FSD2419 Eduskuntavaalien 2007 seuranta

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Lataa aineisto täältä

Muunkieliset kuvailuversiot

Aineistoon liittyvät tiedostot

  • Aineistoon ei liity muita kuvailevia tiedostoja

Aineiston nimi

Eduskuntavaalien 2007 seuranta

Aineistonumero

FSD2419

Pysyvä tunniste

urn:nbn:fi:fsd:T-FSD2419

Aineiston laatu

Kvantitatiivinen aineisto

Tekijät

  • Moring, Tom (Helsingin yliopisto. Svenska social- och kommunalhögskolan)
  • TNS Gallup Oy

Sisällön kuvaus

Kyselyssä selvitettiin vastaajien äänestyskäyttäytymistä juuri ennen tutkimuksen suorittamista käydyissä vuoden 2007 eduskuntavaaleissa. Tutkimus liittyy Tekijät-kohdassa mainittujen tahojen lisäksi Changes in Finnish TV Election Campaigns -projektiin ja professori Heikki Paloheimon johtamaan, Suomen Akatemian rahoittamaan Poliittinen osallistuminen ja demokratian muodot -hankkeeseen.

Vastaajalta kysyttiin ensin vaalikoneisiin liittyviä kysymyksiä, muun muassa mitä vaalikoneita hän oli käyttänyt ja montako kertaa sekä päällimmäisiä kokemuksia ja yleistä suhtautumista näihin. Tämän jälkeen vastaajalta tiedusteltiin, mitä eri vaaleihin liittyviä ohjelmia tai mainoksia hän oli seurannut tai nähnyt eri medioissa sekä millaisina hän näki puolueiden vaalikampanjat. Vaalimainontaa tutkittiin edelleen tiedustelemalla, minkä kaikkien puolueiden tai ehdokkaiden mainoksia vastaaja oli nähnyt televisiossa, pitikö hän poliittisia mainoksia hyödyllisinä kannattamalleen puolueelle sekä miten vastaaja suhtautuu poliittiseen tv-mainontaan.

Vuoden 2007 eduskuntavaaleihin liittyen kysyttiin, äänestikö vastaaja, minkä puolueen edustajaa hän äänesti, mitkä syyt vaikuttivat puolueen valintaan ja mitkä asiat olivat tärkeitä äänestyspäätöksen kannalta. Lisäksi kysyttiin, missä vaiheessa vastaaja teki ehdokasvalintansa, valitsiko hän ensin puolueen vai ehdokkaan, mitkä asiat vaikuttivat ehdokkaan valintaan ja mistä lähteistä hän sai tietoa äänestyspäätöksensä tueksi. Äänestämisinnokkuuden nostamiseksi eduskuntavaalien alla oli käynnissä sekä oikeusministeriön että SAK:n kampanjat, ja näihin liittyen kysyttiin muun muassa, mitä kautta vastaaja oli huomannut kampanjat, miten ne vaikuttivat vastaajaan sekä millaista oli vastaajan suhtautuminen molempiin kampanjoihin. Edelleen tiedusteltiin, millainen vaikutus erilaisilla vaalien aikaan ajankohtaisilla politiikkaan liittyvillä tapauksilla (esimerkiksi vaalirahoitusepäselvyydet, vaalimainonta ja ehdokkaiden televisioesiintymiset) oli vastaajan kannattamaan puolueeseen. Äänestämättä jättäneiltä kysyttiin mitkä syyt vaikuttivat siihen, etteivät he käyneet äänestämässä. Kysyttiin vielä, mitä vastaaja äänesti vuoden 2004 kunnallisvaaleissa, vuoden 2003 eduskuntavaaleissa sekä edellisten presidentinvaalien toisella kierroksella. Lopuksi tiedusteltiin, mikä puolue olisi vastaajalle pakkotilanteessa kaikkein vähiten epämieluisa vaihtoehto.

