FSD2977 Turvallisuuspolitiikka- ja maanpuolustustutkimus 2014

Valitse muuttuja


[fsd_no] Aineistonumero (lisätty FSD:ssä)

[fsd_vr] Aineistoversio (lisätty FSD:ssä)

[fsd_id] Havaintotunnus (lisätty FSD:ssä)

[q1] Miten hyvin tai huonosti Suomen ulkopolitiikkaa on mielestänne viime vuosina hoidettu?

[q2] Mikä on mielipiteenne puolustusvoimille myönnettävistä varoista?

[q3] Jos Suomeen hyökätään, niin olisiko suomalaisten mielestänne puolustauduttava aseellisesti kaikissa tilanteissa, vaikka tulos näyttäisi epävarmalta?

[q4] Jos Suomeen hyökätään, olisitteko itse valmis osallistumaan maanpuolustuksen eri tehtäviin kykyjenne ja taitojenne mukaan?

[q5] Uskotteko Suomen ja suomalaisten elävän seuraavan viiden vuoden aikana turvallisemmassa vai turvattomammassa maailmassa kuin nykyään?

[q6] Pitäisikö nykyinen yleiseen asevelvollisuuteen perustuva puolustusjärjestelmä säilyttää, siirtyä valikoivaan varusmiespalvelukseen vai siirtyä palkattuun ammattiarmeijaan?

[q7_1] Pitäisikö naisilla Suomessa mielestänne olla: Nykyisen mallin mukaisesti mahdollisuus vapaaehtoisesti suorittaa asepalvelus?

[q7_2] Pitäisikö naisilla Suomessa mielestänne olla: Velvollisuus suorittaa varusmiespalvelus?

[q7_3] Pitäisikö naisilla Suomessa mielestänne olla: Velvollisuus osallistua kutsuntoihin?

[q8] Pitäisikö Suomen mielestänne pysyä sotilaallisesti liittoutumattomana vai pyrkiä liittoutumaan sotilaallisesti?

[q9] Pitäisikö Suomen mielestänne pyrkiä Naton jäseneksi?

[q10_1] Missä määrin seuraavat ilmiöt ja tekijät aiheuttavat teissä huolta tulevaisuudesta: Euroopan talouden näkymät?

[q10_2] Missä määrin seuraavat ilmiöt ja tekijät aiheuttavat teissä huolta tulevaisuudesta: Ilmaston lämpeneminen?

[q10_3] Missä määrin seuraavat ilmiöt ja tekijät aiheuttavat teissä huolta tulevaisuudesta: Joukkotuhoaseiden leviäminen?

[q10_4] Missä määrin seuraavat ilmiöt ja tekijät aiheuttavat teissä huolta tulevaisuudesta: Kansainvälinen terrorismi?

[q10_5] Missä määrin seuraavat ilmiöt ja tekijät aiheuttavat teissä huolta tulevaisuudesta: Kehitys Venäjällä?

[q10_6] Missä määrin seuraavat ilmiöt ja tekijät aiheuttavat teissä huolta tulevaisuudesta: Maahanmuuttajien määrän kasvu Suomessa?

[q10_7] Missä määrin seuraavat ilmiöt ja tekijät aiheuttavat teissä huolta tulevaisuudesta: Syyrian tilanne?

[q10_8] Missä määrin seuraavat ilmiöt ja tekijät aiheuttavat teissä huolta tulevaisuudesta: Tietoverkkoihin kohdistuvat uhkat eli kyberuhkat?

[q10_9] Missä määrin seuraavat ilmiöt ja tekijät aiheuttavat teissä huolta tulevaisuudesta: Työllisyystilanne Suomessa?

[q10_10] Missä määrin seuraavat ilmiöt ja tekijät aiheuttavat teissä huolta tulevaisuudesta: Ukrainan tilanne?

[q10_11] Missä määrin seuraavat ilmiöt ja tekijät aiheuttavat teissä huolta tulevaisuudesta: Uskonnolliset ääriliikkeet?

[q11_1] Millainen vaikutus seuraavilla ilmiöillä ja tekijöillä on Suomen ja suomalaisten turvallisuuteen: Suomen jäsenyys EU:ssa?

[q11_2] Millainen vaikutus seuraavilla ilmiöillä ja tekijöillä on Suomen ja suomalaisten turvallisuuteen: Suomen mahdollinen liittyminen Naton jäseneksi?

