FSD2159 KuntaSuomi 2004: koulutoimi 2002: perusopetus

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Lataa aineisto täältä

Muunkieliset kuvailuversiot

Aineistoon liittyvät tiedostot

Aineiston nimi

KuntaSuomi 2004: koulutoimi 2002: perusopetus

Aineistonumero

FSD2159

Pysyvä tunniste

urn:nbn:fi:fsd:T-FSD2159

Aineiston laatu

Kvantitatiivinen aineisto

Tekijät

  • Vaasan yliopisto. Julkisjohtamisen laitos

Sisällön kuvaus

Koulutointa on tutkittu vuoden 2002 lisäksi myös vuosina 1995 ja 1998. Vuosi 2002 on ensimmäinen, jolloin perusopetusta ja sen jälkeistä opetusta tarjoaville oppilaitoksille on lähetetty erilaiset kyselylomakkeet. Tämä perusopetuksen tutkimus käsittelee kolmea aihealuetta: perusopetuspalvelun sisältöä, koulutoimen ohjausta ja johtamista kunnassa sekä koulun kehittämispolitiikkaa.

Aluksi vastaaja ilmoitti muiden muassa koulun ylläpitäjän, opetusryhmien määrän, järjestetäänkö 6-vuotiaiden esiopetusta ja onko koulussa tarjolla erikoistunutta opetusta. Hän arvioi tyytyväisyyttään tukipalveluiden ja -toimintojen, kuten oppilasruokailun, siivouksen ja koulukirjaston järjestämiseen sekä merkitsi, kuinka kyseisten palvelujen tuotanto on järjestetty oppilaitoksessa. Lisäksi tiedusteltiin toiminnassa tapahtuneita muutoksia vuoden 1998 jälkeen ja arvioitiin koulun toimintaan liittyvien tekijöiden, esimerkiksi opetusryhmien koko, tukiopetus ja koulun itsenäisyys, nykytilaa.

Koulutoimen ohjausta ja johtamista käsittelevässä aihealueessa kysyttiin muiden muassa, mikä luottamushenkilöelin pääasiassa käsittelee oppilaitosta koskevia keskeisiä asioita ja pyydettiin arviota kyseisen luottamushenkilöelimen merkityksestä eri asioissa, kuten resurssien hankinnassa. Lisäksi kartoitettiin minkä tahon päätösvaltaan kuuluvat erilaiset oppilaitosta koskevat asiat, esimerkiksi päättäminen työnjaosta, henkilökunnan valinnasta, oppilaiden erottamisesta ja määrärahojen kohdentamisesta oppilaitoksen sisällä. Sen jälkeen tiedusteltiin vielä eri tahojen, kuten EU:n, kunnanhallituksen ja opettajien, vaikutusta koulun toimintaan sekä pyydettiin vastaajaa arvioimaan väittäminä esitettyjen tehtäväkokonaisuuksien ja johtamisroolien tärkeyttä omassa työssään. Lopuksi siirryttiin kehittämispolitiikkaan. Vastaajia pyydettiin esittämään käsityksensä, millaisiin asioihin oppilaitoksen kehittämisen tulisi kohdistua lähivuosina sekä heille esitettiin koulua ja koulutointa koskevia väitteitä.

Vastaajan taustatietoina ovat syntymävuosi, virkanimike, työkokemus opetustoimen työtehtävissä ja koulutustaso. Lisäksi aineisto sisältää lomakkeen ulkopuolisia taustamuuttujia.

Asiasanat

koulunjohtajat; koulut; koulutoimi; ohjaus (neuvonta ja opastus); opetus; oppilaitokset; perusopetus; päätöksenteko; rehtorit; resurssit; uudistukset

Tieteenala/Aihealue

Sarja

KuntaSuomi 2004

Jakelija

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto

Käyttöoikeudet

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Kerääjät

  • Vaasan yliopisto. Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta

Tuottajat

  • Suomen Kuntaliitto

Ajallinen kattavuus

2002

Aineistonkeruun ajankohta

spring 2002 ( 2002 )

Maa

Suomi

Kohdealue

Suomi

Havaintoyksikkötyyppi

Poliittis-hallinnollinen alue (Kunta)

Perusjoukko/otos

Suomi (poislukien Ahvenanmaa)

Tutkimuksen aikaulottuvuus

Pitkittäisaineisto: trendi/toistuva poikkileikkausaineisto

Otantamenetelmä

Todennäköisyysotanta: monivaiheinen otanta

Kaksivaiheinen ositettu otanta KuntaSuomi-projektikuntien valinnassa.

