanta: monivaiheinen otanta

Otanta tehtiin kolmessa vaiheessa. Ensin tutkimuksen edellyttämä määrä kohdehenkilöitä jaettiin alueellisesti maakuntajaon pohjalta NUTS2 suuralueisiin. Toisessa vaiheessa kunkin suuralueen sisällä kohdehenkilöiden määrä jaettiin kuntatyyppeihin. Kunnat ryhmiteltiin kuntatyyppeihin siten, että kaupungit jaettiin asukasmäärän mukaan suuriin ja pieniin kaupunkeihin ja maaseutukunnat kolmeen luokkaan väestön elinkeinojakauman mukaan. Tutkimuskunnat valittiin edustavasti em. ositteiden pohjalta. Otannan kolmannessa vaiheessa jokaisesta tutkimuskunnasta poimittiin lähtöosoitteita väestömäärän edellyttämällä tavalla. Haastattelut tehtiin lähtöpistejärjestelmällä. Satunnaisesti poimituista lähtöosoitteista edeten tehtiin neljä haastattelua. Jokaisesta haastattelun kohteena olleesta taloudesta valittiin se henkilö, joka täytti valintakortin määräämät sukupuoli- ja ikäehdot.

Collection Mode

Kasvokkainen haastattelu

Research Instrument

Strukturoitu lomake

Data File Language

Downloaded data package may contain different language versions of the same files.

The data files of this dataset are available in the following languages: Finnish.

FSD translates quantitative data into English on request, free of charge. More information on ordering data translation.

Data Version

1.0

Related Datasets

FSD2088 Kunnallisalan ilmapuntari 2001: kuntalaiset

Completeness of Data and Restrictions

Aineistosta on arkistoinnin yhteydessä poistettu kunta-, postinumero- ja suuraluemuuttujat.

Weighting

Aineisto ei sisällä painomuuttujia.

Citation Requirement

Aineistoon ja sen tekijöihin tulee viitata asianmukaisesti kaikissa julkaisuissa ja esityksissä, joissa aineistoa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.

Bibliographical Citation

Kunnallisalan kehittämissäätiö: Kunnallisalan ilmapuntari 2001: nuoret [sähköinen tietoaineisto]. Versio 1.0 (2005-08-18). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD2089

Deposit Requirement

Viitetiedot julkaisuista, joissa aineistoa on käytetty, toimitetaan Tietoarkiston asiakaspalveluun asiakaspalvelu.fsd@tuni.fi.

Disclaimer

Aineiston alkuperäiset tekijät ja Tietoarkisto eivät ole vastuussa aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.

Related Materials

Kansalaismielipide ja kunnat : ilmapuntari 2001 (2001). Helsinki : Kunnallisalan kehittämissäätiö. - (Polemia-sarja; 43)

Related Publications Tooltip

Kansalaismielipide ja kunnat: ilmapuntari 2001 (2001). Helsinki: Kunnallisalan kehittämissäätiö. Polemia-sarja; 43.

Study description in machine readable DDI-C 2.5 format

Creative Commons License
Metadata record is licensed under a Creative Commons Attribution 4.0 International license.