FSD3086 Turvallisuuspolitiikka- ja maanpuolustustutkimus 2015

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Lataa aineisto täältä

Muunkieliset kuvailuversiot

Aineistoon liittyvät tiedostot

  • Aineistoon ei liity muita kuvailevia tiedostoja

Aineiston nimi

Turvallisuuspolitiikka- ja maanpuolustustutkimus 2015

Aineiston rinnakkainen nimi

MTS-syystutkimus 2015

Aineistonumero

FSD3086

Pysyvä tunniste

urn:nbn:fi:fsd:T-FSD3086

Aineiston laatu

Kvantitatiivinen aineisto

Tekijät

  • Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta (MTS)

Sisällön kuvaus

Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) haastattelututkimuksessa selvitettiin kansalaisten mielipiteitä Suomen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta. Mukana oli myös kysymyksiä turvapaikkapolitiikasta, turvallisuuteen ja turvallisuudentunteeseen vaikuttavista tekijöistä, turvallisuuden kehittymisestä seuraavan viiden vuoden aikana sekä huolta aiheuttavista tekijöistä.

Aluksi tiedusteltiin mielipiteitä Suomen ulkopolitiikan hoitamisesta, puolustusvoimille myönnettävistä varoista, aseellisesta puolustautumisesta, maailmantilan kehittymisestä, asevelvollisuudesta sekä sotilaallisesta liittoutumattomuudesta ja liittymisestä Natoon. Tulevaisuuden huolenaiheisiin liittyen kysyttiin, missä määrin esimerkiksi Euroopan talouden näkymät, ilmaston lämpeneminen, kansainvälinen terrorismi, kehitys Venäjällä tai työllisyystilanne Suomessa aiheuttavat huolta tulevaisuuden osalta.

Haluttiin myös tietää millainen vaikutus eri tekijöillä, kuten Suomen EU-jäsenyydellä, Suomen mahdollisella Nato-jäsenyydellä, Suomen kansainvälisellä taloudellisen kanssakäymisen lisääntymisellä, suomalaisten osallistumisella kansainvälisiin kriisinhallintatehtäviin tai Suomen sotilaallisella liittoutumattomuudella on Suomen ja suomalaisten turvallisuuteen.

Tämän jälkeen kysyttiin muun muassa Suomen puolustuspolitiikasta ja sotilaallisesta yhteistyöstä muiden Pohjoismaiden ja Naton kanssa sekä Euroopan Unionissa. Lisäksi pyydettiin mielipidettä Suomeen kohdistuvan sotilaallisen uhkan todennäköisyydestä seuraavien 10 vuoden kuluessa sekä tiedusteltiin Suomen mahdollisuuksista puolustautua tavanomaisin asein käytävässä sodassa.

Seuraavaksi kysyttiin millaisina vastaajat näkivät Suomen puolustusvoimien sotilaalliset tehtävät ja miten hyvin Suomessa on varauduttu erilaisten turvallisuusuhkien torjuntaan. Lopuksi vastaajilta pyydettiin arvioita sotilaallisesta tilanteesta Suomen lähialueilla seuraavan kymmenen vuoden aikana sekä kysyttiin Venäjän toimien vaikutuksista Suomen turvallisuuteen.

Taustamuuttujina olivat muun muassa vastaajan sukupuoli, ikä, koulutus, ammatti, maakunta sekä talouden tuloluokka.

Asiasanat

asevelvollisuus; hyökkäys; liittoutumattomuus; lähialueet; puolustus; puolustuspolitiikka; puolustusvoimat; sotilaallinen yhteistyö; tulevaisuus; turvallisuus; turvapaikanhakijat; ulkopolitiikka; varustautuminen

Tieteenala/Aihealue

Sarja

Turvallisuuspolitiikka- ja maanpuolustustutkimukset

Jakelija

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto

Käyttöoikeudet

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Kerääjät

  • Taloustutkimus

Ajallinen kattavuus

2015

Aineistonkeruun ajankohta

2015-11-05 – 2015-11-23

Maa

Suomi

Kohdealue

Suomi

Havaintoyksikkötyyppi

Henkilö

Perusjoukko/otos

Suomen 15 - 79-vuotias väestö (poislukien Ahvenanmaa)