[q11_3] Millainen vaikutus seuraavilla ilmiöillä ja tekijöillä on Suomen ja suomalaisten turvallisuuteen: Suomen kansainvälisen taloudellisen kanssakäymisen lisääntyminen?

[q11_4] Millainen vaikutus seuraavilla ilmiöillä ja tekijöillä on Suomen ja suomalaisten turvallisuuteen: Suomen osallistuminen EU:n yhteisen puolustuksen järjestämiseen?

[q11_5] Millainen vaikutus seuraavilla ilmiöillä ja tekijöillä on Suomen ja suomalaisten turvallisuuteen: Suomen osallistuminen pohjoismaiseen puolustusyhteistyöhön?

[q11_6] Millainen vaikutus seuraavilla ilmiöillä ja tekijöillä on Suomen ja suomalaisten turvallisuuteen: Suomalaisten osallistuminen kansainvälisiin kriisinhallintatehtäviin?

[q11_7] Millainen vaikutus seuraavilla ilmiöillä ja tekijöillä on Suomen ja suomalaisten turvallisuuteen: Suomen sotilaallinen liittoutumattomuus?

[q11_8] Millainen vaikutus seuraavilla ilmiöillä ja tekijöillä on Suomen ja suomalaisten turvallisuuteen: Ulkomaisen omistuksen lisääntyminen Suomen talouselämässä?

[q12] Miten hyvin tai huonosti Suomen puolustuspolitiikkaa on mielestänne viime vuosina hoidettu?

[q13_1] Miten suhtaudutte Suomen tekemään sotilaalliseen yhteistyöhön: Euroopan Unionissa?

[q13_2] Miten suhtaudutte Suomen tekemään sotilaalliseen yhteistyöhön: Naton kanssa?

[q13_3] Miten suhtaudutte Suomen tekemään sotilaalliseen yhteistyöhön: Kaikkien Pohjoismaiden kanssa?

[q13_4] Miten suhtaudutte Suomen tekemään sotilaalliseen yhteistyöhön: Ruotsin kanssa?

[q14] Miten arvioitte sotilaallisen uhkan mahdollisuutta Suomea kohtaan tulevan kymmenen vuoden kuluessa. Pidättekö sitä...

[q15] Jos Suomi joutuu tavanomaisin asein käytävään sotaa, niin millaiset mahdollisuudet katsoisitte Suomella olevan puolustautua?

[q16_1] Miten seuraavat tekijät mielestänne vaikuttavat uskottavaan puolustukseen: Ajanmukaiset asejärjestelmät?

[q16_2] Miten seuraavat tekijät mielestänne vaikuttavat uskottavaan puolustukseen: Hyvät suhteet naapurivaltioihin?

[q16_3] Miten seuraavat tekijät mielestänne vaikuttavat uskottavaan puolustukseen: Johto- ja asejärjestelmien yhteensopivuus Naton kanssa?

[q16_4] Miten seuraavat tekijät mielestänne vaikuttavat uskottavaan puolustukseen: Kansalaisten maanpuolustustahto?

[q16_5] Miten seuraavat tekijät mielestänne vaikuttavat uskottavaan puolustukseen: Koko maan puolustaminen?

[q16_6] Miten seuraavat tekijät mielestänne vaikuttavat uskottavaan puolustukseen: Miesten yleinen asevelvollisuus?

[q16_7] Miten seuraavat tekijät mielestänne vaikuttavat uskottavaan puolustukseen: Naisten vapaaehtoinen asepalvelus?

[q16_8] Miten seuraavat tekijät mielestänne vaikuttavat uskottavaan puolustukseen: Puolustusmateriaalin määrä, laatu ja huoltovarmuus?

[q16_9] Miten seuraavat tekijät mielestänne vaikuttavat uskottavaan puolustukseen: Puolustusmäärärahojen taso?

[q16_10] Miten seuraavat tekijät mielestänne vaikuttavat uskottavaan puolustukseen: Reservin koko?

[q16_11] Miten seuraavat tekijät mielestänne vaikuttavat uskottavaan puolustukseen: Suomen mukanaolo EU:n ja Naton nopean toiminnan kriisinhallintajoukoissa?

[q16_12] Miten seuraavat tekijät mielestänne vaikuttavat uskottavaan puolustukseen: Suomen osallistuminen kansainvälisiin rauhanturva- ja kriisinhallintaoperaatioihin?

