FSD2482 Asuinympäristö ja viihtyvyys 2006: Suomussalmen asukaskysely

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Lataa aineisto täältä

Muunkieliset kuvailuversiot

Aineistoon liittyvät tiedostot

Tekijät

  • Hentilä, Helka-Liisa (Oulun yliopisto. Arkkitehtuurin osasto)
  • Jauhiainen, Jussi (Oulun yliopisto. Maantieteen laitos)
  • Luoma, Pentti (Oulun yliopisto. Kasvatustieteiden ja opettajankoulutuksen yksikkö)
  • Mäntysalo, Raine (Oulun yliopisto. Arkkitehtuurin osasto)

Asiasanat

Suomussalmi, arkkitehtuuri, asuinalueet, asuinympäristö, asuminen, lapset (ikäryhmä), muutto, rakentaminen, turvallisuus, vapaa-aika, viihtyvyys

Sisällön kuvaus

Tutkimus oli osa EkoSuKaT hanketta, jonka tavoitteena on ollut uutta tietoa tuottamalla luoda edellytyksiä elinympäristön kehittämiselle ja erilaisten ympäristöongelmien ratkaisemiselle. Hanke kohdentui väestöltään supistuvien ja kasvavien asuintaajamien elinympäristön ja yhdyskuntarakenteen muutoksen tutkimiseen.

Suomussalmen asukaskysely toteutettiin tammikuussa 2006. Kyselyyn vastasi 220 kotitaloutta.

Aluksi vastaajilta kyseltiin taustatietoja, kuten sukupuoli, ikä, ammattiryhmä ja talouden koko. Asumista selvitettiin tiedustelemalla esimerkiksi vastaajan asumismuotoa, asunnon tarkempia tietoja, lämmitystä, piharakennuksia ja asumishistoriaa. Seuraavaksi esitettiin kysymyksiä asuinympäristöstä. Vastaajat ottivat kantaa erilaisiin asuinympäristöä koskeviin väittämiin, ilmoittivat mitä alueita he pitivät turvattomina, ja mitä he pitivät merkityksellisenä asuinympäristön viihtyisyydelle. Palveluja ja liikkumista selvitettiin kyselemällä erilaisten palvelujen määrää, palvelujen saavutettavuutta, työ- ja koulumatkojen pituutta, käytettyä kulkuneuvoa sekä auton käyttötarkoitusta.

Seuraavaksi kyseltiin kodista ja ympäristöstä. Vastaajien kyläilyä selvitettiin erilaisin kysymyksin. Lisäksi vastaajat kertoivat asumishistoriansa ja ottivat kantaa elämänlaatuunsa nykyisessä asuinpaikassaan. Lapsia koskevat kysymykset käsittelivät leikkipaikkoja, lapsiperheille suunnattuja toimintoja, päiväkoteja ja kouluja. Vastaajat arvioivat erilaisia ympäristöön, saastumiseen ja luontoon liittyviä väittämiä. Seuraavaksi tiedusteltiin vapaa-ajan käyttöä ja ulkoilua. Lisäksi vastaajat ottivat kantaa siihen, minkä vapaa-ajanviettomahdollisuuksien he toivoivat säilyvän.

Vastaajat ottivat kantaa erilaisiin asuinalueeseensa koskeviin väittämiin, kuten kulttuuritarjonnan riittävyyteen, liikennejärjestelyjen toimivuuteen, lisärakentamiseen ja kunnallispolitiikan kiinnostavuuteen. Rakentamiseen liittyen vastaajat merkitsivät karttaan parhaiten uudelle asutukselle sopivat paikat ja ottivat kantaa siihen, millainen asutustiheyden tulisi olla, ja minkälaisia talotyyppejä olisi suosittava. Lopuksi vastaajat esittivät mielipiteitä Suomussalmesta yleensä.

Taustamuuttujina olivat esimerkiksi ikä luokiteltuna, sukupuoli, koulutus, ammattiryhmä ja talouden koko.

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.