FSD2963 Teatterikriitikoiden haastattelut 2004-2009

For the complete interview themes or writing guide, please see related files section in the data description.

Select question


Kun ylipäätään puhumme yleisellä tasolla taidekriitikon työstä, voimme erottaa toisistaan sellaisia taidelajeja kuin musiikki, kirjallisuus, teatteri, tanssi, kuvataiteet ja niin edelleen.

Onko teatterikriitikolle hyväksi tuntea henkilökohtaisesti teatteritaiteilijoita, joista hän kirjoittaa?

Kuuluvatko teatterikriitikot ja teatteritaiteilijat mielestänne samaan taideinstituution kenttään vai näettekö nämä kaksi ammattiryhmää pikemminkin toistensa vihollisina?

Ketä teatterikriitikko edustaa? Tässä vaihtoehtoja: edustaako hän omaa persoonaansa eli omaa itseään, työnantajaansa eli lehteä jonka palveluksessa hän on tai jolle hän kirjoittaa, edustaako hän arvostelemiaan taiteilijoita eli teatterikenttää

Minkälainen on kotitaustanne eli kertoisitteko lapsuudenkodistanne?

Kannustettiinko teitä kotoa käsin teatterin pariin?

Voidaan hyvällä syyllä todeta, että olette yksi suomalaisen teatterimaailman tärkeä asiantuntija. Minkälainen motiivi on saanut teidät aikanaan kirjoittamaan teatterikritiikkiä?

Voidaan hyvällä syyllä todeta, että olette yksi suomalaisen teatterimaailman tärkeä asiantuntija. Minkälainen motiivi on saanut teidät aikanaan kirjoittamaan teatterikritiikkiä eli oletteko johdonmukaisesti valinneet itse teatterikriitikon työn e

Olisiko elämänurallanne voinut käydä toisin?

Onko teatterikriitikon työ päätyönne vai oletteko tehneet kriitikon työn rinnalla jotakin muutakin? Jos olette, niin mitä?

Minkälainen on teidän mielestänne teatterikriitikon työnkuva? Onko hän ensisijaisesti taiteilija vai journalisti?

Ovatko teatterikriitikot oma, erityinen ammattiryhmänsä journalistien ammattikunnan sisällä?

Voisitteko kuvitella kirjoittavanne myös jonkin muun taidelajin kritiikkiä?

Oletteko pitäneet koulutustanne riittävänä suhteessa teatterikriitikon työhönne?

Minkälainen perhetausta kriitikon työhön tarvitaan?

Minkälainen on edustamanne lehden muiden kriitikoiden koulutustaso? Onko se mielestänne riittävä?

Miten hyvä kriitikko pitää yllä henkistä vireyttään ja työkykyään?

Miten hyvä kriitikko pitää mielestänne yllä omaa ammattitaitoaan?

Minkälaisia henkilökohtaisia ominaisuuksia on mielestänne hyvällä teatterikriitikolla?

Tarvitaanko kriitikon työn harjoittamiseen mielestänne poikkeuksellista lahjakkuutta?

Onko teatterikriitikon mahdollista olla täysoppinut?

Kuvailetteko vielä jonkin verran sitä, mikä teitä innostaa tähän työhön?

Missä työskentelevät mielestänne tällä hetkellä Suomen nk. huippukriitikot?

Minkälaiselle ryhmälle ihmisiä ensi sijassa kirjoitatte?

Kykenevätkö kaikki lukijanne omasta mielestänne ymmärtämään tekstejänne eli kirjoittamaanne teatterikritiikkiä?

Missä määrin teatterikriitikko on sidoksissa muuhun sosiaaliseen yhteisöön ja missä määrin hän saa noudattaa vain omaa henkilökohtaista makuaan?

Minkälainen oli oma koulutuksenne silloin, kun aktiivisesti kirjoititte teatterikritiikkiä?

Entä minkälainen on oma koulutuksenne nyt?

Minkälainen tarkkaan ottaen on oma koulutuksenne?

Minkälainen asiantuntevan taidekriitikon koulutuksen tulisi mielestänne olla?

Eri taidelajeilla - kuten vaikkapa musiikilla, kirjallisuudella, tanssilla, kuvataiteilla ja teatterilla - on oma, vakiintunut kriitikkokuntansa. Onko jotakin näistä taidelajeista mielestänne vaikeampi arvostella kuin jotakuta toista?