Tutkimuksen aikaulottuvuus

Pitkittäisaineisto: trendi/toistuva poikkileikkausaineisto

Otantamenetelmä

Ei-todennäköisyysotanta: kiintiöpoiminta

Kiintiöinä ovat ikä-, sukupuoli-, alue- ja kuntatyyppijakautuma. Haastatteluja tehtiin 104 paikkakunnalla, joista kaupunkeja oli 68 ja muita kuntia 36.

Keruumenetelmä

Kasvokkainen haastattelu

Keruuväline tai –ohje

Strukturoitu lomake

Datatiedostojen kieli

Aineistopaketti voi sisältää samoja tiedostoja eri kielisinä.

Aineisto sisältää datatiedostoja seuraavilla kielillä: englanti ja suomi.

Tietoarkisto kääntää kvantitatiivisia datatiedostoja englanniksi. Lisätietoja käännöspyynnön jättämisestä.

Havaintojen ja muuttujien lukumäärä

139 muuttujaa ja 1005 havaintoa.

Datan versio

3.0

Painokertoimet

Aineisto sisältää painomuuttujan (paino). Otos on painotettu kohderyhmää vastaavaksi. Painotetut N-luvut vastaavat Suomen 15 -79-vuotiasta väestöä tuhansina (SVT 31.12.2014).

Viittausvaatimus

Aineistoon ja sen tekijöihin tulee viitata asianmukaisesti kaikissa julkaisuissa ja esityksissä, joissa aineistoa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.

Malliviittaus

Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta (MTS): Turvallisuuspolitiikka- ja maanpuolustustutkimus 2015 [sähköinen tietoaineisto]. Versio 3.0 (2018-08-22). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD3086

Julkaisusta tiedottaminen

Viitetiedot julkaisuista, joissa aineistoa on käytetty, toimitetaan Tietoarkiston asiakaspalveluun asiakaspalvelu.fsd@tuni.fi.

Varaumat

Aineiston alkuperäiset tekijät ja Tietoarkisto eivät ole vastuussa aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.

Julkaisut aineistosta Tooltip

Finländarnas åsikter om Finlands utrikes-, säkerhets- och försvarspolitik 2015 (2016) [online]. Helsingfors: Planeringskommissionen för försvarsinformation PFI . http://www.defmin.fi/files/3334/MTS_2015_rapport_pa_svenska.pdf [hämtad 25.2.2016].

Suomalaisten mielipiteitä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, maanpuolustuksesta ja turvallisuudesta 2015 (2016). Helsinki: Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta MTS. Tiedotteita ja katsauksia: Tammikuu 2016; 1/2016. http://www.defmin.fi/files/3338/MTS_mielipidetutkimus_15_raportti_suomeksi.pdf [viitattu 25.2.2016].

Finns' Opinions on Foreign and Security Policy, Defence and Security Issues 2015 (2016) [online]. Helsinki: Advisory Board of Defence Information, ABDI. http://www.defmin.fi/files/3335/MTS_2015_report_in_english.pdf [cited 25 Feb. 2016].

Gustafsberg, Harri & Nyman, Markku (2018). Yksilöresilienssi ja yhteiskunnan turvallisuus. Tampere: Mentoritiimi.

Vartiainen, Mikko (2021) Maanpuolustustahtoisuuden yhteys turvallisuuden ja turvattomuuden tunteisiin maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan mielipidekyselyissä. Johtamisen ja sotilaspedagogiikan laitos. Maanpuolustuskorkeakoulu.

Mattiniemi, Inka (2022) Turvattomana Venäjän kainalossa? Suomalaisten Venäjä-asenteet ja inhimillinen turvallisuus. Pro gradu -tutkielma. Tampereen yliopisto.

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.