FSD2829 Kirkon työntekijöiden hengellinen hyvinvointi 2012

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Lataa aineisto täältä

Muunkieliset kuvailuversiot

Aineistoon liittyvät tiedostot

Aineiston nimi

Kirkon työntekijöiden hengellinen hyvinvointi 2012

Aineistonumero

FSD2829

Pysyvä tunniste

urn:nbn:fi:fsd:T-FSD2829

Aineiston laatu

Kvantitatiivinen aineisto

Tekijät

  • Myllys, Riikka (Kirkkohallitus)

Sisällön kuvaus

Kirkon työntekijöiden hengellinen hyvinvointi 2012 -aineistossa kartoitetaan evankelis-luterilaisen kirkon työtekijöiden hengellistä hyvinvointia ja siihen saatua tukea. Kysymysten teemat käsittelevät työtekijöiden uskonnollisuutta ja hengellisen tuen saamista työssä. Kysely kerättiin osana kirkon Pyhä-painopiste (2010 - 2012) hanketta, jonka avulla pyrittiin kehittämään kirkon jumalanpalveluselämää.

Kyselyn alussa vastaajalta kysyttiin urasta kirkollisessa työssä ja kartoitettiin työssäjaksamista. Sitten käsiteltiin vastaajan uskonnollista taustaa ja hengellisyyttä. Vastaajalta kysyttiin uskon ja hengellisen yhteisön tärkeydestä, saadun hengellisen tuen lähteistä ja kuinka usein hän harjoittaa eri uskonnollisuuden muotoja työtehtävissään ja työn ulkopuolella. Edelleen vastaajalta kysyttiin, kenen kanssa hän keskustelee hengellisistä kysymyksistä ja keneltä hän saa apua elämän kriiseissä. Vastaajalta myös tiedustellaan viime vuosien aikana hengellisyydessä tapahtuneista mahdollisista muutoksista ja niiden syistä, joita olivat mm. yhteiskunnan asenteet kirkkoa kohtaan ja kirkon erilaiset sisäiset muutokset.

Lopuksi kartoitetaan vastaajien hengellisen elämän tukemisen tarpeita. Vastaajalta kysytään kokemuksia kirkossa työskentelystä, kirkon toivotusta roolista hengellisen elämän tukijana ja mahdollisuuksista saada kirkosta tukea. Häneltä kysyttiin muun muassa, tarvitseeko hän kirkkoa hengellisen elämän hoitamiseen, miten työaikaa voi käyttää eri uskonnon harjoittamisen muotoihin ja kuinka paljon hengelliset elementit ovat esillä työyhteisön kokouksissa. Lopuksi kysyttiin avokysymyksellä, mitä muuta haluaa kertoa hengellisestä elämästään ja sen tukemisen tarpeista.

Taustamuuttujina aineistossa ovat ikä, sukupuoli, työtehtävä, kuntaryhmitys, hiippakunta ja palvelusajan pituus.

Asiasanat

evankelis-luterilainen kirkko; hengellinen ohjaus; hengellisyys; jaksaminen; sosiaalinen tuki; työhyvinvointi; työntekijät; työyhteisöt; uskonelämä

Tieteenala/Aihealue

Sarja

Aineistot, jotka eivät kuulu sarjaan

Jakelija

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto

Käyttöoikeudet

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Kerääjät

  • Kirkon tutkimuskeskus

Tuottajat

  • Kirkkohallitus

Ajallinen kattavuus

2012

Aineistonkeruun ajankohta

spring 2012 ( 2012 )

Maa

Suomi

Kohdealue

Suomi

Havaintoyksikkötyyppi

Henkilö

Perusjoukko/otos

Suomen evankelisluterilaisen kirkon työntekijät

Tutkimuksen aikaulottuvuus

Poikkileikkausaineisto

Otantamenetelmä

Todennäköisyysotanta

Kysely lähetettiin noin 4000 Suomen evankelisluterilaisen kirkon työntekijälle, mikä oli noin neljäsosa kirkon työntekijöistä. Kysely oli mahdollista tehdä niin suomen kuin ruotsin kielellä. Ruotsinkielisiä vastauksia tuli 62 kappaletta.

Keruumenetelmä

Itsetäytettävä lomake: verkkolomake

Keruuväline tai –ohje

Strukturoitu lomake

Vastausprosentti

20

Datatiedostojen kieli

Aineistopaketti voi sisältää samoja tiedostoja eri kielisinä.

Aineisto sisältää datatiedostoja seuraavilla kielillä: englanti ja suomi.

Tietoarkisto kääntää kvantitatiivisia datatiedostoja englanniksi. Lisätietoja käännöspyynnön jättämisestä.

Havaintojen ja muuttujien lukumäärä

178 muuttujaa ja 796 havaintoa.

Datan versio

2.0

Aineiston käytössä huomioitavaa

Aineistosta on tunnisteellisuussyistä luokiteltu työtehtävämuuttujan q3 harvinaisimmat arvot. Lehtorit on yhdistetty arvoon "jokin muu" ja kirkon keskushallinnon tai hiippakunnan johtotyöntekijät, asiantuntijat ja muut työntekijät on yhdistetty yhdeksi arvoksi.

Painokertoimet

Aineisto ei sisällä painomuuttujia.

Viittausvaatimus

Aineistoon ja sen tekijöihin tulee viitata asianmukaisesti kaikissa julkaisuissa ja esityksissä, joissa aineistoa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.

Malliviittaus

Myllys, Riikka (Kirkkohallitus): Kirkon työntekijöiden hengellinen hyvinvointi 2012 [sähköinen tietoaineisto]. Versio 2.0 (2018-09-28). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD2829

Julkaisusta tiedottaminen

Viitetiedot julkaisuista, joissa aineistoa on käytetty, toimitetaan Tietoarkiston asiakaspalveluun asiakaspalvelu.fsd@tuni.fi.

Varaumat

Aineiston alkuperäiset tekijät ja Tietoarkisto eivät ole vastuussa aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.

Tietoarkiston tiedossa ei ole julkaisuja, joissa aineistoa olisi käytetty.

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.