Kuntaotokset valittiin erikseen alle 10 000 asukkaan kunnista (28 kuntaa) ja yli 10 000 asukkaan kunnista (19 kuntaa). Valinnassa pyrittiin edustavuuteen kummankin kuntajoukon sisällä suhteessa kokoluokan kaikkiin kuntiin. Suurten kuntien lukumäärä on tapausjoukossa suurempi kuin niiden osuus kaikista kunnista, koska niissä asuu 70 prosenttia maan väestöstä. Edustavuuskriteereinä käytettiin lisäksi mm. alueellista sijaintia, väestön ikä- ja koulutusrakennetta, elinkeinorakennetta ja kuntatalouden tunnuslukuja, poliittisia voimasuhteita sekä kunnan toimintapolitiikkaa kuvaavia muuttujia. Ahvenanmaan kunnat jätettiin valinnan ulkopuolelle niiden maakunnallisesta itsehallinnosta johtuvien erityispiirteiden takia.

Perusopetuksen kyselyssä otokseen kuului kaikki tutkimuskuntien alueella sijaitsevat perusopetusta antavat koulut (583 kpl). Vastaajina toimivat oppilaitosten rehtorit ja koulunjohtajat. Kyselyyn vastasi 463 koulua.

Keruumenetelmä

Itsetäytettävä lomake: paperinen lomake

Keruuväline tai –ohje

Strukturoitu lomake

Vastausprosentti

79,4

Datatiedostojen kieli

Aineistopaketti voi sisältää samoja tiedostoja eri kielisinä.

Aineisto sisältää datatiedostoja seuraavilla kielillä: suomi.

Tietoarkisto kääntää kvantitatiivisia datatiedostoja englanniksi. Lisätietoja käännöspyynnön jättämisestä.

Datan versio

2.0

Katso myös

FSD2157 KuntaSuomi 2004: koulutoimi 1995

FSD2158 KuntaSuomi 2004: koulutoimi 1998

FSD2160 KuntaSuomi 2004: koulutoimi 2002: ammatilliset oppilaitokset, lukiot ja aikuiskoulutus

Aineiston käytössä huomioitavaa

Tietoarkistoon saapunut alkuperäinen aineisto ei vastannut täysin kyselylomaketta muuttujien ja niiden numerojärjestyksen osalta. Muuttujat on järjestetty saatavilla olleen lomakkeen mukaiseen järjestykseen arkistoinnin yhteydessä.

Aineisto ei sisällä muuttujaa q4_1 eikä kysymykseen 9 liittyviä muuttujia. Aineistosta on poistettu tietosuojasyistä muuttujat q2, q10b1 ja q23_1. Muuttujan q20a selitteet on jätetty sellaiseksi, mitä ne olivat alkuperäisessä datassa.

Painokertoimet

Aineisto ei sisällä painomuuttujia.

Viittausvaatimus

Aineistoon ja sen tekijöihin tulee viitata asianmukaisesti kaikissa julkaisuissa ja esityksissä, joissa aineistoa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.

Malliviittaus

Vaasan yliopisto: KuntaSuomi 2004: koulutoimi 2002: perusopetus [sähköinen tietoaineisto]. Versio 2.0 (2018-07-20). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD2159

Julkaisusta tiedottaminen

Viitetiedot julkaisuista, joissa aineistoa on käytetty, toimitetaan Tietoarkiston asiakaspalveluun asiakaspalvelu.fsd@tuni.fi.

Varaumat

Aineiston alkuperäiset tekijät ja Tietoarkisto eivät ole vastuussa aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.

Käytön ja kuvailun oheismateriaalit

Hietaniemi-Virtanen, Niina (2004). Kehittyvä koulutoimi: Tutkimus kuntien koulutuspalveluista 1995-2002. Helsinki : Suomen Kuntaliitto. KuntaSuomi 2004 -tutkimuksia nro 49. Acta nro 168.

Julkaisut aineistosta Tooltip

Hietaniemi-Virtanen, Niina (2004). Kehittyvä koulutoimi: Tutkimus kuntien koulutuspalveluista 1995-2002. Helsinki: Suomen Kuntaliitto. KuntaSuomi 2004 -tutkimuksia nro 49. Acta; 168.

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.