FSD3032 Pieksämäkeläisten kaupunkikuva 2015

The dataset is (B) available for research, teaching and study.

Download the data

Study description in other languages

Related files

Study title

Pieksämäkeläisten kaupunkikuva 2015

Dataset ID Number

FSD3032

Persistent identifier

urn:nbn:fi:fsd:T-FSD3032

Data Type

Quantitative

Authors

  • Sipinen, Josefina (Tampereen yliopisto. Johtamiskorkeakoulu)

Abstract

Aineisto Pieksämäkeläisten kaupunkikuva 2015 on kerätty valtio-opin pro gradu -tutkielmaa, jossa tutkielmassa tarkastellaan miten kunnallishallintoa ja päätöksentekoelimiä koskevat arviot vaikuttavat kuntalaisten muodostamaan kuvaan kotipaikastaan. Tutkimuksessa on keskitytty erityisesti sisäiseen kuntakuvaan, joten aineistossa ovat esillä monipuolisesti vastaajien kokemukset omasta kotipaikkakunnastaan. Kohdekaupunkina on Pieksämäki.

Kyselyn alussa vastaajia pyydettiin arvioimaan Pieksämäen kaupunkia koskevia väitteitä muun muassa kunnallispolitiikasta, työ- ja opiskelupaikoista sekä asumisviihtyvyydestä. Seuraavaksi vastaajat saivat luonnehtia Pieksämäen kaupungin rakennettua ympäristöä sekä maisemaa. Paikkatunteeseen liittyen kysyttiin samaistumisesta erilaisiin alueellisiin kokonaisuuksiin, kuten kaupunginosaan tai maakuntaan. Seuraavaksi kysyttiin julkisen sektorin toimialueiden, kuten lasten päivähoidon, vapaa-ajan tapahtumien sekä vanhustenhuollon, järjestämisestä Pieksämäellä. Vastaajilta kysyttiin myös yksityisten palveluiden, erikoiskauppojen sekä kaupungin kauppapalveluiden tarjonnasta. Lisäksi kysyttiin mistä vastaajat hankkivat tarvitsemiaan hyödykkeitä.

Seuraavaksi kysyttiin elinoloista, ihmisiin luottamisesta sekä erityisesti päätöksentekijöihin luottamisesta. Lisäksi kysyttiin Pieksämäen kaupungin päätöksentekoa koskevista asioista, kuten päätöksenteon oikeudenmukaisuudesta, päätösvallan jakautumisesta sekä päätösten yksimielisyydestä. Vastaajilta kysyttiin myös Pieksämäkeä koskevaan julkiseen keskusteluun liittyen ajatuksia näkyvyydestä maakunnallisissa ja valtakunnallisissa tiedotusvälineissä sekä paikallislehden luomasta kaupunkikuvasta. Lopussa vastaajia pyydettiin luonnehtimaan Pieksämäkeä tai pieksämäkeläisiä kahdella parhaiten kuvaavalla sanalla.

Taustatietoina ovat muun muassa syntymävuosi (luokiteltu), sukupuoli, alaikäisten lasten lukumäärä, koulutusaste, siviilisääty, työmarkkina-asema sekä puoluekanta.

Keywords

alueellinen identiteetti; alueellisuus; asuinympäristö; elinolot; julkiset palvelut; kaupunkikuva; kaupunkitila; kunnallispolitiikka; kunnat; kuntalaiset; rakennettu ympäristö; yksityiset palvelut

Topic Classification

Series

Aineistot, jotka eivät kuulu sarjaan

Distributor

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto

Access

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Data Collector

  • Sipinen, Josefina (Tampereen yliopisto. Johtamiskorkeakoulu)

Time Period Covered

2015

Collection Dates

2015-03 – 2015-04

Nation

Suomi

Geographical Coverage

Suomi, Pieksämäki

Analysis/Observation Unit Type

Henkilö

Universe

Pieksämäen kaupungin täysi-ikäiset asukkaat

Time Method

Poikkileikkausaineisto

Sampling Procedure

Todennäköisyysotanta: yksinkertainen satunnaisotanta

Väestörekisterikeskus poimi Pieksämäen täysi-ikäisistä asukkaista 1 000 henkilön otoksen. Kyselylomake lähetettiin jokaiselle otokseen valitulle henkilölle kotiosoitteeseen vastauskuoren kanssa. Kyselyt lähetettiin maaliskuun lopulla ja viimeiset vastaukset vastaanotettiin huhtikuun puoliväliin mennessä. Yhteensä lomakkeita palautettiin 321. Näistä lomakkeista 9 jouduttiin hylkäämään muun muassa myöhäisen palautumisen tai epäselvien merkintöjen vuoksi.

Collection Mode

Itsetäytettävä lomake: paperinen lomake

Research Instrument

Strukturoitu lomake

Response Rate

31,2

Data File Language

Downloaded data package may contain different language versions of the same files.

The data files of this dataset are available in the following languages: Finnish.

FSD translates quantitative data into English on request, free of charge. More information on ordering data translation.

Data Version

2.0

Completeness of Data and Restrictions

Arkistoinnin yhteydessä taustamuuttujia T15, T17_a, T17_b, T24 ja T26 on luokiteltu.

Arkistoidusta aineistosta puuttuvat vastaukset taustatietoja (T15 - T27) koskevien kysymysten 'muu, mikä?' -kohtien osalta.

Weighting

Aineisto ei sisällä painomuuttujia.

Citation Requirement

Aineistoon ja sen tekijöihin tulee viitata asianmukaisesti kaikissa julkaisuissa ja esityksissä, joissa aineistoa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.

Bibliographical Citation

Sipinen, Josefina (Tampereen yliopisto): Pieksämäkeläisten kaupunkikuva 2015 [sähköinen tietoaineisto]. Versio 2.0 (2018-07-17). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD3032

Deposit Requirement

Viitetiedot julkaisuista, joissa aineistoa on käytetty, toimitetaan Tietoarkiston asiakaspalveluun asiakaspalvelu.fsd@tuni.fi.

Disclaimer

Aineiston alkuperäiset tekijät ja Tietoarkisto eivät ole vastuussa aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.

Related Materials

Sipinen, Josefina (2015). Kuntalaisten kunnallisesta päätöksenteosta tekemien arvioiden vaikutus sisäiseen kuntakuvaan - esimerkkinä Pieksämäen kaupunki. Tampere: Tampereen yliopisto. Valtio-opin pro gradu -tutkielma.

Related Publications Tooltip

Sipinen, Josefina (2015). Kuntalaisten kunnallisesta päätöksenteosta tekemien arvioiden vaikutus sisäiseen kuntakuvaan - esimerkkinä Pieksämäen kaupunki. Tampere: Tampereen yliopisto. Valtio-opin pro gradu -tutkielma.

Study description in machine readable DDI-C 2.5 format

Creative Commons License
Metadata record is licensed under a Creative Commons Attribution 4.0 International license.