FSD2158 KuntaSuomi 2004: koulutoimi 1998

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Lataa aineisto täältä

Muunkieliset kuvailuversiot

Aineistoon liittyvät tiedostot

Aineiston nimi

KuntaSuomi 2004: koulutoimi 1998

Aineistonumero

FSD2158

Pysyvä tunniste

urn:nbn:fi:fsd:T-FSD2158

Aineiston laatu

Kvantitatiivinen aineisto

Tekijät

  • Mäkelä, Pertti (Vaasan yliopisto. Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta)

Sisällön kuvaus

Koulutoimea on tutkittu vuoden 1998 lisäksi myös vuosina 1995 ja 2002. Kahden ensimmäisen vuoden kyselyissä ei ole eroteltu eri oppilaitostyyppejä, vaan kaikille oppilaitosten johtajille on lähetetty sama tutkimuslomake. Tutkimus käsittelee pääasiassa kahta aihealuetta: opetustoimen ohjausta ja johtamista kunnassa sekä oppilaitoksen kehittämispolitiikkaa. Lisäksi vastaajilta on kysytty laajasti perustietoja oppilaitoksesta.

Aluksi kysytyissä perustiedoissa vastaaja ilmoittaa esimerkiksi oppilaitoksen omistuspohjan, oppilaiden tai opiskelijoiden sekä henkilöstön määrän ja periikö oppilaitos käyttäjämaksuja eri palveluista. Hän arvioi tyytyväisyyttään opetustoimen oheis- ja tukipalveluiden, kuten oppilasruokailun, siivouksen ja koulukirjaston järjestämiseen sekä merkitsee, miten kyseisten palvelujen tuotanto on järjestetty oppilaitoksessa. Lisäksi vastaajalle esitettiin ostopalveluihin liittyviä kysymyksiä.

Opetustoimen ohjausta ja johtamista käsittelevässä aihealueessa kysyttiin muun muassa, mikä luottamushenkilöelin pääasiassa käsittelee oppilaitosta koskevat keskeiset asiat ja pyydettiin arviota kyseisen luottamushenkilöelimen merkityksestä eri asioissa, kuten resurssien hankinnassa. Lisäksi kartoitettiin minkä tahon päätösvaltaan kuuluvat erilaiset oppilaitosta koskevat asiat, esimerkiksi päättäminen työnjaosta, henkilökunnan valinnasta, oppilaiden erottamisesta ja määrärahojen kohdentamisesta oppilaitoksen sisällä. Sen jälkeen tiedusteltiin vielä eri tahojen, kuten EU:n, naapurikuntien ja opettajien, vaikutusta oppilaitoksen toimintaan ja pyydettiin vastaajaa arvioimaan väittäminä esitettyjen tehtäväroolien tärkeyttä omassa työssään sekä kuinka kyseisten roolien merkitys on muuttunut viime vuosina.

Kehittämispolitiikan kysymykset tarkastelivat erityisesti vuoden 1994 jälkeen tapahtuneita muutoksia, nykytilan arviointia ja tulevaisuuden kehittämiskohteita. Vastaajilta kysyttiin esimerkiksi onko opetusryhmien suuruudessa/määrässä, oppilaitoksen taloudellisissa resursseissa ja oppilaitoksen arvostuksessa kunnassa tapahtunut muutoksia. He arvioivat nykytilaa muun muassa opetuksen laadun, työilmapiirin, käyttäjämaksujen ja eri tahojen kanssa tehtävän yhteistyön suhteen. Lopuksi tiedusteltiin, onko oppilaitos toteuttanut asiakaskyselyitä ja vastaajille esitettiin koulutointa ja oppilaitosta koskevia väitteitä.

Vastaajan taustatietoina ovat syntymävuosi, virkanimike, työkokemus opetustoimen työtehtävissä ja koulutustaso. Lisäksi aineisto sisältää lomakkeen ulkopuolisia taustamuuttujia.

Asiasanat

ammatilliset oppilaitokset; erityiskoulut; kansalaisopistot; kansanopistot; koulunjohtajat; koulut; lukio; ohjaus (neuvonta ja opastus); opetus; oppilaitokset; peruskoulu; päätöksenteko; resurssit; uudistukset

Tieteenala/Aihealue

Sarja

KuntaSuomi 2004

Jakelija

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto

Käyttöoikeudet

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Kerääjät

  • Mäkelä, Pertti (Vaasan yliopisto. Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta)

Tuottajat

  • Suomen Kuntaliitto

Ajallinen kattavuus

1998

Aineistonkeruun ajankohta

1998-11-18 – 1999-02-19

Maa

Suomi

Kohdealue

Suomi

Havaintoyksikkötyyppi

Poliittis-hallinnollinen alue (Kunta)

Perusjoukko/otos

Suomen kunnat (poislukien Ahvenanmaa)

Tutkimuksen aikaulottuvuus

Pitkittäisaineisto: trendi/toistuva poikkileikkausaineisto

Otantamenetelmä

Todennäköisyysotanta: monivaiheinen otanta

Kaksivaiheinen ositettu otanta KuntaSuomi-projektikuntien valinnassa.