Taustamuuttujina olivat muun muassa vastaajan ikä, sukupuoli, äidinkieli, koulutus, asumismuoto, ammattiryhmä, kuuluminen ammattiyhdistykseen, talouden vuositulot, maakunta sekä kotitalouden alle 18-vuotiaiden lasten lukumäärät.

Asiasanat

eduskuntavaalit; mainonta; poliittinen käyttäytyminen; puolueet; puolueiden kannatus; televisiomainonta; vaalikampanjat; vaalikoneet; vaalit; äänestäminen

Tieteenala/Aihealue

Sarja

Vaalien seurantatutkimukset (GallupKanava)

Jakelija

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto

Käyttöoikeudet

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Kerääjät

  • TNS Gallup Oy

Tuottajat

  • TNS Gallup Oy

Ajallinen kattavuus

2007

Aineistonkeruun ajankohta

2007-03-19 – 2007-03-25

Maa

Suomi

Kohdealue

Suomi

Havaintoyksikkötyyppi

Henkilö

Perusjoukko/otos

Suomen 18 - 70 -vuotias väestö (poislukien Ahvenanmaa)

Tutkimuksen aikaulottuvuus

Pitkittäisaineisto: trendi/toistuva poikkileikkausaineisto

Otantamenetelmä

Todennäköisyysotanta: monivaiheinen otanta

Tutkimuksen tiedot on kerätty GallupKanavalla, kotitalouksiin asetettujen mikrotietokoneiden ja Internet-päätelaitteiden avulla. Otanta on toteutettu monivaiheisena ositettuna otantana, jonka tuloksena on kiinteä tutkimusnäyte.

Keruumenetelmä

Kasvokkainen haastattelu: tietokoneavusteinen (CAPI tai CAMI)

Keruuväline tai –ohje

Strukturoitu lomake

Datatiedostojen kieli

Aineistopaketti voi sisältää samoja tiedostoja eri kielisinä.

Aineisto sisältää datatiedostoja seuraavilla kielillä: suomi.

Tietoarkisto kääntää kvantitatiivisia datatiedostoja englanniksi. Lisätietoja käännöspyynnön jättämisestä.

Datan versio

1.0

Katso myös

FSD2024 Eduskuntavaalien 2003 seuranta

Painokertoimet

Aineisto ei sisällä painomuuttujia.

Viittausvaatimus

Aineistoon ja sen tekijöihin tulee viitata asianmukaisesti kaikissa julkaisuissa ja esityksissä, joissa aineistoa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.

Malliviittaus

Moring, Tom (Helsingin yliopisto) & TNS Gallup Oy: Eduskuntavaalien 2007 seuranta [sähköinen tietoaineisto]. Versio 1.0 (2009-06-29). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD2419

Julkaisusta tiedottaminen

Viitetiedot julkaisuista, joissa aineistoa on käytetty, toimitetaan Tietoarkiston asiakaspalveluun asiakaspalvelu.fsd@tuni.fi.

Varaumat

Aineiston alkuperäiset tekijät ja Tietoarkisto eivät ole vastuussa aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.

Julkaisut aineistosta Tooltip

Moring, Tom & Mykkänen, Juri (2009). Vaalikampanja. Teoksessa: Vaalit yleisödemokratiassa. Eduskuntavaalitutkimus 2007 (toim. Borg, Sami & Paloheimo, Heikki), 28-59. Tampere: Tampere University Press.

Moring, Tom & Mykkänen, Juri (2012). Vaalikampanjat ja viestinnällistyminen. Teoksessa: Muutosvaalit 2011 (toim. Borg, Sami), 62-78. Helsinki: Oikeusministeriö. Oikeusministeriön julkaisu; OMSO 16/2012. Helsinki: Edita. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-259-172-2.

Demokratiaindikaattorit 2013. Toim. Borg, Sami. Helsinki: Oikeusministeriö. Selvityksiä ja ohjeita 52/2013. URN:ISBN:978-952-259-334-4

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.