[q16_13] Miten seuraavat tekijät mielestänne vaikuttavat uskottavaan puolustukseen: Säännölliset reservin kertausharjoitukset?

[q17_1] Miten hyvin Suomessa on varauduttu seuraavien turvallisuusuhkien torjuntaan: Aseellinen hyökkäys?

[q17_2] Miten hyvin Suomessa on varauduttu seuraavien turvallisuusuhkien torjuntaan: Energian saatavuus?

[q17_3] Miten hyvin Suomessa on varauduttu seuraavien turvallisuusuhkien torjuntaan: Erilaiset tartuntataudit, epidemiat?

[q17_4] Miten hyvin Suomessa on varauduttu seuraavien turvallisuusuhkien torjuntaan: Erilaiset ympäristöuhkat (tulvat, öljyonnettomuudet, vaarallisten aineiden kuljetukset)?

[q17_5] Miten hyvin Suomessa on varauduttu seuraavien turvallisuusuhkien torjuntaan: Ilmastonmuutos?

[q17_6] Miten hyvin Suomessa on varauduttu seuraavien turvallisuusuhkien torjuntaan: Kansainvälinen rikollisuus?

[q17_7] Miten hyvin Suomessa on varauduttu seuraavien turvallisuusuhkien torjuntaan: Ulkomainen poliittinen painostus?

[q17_8] Miten hyvin Suomessa on varauduttu seuraavien turvallisuusuhkien torjuntaan: Ulkomainen taloudellinen painostus?

[q17_9] Miten hyvin Suomessa on varauduttu seuraavien turvallisuusuhkien torjuntaan: Suuronnettomuudet?

[q17_10] Miten hyvin Suomessa on varauduttu seuraavien turvallisuusuhkien torjuntaan: Talouskriisi?

[q17_11] Miten hyvin Suomessa on varauduttu seuraavien turvallisuusuhkien torjuntaan: Terrorismi?

[q17_12] Miten hyvin Suomessa on varauduttu seuraavien turvallisuusuhkien torjuntaan: Tietoverkkoihin kohdistuvat hyökkäykset eli kyberhyökkäykset?

[q18] Millaiseksi arvioitte sotilaallisen tilanteen Suomen lähialueilla seuraavien kymmenen vuoden aikana?

[q19] Miten Euroopan unioni on mielestänne toiminut Ukrainan kriisin ratkaisemiseksi?

[q20] Miten arvioitte Suomen toimintaa Ukrainan kriisin yhteydessä? Suomi on toiminut...

[q21] Miten arvioisitte Venäjän viimeaikaisten toimien vaikutusta Suomen turvallisuuteen? Venäjän viimeaikaiset toimet vaikuttavat Suomen turvallisuuteen...

[q22] Minkä puolueen tai ryhmittymän ehdokasta Te äänestitte vuoden 2011 eduskuntavaaleissa?

[q23] Entä minkä puolueen tai ryhmittymän listalla olevaa ehdokasta Te todennäköisimmin äänestäisitte, jos äänestäisitte eduskuntavaaleissa nyt?

[bv1] Sukupuoli

[bv2] Ikä

[bv3] Työmarkkina-asema

[bv4] Vastaajan ammatti/asema

[bv5] Mikä on siviilisäätynne?

[bv6] Perheen eniten ansaitsevan henkilön ammatti/asema?

[bv7] Oletteko perheen eniten ansaitseva henkilö?

[bv8] Kuka teidän taloudessanne pääasiassa tekee elintarvike- ja muut päivittäistavaraostokset?

[bv9] Talouden tämänhetkinen elämäntilanne?

[bv10_0] Kotona olevien lasten iät: 0 v.

[bv10_1] Kotona olevien lasten iät: 1 v.

[bv10_2] Kotona olevien lasten iät: 2 v.

[bv10_3] Kotona olevien lasten iät: 3 v.

[bv10_4] Kotona olevien lasten iät: 4 v.

[bv10_5] Kotona olevien lasten iät: 5 v.

[bv10_6] Kotona olevien lasten iät: 6 v.

[bv10_7] Kotona olevien lasten iät: 7 v.

[bv10_8] Kotona olevien lasten iät: 8 v.

[bv10_9] Kotona olevien lasten iät: 9 v.

[bv10_10] Kotona olevien lasten iät: 10 v.

