FSD2134 Puolueiden ajankohtaistutkimus lokakuu 2003

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Lataa aineisto täältä

Muunkieliset kuvailuversiot

Aineistoon liittyvät tiedostot

Aineiston nimi

Puolueiden ajankohtaistutkimus lokakuu 2003

Aineistonumero

FSD2134

Pysyvä tunniste

urn:nbn:fi:fsd:T-FSD2134

Aineiston laatu

Kvantitatiivinen aineisto

Tekijät

  • Suomen Gallup

Sisällön kuvaus

Tutkimuksessa kartoitetaan suomalaisten poliittisia mielipiteitä, äänestyskäyttäytymistä ja suhtautumista eri puolueisiin. Vastaajilta tiedusteltiin, kuinka myönteisesti tai kielteisesti he suhtautuvat Suomen Keskustaan, Suomen Sosialidemokraattiseen Puolueeseen, Kansalliseen Kokoomukseen, Vasemmistoliittoon ja Vihreään Liittoon sekä kuinka houkuttelevalta tuntuisi sillä hetkellä äänestää niitä. Lisäksi lueteltiin joukko ominaisuuksia ja tiedusteltiin, mihin puolueisiin ne sopivat. Vastaajilta kysyttiin myös, miten maan hallitus on onnistunut tehtävissään.

Äänestyskäyttäytymistä kartoitettiin kysymällä, minkä puolueen tai ryhmittymän edustajaa vastaaja äänestäisi, jos eduskuntavaalit olisivat nyt ja mitä hän äänesti vuoden 2003 maaliskuun eduskuntavaaleissa. Lisäksi esitettiin useita kysymyksiä vuoden 2004 Euroopan parlamentin vaaleista. Tiedusteltiin esimerkiksi, aikooko vastaaja äänestää tulevissa europarlamenttivaaleissa ja mitkä eri tekijät lisäisivät vastaajan äänestysaikomusta. Vastaajalta tiedusteltiin myös, kuinka herkästi hän yleensä lähtee äänestämään. Lisäksi kysyttiin vastaajan sijoittumista vasemmisto-oikeisto -akselilla sekä yhteiskuntaluokkaa. Taustamuuttujina olivat mm. vastaajan syntymävuosi, sukupuoli, siviilisääty, ammattiryhmä, toimiala, kuuluminen ammattiyhdistykseen, useat aluemuuttujat ja talouden bruttovuositulot.

Asiasanat

eduskuntavaalit; europarlamenttivaalit; hallituspolitiikka; poliittinen käyttäytyminen; poliittiset asenteet; puolueet; puolueiden kannatus; vaalit; äänestäminen

Tieteenala/Aihealue

Sarja

Puolueiden ajankohtaistutkimukset

Jakelija

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto

Käyttöoikeudet

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Kerääjät

  • Suomen Gallup

Tuottajat

  • Suomen Gallup

Ajallinen kattavuus

2003

Aineistonkeruun ajankohta

2003-10-06 – 2003-10-12

Maa

Suomi

Kohdealue

Suomi

Havaintoyksikkötyyppi

Henkilö

Perusjoukko/otos

Suomen 15 vuotta täyttänyt väestö (poislukien Ahvenanmaa)

Tutkimuksen aikaulottuvuus

Pitkittäisaineisto: trendi/toistuva poikkileikkausaineisto

Otantamenetelmä

Todennäköisyysotanta: monivaiheinen otanta

Tutkimuksen tiedot on kerätty GallupKanavalla, kotitalouksiin asetettujen mikrotietokoneiden ja Internet-päätelaitteiden avulla. Otanta on toteutettu monivaiheisena ositettuna otantana, jonka tuloksena on kiinteä tutkimusnäyte.

Keruumenetelmä

Itsetäytettävä lomake: verkkolomake

Keruuväline tai –ohje

Strukturoitu lomake

Datatiedostojen kieli

Aineistopaketti voi sisältää samoja tiedostoja eri kielisinä.

Aineisto sisältää datatiedostoja seuraavilla kielillä: englanti ja suomi.

Tietoarkisto kääntää kvantitatiivisia datatiedostoja englanniksi. Lisätietoja käännöspyynnön jättämisestä.

Havaintojen ja muuttujien lukumäärä

188 muuttujaa ja 1607 havaintoa.

Datan versio

1.0

Aineiston käytössä huomioitavaa

Aineistosta on arkistoinnin yhteydessä poistettu kuntamuuttuja.

Painokertoimet

Aineisto ei sisällä painomuuttujia.

Viittausvaatimus

Aineistoon ja sen tekijöihin tulee viitata asianmukaisesti kaikissa julkaisuissa ja esityksissä, joissa aineistoa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.

Malliviittaus

Suomen Gallup: Puolueiden ajankohtaistutkimus lokakuu 2003 [sähköinen tietoaineisto]. Versio 1.0 (2006-04-10). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD2134

Julkaisusta tiedottaminen

Viitetiedot julkaisuista, joissa aineistoa on käytetty, toimitetaan Tietoarkiston asiakaspalveluun asiakaspalvelu.fsd@tuni.fi.

Varaumat

Aineiston alkuperäiset tekijät ja Tietoarkisto eivät ole vastuussa aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.

Julkaisut aineistosta Tooltip

Wass, Hanna (2007). The effects of age, generation and period on turnout in Finland 1975-2003. Electoral Studies 26(3), 648-659.

Wass, Hanna (2008). Generations and turnout: Generational effect in electoral participation in Finland. Helsinki: University of Helsinki. Department of Political Science. Acta Politica 35.

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.