Kuntaotokset valittiin erikseen alle 10 000 asukkaan kunnista (28 kuntaa) ja yli 10 000 asukkaan kunnista (19 kuntaa). Valinnassa pyrittiin edustavuuteen kummankin kuntajoukon sisällä suhteessa kokoluokan kaikkiin kuntiin. Suurten kuntien lukumäärä on tapausjoukossa suurempi kuin niiden osuus kaikista kunnista, koska niissä asuu 70 prosenttia maan väestöstä. Edustavuuskriteereinä käytettiin lisäksi mm. alueellista sijaintia, väestön ikä- ja koulutusrakennetta, elinkeinorakennetta ja kuntatalouden tunnuslukuja, poliittisia voimasuhteita sekä kunnan toimintapolitiikkaa kuvaavia muuttujia. Ahvenanmaan kunnat jätettiin valinnan ulkopuolelle niiden maakunnallisesta itsehallinnosta johtuvien erityispiirteiden takia.

Koulutoimen kyselyssä 1998 olivat mukana kaikki tutkimuskuntien alueella sijaitsevat oppilaitokset (795 kpl) lukuun ottamatta yliopisto- ja korkeakouluyksiköitä. Vastaukset saatiin 636 oppilaitoksesta. Vastaajina toimivat oppilaitosten vastuuhenkilöt.

Keruumenetelmä

Itsetäytettävä lomake: paperinen lomake

Keruuväline tai –ohje

Strukturoitu lomake

Vastausprosentti

80

Datatiedostojen kieli

Aineistopaketti voi sisältää samoja tiedostoja eri kielisinä.

Aineisto sisältää datatiedostoja seuraavilla kielillä: suomi.

Tietoarkisto kääntää kvantitatiivisia datatiedostoja englanniksi. Lisätietoja käännöspyynnön jättämisestä.

Datan versio

2.0

Katso myös

FSD2157 KuntaSuomi 2004: koulutoimi 1995

FSD2159 KuntaSuomi 2004: koulutoimi 2002: perusopetus

FSD2160 KuntaSuomi 2004: koulutoimi 2002: ammatilliset oppilaitokset, lukiot ja aikuiskoulutus

Aineiston käytössä huomioitavaa

Aineisto ei sisällä muuttujaa q2 (oppilaitoksen nimi).

Painokertoimet

Aineisto ei sisällä painomuuttujia.

Viittausvaatimus

Aineistoon ja sen tekijöihin tulee viitata asianmukaisesti kaikissa julkaisuissa ja esityksissä, joissa aineistoa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.

Malliviittaus

Mäkelä, Pertti (Vaasan yliopisto): KuntaSuomi 2004: koulutoimi 1998 [sähköinen tietoaineisto]. Versio 2.0 (2018-07-20). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD2158

Julkaisusta tiedottaminen

Viitetiedot julkaisuista, joissa aineistoa on käytetty, toimitetaan Tietoarkiston asiakaspalveluun asiakaspalvelu.fsd@tuni.fi.

Varaumat

Aineiston alkuperäiset tekijät ja Tietoarkisto eivät ole vastuussa aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.

Käytön ja kuvailun oheismateriaalit

Mäkelä, Pertti (2000). Kuntien vaihtelevat koulutiet. Helsinki : Suomen Kuntaliitto. KuntaSuomi 2004 -tutkimuksia nro 24. Acta nro 129.

Hietaniemi-Virtanen, Niina (2004). Kehittyvä koulutoimi: Tutkimus kuntien koulutuspalveluista 1995-2002. Helsinki : Suomen Kuntaliitto. KuntaSuomi 2004 -tutkimuksia nro 49. Acta nro 168.

Tarkat aineistonkeruuta koskevat tiedot on poimittu Tietoarkistolle luovutetusta julkaisemattomasta raportista.

Julkaisut aineistosta Tooltip

Mäkelä, Pertti (2000). Kuntien vaihtelevat koulutiet. Helsinki: Suomen Kuntaliitto. KuntaSuomi 2004 -tutkimuksia nro 24. Acta nro 129.

Hietaniemi-Virtanen, Niina (2004). Kehittyvä koulutoimi: Tutkimus kuntien koulutuspalveluista 1995-2002. Helsinki: Suomen Kuntaliitto. KuntaSuomi 2004 -tutkimuksia nro 49. Acta; 168.

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.