FSD3305 EVAn Arvo- ja asennetutkimus syksy 2018

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Lataa aineisto täältä

Muunkieliset kuvailuversiot

Aineistoon liittyvät tiedostot

Aineiston nimi

EVAn Arvo- ja asennetutkimus syksy 2018

Aineistonumero

FSD3305

Pysyvä tunniste

urn:nbn:fi:fsd:T-FSD3305

Aineiston laatu

Kvantitatiivinen aineisto

Tekijät

  • Elinkeinoelämän valtuuskunta (EVA)

Sisällön kuvaus

Tutkimuksessa kartoitettiin suomalaisten arvoja ja asenteita. Tällä kertaa teemoina ovat sosiaaliturvan uudistaminen, maahanmuutto, luottamus yhteiskunnan eri toimijoihin, yhteiskunnan viime aikaiset muutokset, turvallisuus ja Suomen ulkopolitiikan hoito.

Aluksi vastaajille esitettiin väittämiä yhteiskunnan eri osa-alueilta. Ne käsittelivät muiden muassa julkisia palveluita, maahanmuuttoa ja demokratian toimivuutta.

Sosiaaliturvan uudistamiseen liittyen kysyttiin vastaajien mielipiteitä mm. sosiaaliturvan vastikkeellisuudesta, perusturvasta sekä etuuksien rahoituksesta ja tasosta. Maahanmuutosta esitettiin vastaajille useita väittämiä esimerkiksi Suomen ulkomaalaispolitiikan tiukkuudesta, maahanmuuttajien sosiaalieduista, rikollisuuden ja levottomuuksien lisääntymisestä sekä työelämän tarpeista.

Edelleen kysyttiin millaiseksi vastaajat kokevat oman asemansa suomalaisessa yhteiskunnassa ja kuinka suurta luottamusta he tuntevat yhteiskunnan eri toimijoita kohtaan. Lisäksi tiedusteltiin maailman muuttumisesta kymmenen viime vuoden aikana sekä pyydettiin vastaajia arvioimaan, kuinka suuriksi tai pieniksi uhkiksi he kokevat esimerkiksi hybridivaikuttamisen, terrori-iskun, tietovarkauden tai ilmaston lämpenemisen. Lopuksi vastaajat arvioivat Suomen ulkopolitiikan hoitoa ja kertoivat, miten he suhtautuvat EU-jäsenyyteen ja euroon. Lisäksi kartoitettiin näkemyksiä euron ja EMU-jäsenyyden hyödyistä ja haitoista Suomelle nykyisessä taloustilanteessa.

Taustamuuttujia olivat sukupuoli, ikäryhmä, asuinkunnan koko, asuinmaakunta, peruskoulutus, ammatillinen koulutus, ammattiryhmä, työnantaja, työsuhde, toimiala, puoluekanta (mitä puoluetta äänestäisi, jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt), ammatillinen keskusjärjestö ja yhteiskuntaluokka.

Asiasanat

arvot; asenteet; luottamus; maahanmuutto; sosiaaliturva; turvallisuus; uhat; ulkopolitiikka; yhteiskunnallinen asema; yhteiskunnallinen muutos

Tieteenala/Aihealue

Sarja

EVAn Arvo- ja asennetutkimukset

Jakelija

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto

Käyttöoikeudet

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Kerääjät

  • Taloustutkimus

Ajallinen kattavuus

2018

Aineistonkeruun ajankohta

2018-09-24 – 2018-10-04

Maa

Suomi

Kohdealue

Suomi

Havaintoyksikkötyyppi

Henkilö

Perusjoukko/otos

Suomen 18-70-vuotias väestö (poislukien Ahvenanmaa)

