FSD2238 Kunnallisalan ilmapuntari 2006: kuntalaiset

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Lataa aineisto täältä

Muunkieliset kuvailuversiot

Aineistoon liittyvät tiedostot

  • Aineistoon ei liity muita kuvailevia tiedostoja

Tekijät

  • Kunnallisalan kehittämissäätiö

Asiasanat

eduskuntavaalit, ehdokkaat, julkiset palvelut, kunnanjohtajat, kunnat, ongelmat, puolueet, tavoitteet, yhteiskunta

Sisällön kuvaus

Tutkimuksessa kartoitettiin vastaajan huolenaiheita sekä kotikunnan että koko yhteiskunnan tasolla. Eduskuntavaalien lähestyessä vastaajalta kysyttiin myös, mitä ominaisuuksia he näkevät omassa kansanedustajaehdokkaassaan ja eri eduskuntapuolueissa. Myös perinteiset palvelutuotantoon liittyvät kysymykset olivat mukana kyselyssä.

Ensimmäisenä vastaajalta tiedusteltiin, kuinka riittäviä tai riittämättömiä eri palvelut ovat kunnassa niiden tarpeeseen nähden. Seuraavaksi vastaajaa pyydettiin nimeämään kolme vakavinta yhteiskunnallista ongelmaa sekä kolme suurinta oman kunnan ongelmaa. Erilaisten väitelauseiden avulla kartoitettiin vastaajan mielipiteitä kuntia koskevissa asioissa sekä sitä, mitä kuntien palveluja, taloutta ja hallintoa koskevia tavoitteita ja keinoja vastaaja pitää hyväksyttävänä omassa kunnassaan. Seuraavaksi vastaajalle lueteltiin erilaisia kansanedustajaehdokkaan ominaisuuksia, joista vastaajaa pyydettiin valitsemaan omaa ehdokastaan kuvaavat ominaisuudet. Vastaajaa pyydettiin myös arvioimaan eduskuntapuolueiden ominaisuuksia. Tiedusteltiin myös, millaisena äänestäjänä vastaaja pitää itseään.

Taustamuuttujina olivat muun muassa vastaajan sukupuoli, ikä, koulutus, ammattiryhmä, elinvaihe, asuinlääni ja talouden bruttotulot.

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.