FSD2093 Kunnallisalan ilmapuntari 2003: kuntalaiset

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Lataa aineisto täältä

Muunkieliset kuvailuversiot

Aineistoon liittyvät tiedostot

  • Aineistoon ei liity muita kuvailevia tiedostoja

Aineiston nimi

Kunnallisalan ilmapuntari 2003: kuntalaiset

Aineistonumero

FSD2093

Pysyvä tunniste

urn:nbn:fi:fsd:T-FSD2093

Aineiston laatu

Kvantitatiivinen aineisto

Tekijät

  • Kunnallisalan kehittämissäätiö

Sisällön kuvaus

Tutkimuksessa kartoitettiin kuntalaisten mielipiteitä hyvinvointivaltiosta, julkisista palveluista, kuntaliitoksista ja Euroopan unionin laajenemisesta. Vastaajat erittelivät hyvinvointiyhteiskunta-käsitettä lukuisten väittämien ja luonnehdintojen avulla. Myös omaan kotikuntaan liittyviä huolenaiheita ja laajemminkin yleisiä pelonaiheita selvitettiin. Tutkimuksessa muun muassa kysyttiin, kuinka huolissaan vastaajat ovat sosiaalipalvelujen heikosta saatavuudesta, huumeongelmista, teiden huonosta kunnosta, sodasta, kansainvälisestä terrorismista ja sairauksien leviämisestä. Lisäksi tiedusteltiin kuntalaisten mielipiteitä kunnan talouden parantamisesta ja palveluiden tehostamisesta. Vastaajat esimerkiksi kertoivat, kuinka hyväksyttävinä keinoina he pitävät kunnallisveron korottamista, palveluiden yksityistämistä ja henkilöstön irtisanomisia. Kuntalaisten piti myös nimetä menojen karsintakohteita.

Suhtautumista kunnallisiin palveluihin ja kuntaliitoksiin selvitettiin asenneväittämien avulla. Vastaajat mm. arvioivat kuntien sopivaa lukumäärää sekä terveyspalveluiden tarjoajien kilpailuttamista. Lopuksi kysyttiin, miten EU:n laajenemisen uskotaan vaikuttavan esim. kotimaakunnan elinoloihin, työllisyystilanteeseen, rikollisuuteen ja EU-tukien saantimahdollisuuksiin kuluvan vuosikymmenen aikana. Taustamuuttujia olivat muun muassa vastaajan ikä, sukupuoli, koulutus, elinvaihe, asuinlääni ja talouden bruttotulot.

Asiasanat

Euroopan integraatio; huolestuneisuus; hyvinvointivaltio; julkiset palvelut; kunnallishallinto; kunnallistalous; kunnat; kuntalaiset; kuntaliitokset; kuntien menot

Tieteenala/Aihealue

Sarja

Kunnallisalan ilmapuntarit

Jakelija

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto

Käyttöoikeudet

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Kerääjät

  • Suomen Gallup

Tuottajat

  • Kunnallisalan kehittämissäätiö

Ajallinen kattavuus

2003

Aineistonkeruun ajankohta

2003-09-02 – 2003-09-30

Maa

Suomi

Kohdealue

Suomi

Havaintoyksikkötyyppi

Henkilö

Perusjoukko/otos

Suomen 15 vuotta täyttänyt väestö (poislukien Ahvenanmaa)

Tutkimuksen aikaulottuvuus

Pitkittäisaineisto: trendi/toistuva poikkileikkausaineisto

Otantamenetelmä

Todennäköisyysotanta: monivaiheinen otanta

Otanta tehtiin kolmessa vaiheessa. Ensin tutkimuksen edellyttämä määrä kohdehenkilöitä jaettiin alueellisesti maakuntajaon pohjalta NUTS2 suuralueisiin. Toisessa vaiheessa kunkin suuralueen sisällä kohdehenkilöiden määrä jaettiin kuntatyyppeihin. Kunnat ryhmiteltiin kuntatyyppeihin siten, että kaupungit jaettiin asukasmäärän mukaan suuriin ja pieniin kaupunkeihin ja maaseutukunnat kolmeen luokkaan väestön elinkeinojakauman mukaan. Tutkimuskunnat valittiin edustavasti em. ositteiden pohjalta. Otannan kolmannessa vaiheessa jokaisesta tutkimuskunnasta poimittiin lähtöosoitteita väestömäärän edellyttämällä tavalla. Haastattelut tehtiin lähtöpistejärjestelmällä. Satunnaisesti poimituista lähtöosoitteista edeten tehtiin neljä haastattelua. Jokaisesta haastattelun kohteena olleesta taloudesta valittiin se henkilö, joka täytti valintakortin määräämät sukupuoli- ja ikäehdot.

Keruumenetelmä

Kasvokkainen haastattelu

Keruuväline tai –ohje

Strukturoitu lomake

Datatiedostojen kieli

Aineistopaketti voi sisältää samoja tiedostoja eri kielisinä.

Aineisto sisältää datatiedostoja seuraavilla kielillä: suomi.

Tietoarkisto kääntää kvantitatiivisia datatiedostoja englanniksi. Lisätietoja käännöspyynnön jättämisestä.

Datan versio

2.0

Aineiston käytössä huomioitavaa

Aineistosta on arkistoinnin yhteydessä poistettu postinumero- ja suuraluemuuttujat.

Painokertoimet

Aineisto ei sisällä painomuuttujia.

Viittausvaatimus

Aineistoon ja sen tekijöihin tulee viitata asianmukaisesti kaikissa julkaisuissa ja esityksissä, joissa aineistoa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.

Malliviittaus

Kunnallisalan kehittämissäätiö: Kunnallisalan ilmapuntari 2003: kuntalaiset [sähköinen tietoaineisto]. Versio 2.0 (2018-07-18). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD2093

Julkaisusta tiedottaminen

Viitetiedot julkaisuista, joissa aineistoa on käytetty, toimitetaan Tietoarkiston asiakaspalveluun asiakaspalvelu.fsd@tuni.fi.

Varaumat

Aineiston alkuperäiset tekijät ja Tietoarkisto eivät ole vastuussa aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.

Käytön ja kuvailun oheismateriaalit

Kansalaismielipide ja kunnat : ilmapuntari 2003 (2003). [pdf-muotoinen verkkodokumentti]. Helsinki : Kunnallisalan kehittämissäätiö. - (Polemia-sarja; 53). [viitattu 16.9.2005]. Saatavissa: http://www.polemiikki.fi/files/library/attachments/Polemia53.pdf

Julkaisut aineistosta Tooltip

Kansalaismielipide ja kunnat: ilmapuntari 2003 (2003). Helsinki: Kunnallisalan kehittämissäätiö. Polemia-sarja; 53.

Katara, Henna-Riikka (2012). Hyvinvointivaltion kannatus ja palvelujärjestelmä. Kuntalaisten ja kunnanjohtajien mielipiteiden vertailua vuosina 1996-2006. Turku: Turun yliopisto. Sosiaalipolitiikan pro gradu -tutkielma

Laiho, Anna (2013) Kuntalaisten ja kunnanvaltuutettujen mielipiteet kunnallisista palveluista 2000-luvulla. Turku: Turun yliopisto. Sosiaalipolitiikan pro gradu -tutkielma.

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.