Sana kritiikki periytyy kreikankielisistä sanoista kritike tekhne ja merkitsee suurin piirtein samaa kuin arvostelutaito. Mitä sana kritiikki teille henkilökohtaisesti tarkoittaa, siis käsitteenä tai sanana eli teoriassa? Entä käytännössä?

Onko olemassa jonkinlainen teatterikriitikon etiikka?

Noudattavatko kaikki teatterikriitikot mielestänne sitä?

Kuvailetteko vielä hieman ikiomaa kriitikon etiikkaanne?

Onko teatterimaailma luonut jonkinlaisen yleisesti hyväksytyn/sovitun normiston niin kutsutusta hyvästä teatterista? Eli onko hyvälle teatterille olemassa jonkinlainen normikehikko?

Pidättekö itseänne tällaisena normien luojana tai nk. hyvän teatterimaun opastajana?

Voiko yksittäinen teatterikriitikko kiertää nämä normit?

Mitä sitten tapahtuu, jos kriitikko kiertää nämä normit?

Minkälainen on mielestänne hyvin kirjoitettu teatteriarvostelu tekstityyppinä? Mitä siihen sisältyy?

Miten klassinen kritiikki eroaa mielestänne vaikkapa uutisesta?

Onko teatteriarvostelu tekstityyppinä muuttunut aikojen kuluessa - esimerkiksi siitä lähtien, kun itse aloititte oman teatterikriitikon uranne?

Mikä on kirjoittamisenne päämäärä eli mihin pyritte kirjoittamisellanne?

Yhden klassisen kritiikin kaavan mukaan kaiken kritiikin perusulottuvuudet ovat 1) kuvaus, 2) tulkinta ja 3) arvottaminen. Mitä mieltä olette tästä kaavasta ja oletteko kirjoittaneet kritiikkiä tämän kaavan mukaan?

Miten teatterikeskustelu on mielestänne muuttunut eri vuosikymmenten kuluessa?

Pitääkö teatteriarvostelun olla 'myyvä'?

Koetteko käyvänne kulttuurikeskustelua suomen/ruotsinkielisten kriitikoiden ja teatterimaailman kanssa eli onko näiden kahden kotimaisen kielen välillä olemassa jonkinlainen kielimuuri?

Puhutteko mielestänne samoista asioista suomen/ruotsinkielisten teatterikriitikoiden kanssa?

Mitkä ovat mielestänne taidekritiikin tärkeimmät tehtävät jos niitä pitäisi listata jotenkin?

Voiko teatterikritiikille asettaa mitään universaaleja tehtäviä?

Luonnehtisitteko jollakin tavoin joitakin adjektiiveja käyttäen minkälaista teatterikeskustelu on mielestänne ollut eri vuosikymmenillä eli lähinnä niinä vuosina, jolloin olette itse toimineet aktiivisesti teatterikritiikin parissa?

Onko teillä omasta mielestänne ollut teatterikritiikin kentällä paljon vai vähän valtaa? Jos teillä valtaa on ollut tai edelleenkin on, niin millaista se on?

Muistuuko mieleenne jokin erityinen/tietty kulttuurisota niiden vuosien varrelta, jolloin itse olette toimineet aktiivisesti teatterikriitikkona? Minkälainen tuo sota oli eli voitteko kuvailla sitä tarkemmin?

Osallistuitteko itse tuohon sotaan kirjoittajana? Ketkä tai mitkä muut tahot siihen osallistuivat? Olitteko yhteydessä heihin?

Onko mikään ulkopuolinen taho koskaan puuttunut teatterikriitikon työhönne? Miltä se on tuntunut? Haittaavatko vai edistävätkö tällaiset sivullisten puuttumiset omaa teatterikriitikon työtänne?

Ovatko päivänpolitiikka tai päivänpoliittiset tapahtumat vaikuttaneet omaan kritiikin kirjoittamiseenne?

Ovatko omat poliittiset mielipiteenne koskaan vaikuttaneet teatterikritiikin kirjoittamiseenne?

Oletteko koskaan käyneet sanallista kamppailua kenenkään toisen teatterialan asiantuntijan kanssa?

Oletteko koskaan hankkineet itsellenne suoranaisia vihamiehiä kirjoittamisestanne johtuen?

Study description in machine readable DDI-C 2.5 format

Creative Commons License
Metadata record is licensed under a Creative Commons Attribution 4.0 International license.