[bv10_11] Kotona olevien lasten iät: 11 v.

[bv10_12] Kotona olevien lasten iät: 12 v.

[bv10_13] Kotona olevien lasten iät: 13 v.

[bv10_14] Kotona olevien lasten iät: 14 v.

[bv10_15] Kotona olevien lasten iät: 15 v.

[bv10_16] Kotona olevien lasten iät: 16 v.

[bv10_17] Kotona olevien lasten iät: 17 v.

[bv11] Alle 18-vuotiaiden kotona asuvien lasten lukumäärä

[bv12] Talouden bruttotulot (euroa/vuosi)

[bv13] Montako henkilöä kuuluu ruokakuntaanne Te itse mukaan luettuna?

[bv14_1] Mitä sanomalehtiä luette säännöllisesti: Kärkikolmikko (Helsingin Sanomat, Aamulehti, Turun Sanomat)?

[bv14_2] Mitä sanomalehtiä luette säännöllisesti: Maaseudun Tulevaisuus?

[bv14_3] Mitä sanomalehtiä luette säännöllisesti: Muu sanomalehti?

[bv14_4] Mitä sanomalehtiä luette säännöllisesti: Ilta-Sanomat?

[bv14_5] Mitä sanomalehtiä luette säännöllisesti: Iltalehti?

[bv14_6] Mitä sanomalehtiä luette säännöllisesti: Kauppalehti?

[bv14_7] Mitä sanomalehtiä luette säännöllisesti: Ei mikään näistä?

[bv14_8] Mitä sanomalehtiä luette säännöllisesti: Ei osaa sanoa?

[bv15] Mikä on koulutuksenne?

[bv16_1] Taloudessa on: Auto

[bv16_2] Taloudessa on: Omistusasunto

[bv16_3] Taloudessa on: Vapaa-ajan asunto

[bv16_4] Taloudessa on: Kiinteä puhelin / lankapuhelin

[bv16_5] Taloudessa on: Matkapuhelin (kännykkä)

[bv16_6] Taloudessa on: Digikamera

[bv16_7] Taloudessa on: Digitelevisio / digiboksi

[bv16_8] Taloudessa on: Kaapeli-TV / satelliittikanavia

[bv16_9] Taloudessa on: Maksu-TV-kanavia (Canal+, Viasat, PlusTV tms.)

[bv16_10] Taloudessa on: Teräväpiirto (HD ready tai Full HD) televisio

[bv16_11] Taloudessa on: Teräväpiirto (HD) digiviritin televisiossa tai digiboksissa

[bv16_12] Taloudessa on: DVD-soitin

[bv16_13] Taloudessa on: Tallentava digiboksi

[bv16_14] Taloudessa on: Blu-ray -soitin

[bv16_15] Taloudessa on: Pöytätietokone

[bv16_16] Taloudessa on: Kannettava tietokone

[bv16_17] Taloudessa on: Tabletti/taulutietokone

[bv16_18] Taloudessa on: Konsolipelikone

[bv16_19] Taloudessa on: Laajakaista Internet-yhteys (ADSL/kaapelimodeemi/kiinteistöliittymä/mokkula)

[bv16_20] Taloudessa on: Muu Internet-yhteys (tavallinen modeemi/ISDN)

[bv16_21] Taloudessa on: Ei osaa sanoa

[bv17] Asunnon tyyppi

[bv18] Paikkakunnan asukasmäärä

[bv19] Paikkakunnan tyyppi

[bv20] Suuralue

[bv22] Maakunta

[bv23] Onko Teillä itsellänne käytössä matkapuhelin?

[bv24_1] Mistä olette yhteydessä internetiin: Kotoa?

[bv24_2] Mistä olette yhteydessä internetiin: Työpaikalta?

[bv24_3] Mistä olette yhteydessä internetiin: Opiskelupaikalta?

[bv24_4] Mistä olette yhteydessä internetiin: Sukulaisen tai tuttavan luota?

[bv24_5] Mistä olette yhteydessä internetiin: Kirjastosta?

[bv24_6] Mistä olette yhteydessä internetiin: Mobiililaitteesta?

[bv24_7] Mistä olette yhteydessä internetiin: Muualta?

[bv25] Kuinka usein olette yhteydessä Internetiin?

[paino] Painokerroin (ikä, sukupuoli, asuinpaikka)

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.