Tutkimuksen aikaulottuvuus

Pitkittäisaineisto: trendi/toistuva poikkileikkausaineisto

Otantamenetelmä

Todennäköisyysotanta: monivaiheinen otanta

Tutkimuksen vastaajat poimittiin Taloustutkimuksen internet-paneelista satunnaisotannalla 18-70-vuotiasta Suomessa (pl. Ahvenanmaa) asuvaa väestöä edustavaksi vastaajien iän, sukupuolen, asuinläänin, koulutuksen ja ammatin/aseman mukaan. Tutkimuskutsut lähetettiin valitulle kohderyhmälle sähköpostitse ja vastaajat täyttivät dynaamisen kyselylomakkeen internetissä Taloustutkimuksen suojatussa tutkimusympäristössä. Tiedonkeruun aikana lähettiin neljä muistutuspostia valikoidusti eri kohderyhmille siihen mennessä vastaamatta tai vastaamisen kesken jättäneille: 18-34-vuotiaille miehille 27.9.2018, 35-49-vuotiaille naisille 27.9.2018, 50-64-vuotiaille naisille 28.9.2018 sekä 18-34-vuotiaille 1.10.2018. Vastaajia on 2009, kutsuja lähetettiin 8000. Tulosten analysointivaiheessa tutkimusaineisto painotettiin Taloustutkimuksessa edustamaan 18-70-vuotiasta väestöä vastaajan iän, sukupuolen, asuinalueen, koulutuksen, ammatin/aseman, toimialan jolla työskentelee, sekä puoluekannatuksen (miten äänestäisi eduskuntavaaleissa) mukaan.

Taloustutkimuksen internet-paneeli on satunnaisotannalla Suomen väestöstä poimittu joukko 15-79-vuotiaita, jotka ovat paneeliin rekisteröityessään kertoneet demo- ja sosiografiset taustatietonsa sekä suostuneet siihen, että Taloustutkimus saa kutsua heitä erilaisiin markkinatutkimuksiin. Vastaaminen yksittäiseen tutkimukseen on panelisteille aina kuitenkin täysin vapaaehtoista ja paneelista voi erota milloin tahansa.

Keruumenetelmä

Itsetäytettävä lomake: verkkolomake

Keruuväline tai –ohje

Strukturoitu lomake

Vastausprosentti

25

Datatiedostojen kieli

Aineistopaketti voi sisältää samoja tiedostoja eri kielisinä.

Aineisto sisältää datatiedostoja seuraavilla kielillä: englanti ja suomi.

Tietoarkisto kääntää kvantitatiivisia datatiedostoja englanniksi. Lisätietoja käännöspyynnön jättämisestä.

Havaintojen ja muuttujien lukumäärä

171 muuttujaa ja 2009 havaintoa.

Datan versio

2.0

Aineiston käytössä huomioitavaa

Aineistosta on poistettu arkistoinnin yhteydessä kyselyn lopussa olevan vapaan kommenttikentän avovastaukset.

Painokertoimet

Aineisto sisältää painomuuttujan (paino), jonka avulla aineisto voidaan painottaa edustamaan 18-70-vuotiasta väestöä vastaajan iän, sukupuolen, asuinalueen, koulutuksen, ammatin/aseman, toimialan sekä puoluekannatuksen mukaan.

Viittausvaatimus

Aineistoon ja sen tekijöihin tulee viitata asianmukaisesti kaikissa julkaisuissa ja esityksissä, joissa aineistoa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.

Malliviittaus

Elinkeinoelämän valtuuskunta (EVA): EVAn Arvo- ja asennetutkimus syksy 2018 [sähköinen tietoaineisto]. Versio 2.0 (2019-03-06). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD3305

Julkaisusta tiedottaminen

Viitetiedot julkaisuista, joissa aineistoa on käytetty, toimitetaan Tietoarkiston asiakaspalveluun asiakaspalvelu.fsd@tuni.fi.

Varaumat

Aineiston alkuperäiset tekijät ja Tietoarkisto eivät ole vastuussa aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.

Julkaisut aineistosta Tooltip

Metelinen, Sami (2018). Suomen Nato-jäsenyyden kannatus on pysynyt likimain ennallaan [verkkodokumentti]. Helsinki: Elinkeinoelämän valtuuskunta. https://www.eva.fi/blog/2018/11/28/suomen-nato-jasenyyden-kannatus-on-pysynyt-likimain-ennallaan/ [viitattu 19.12.2018].

Metelinen, Sami (2018). Ulkopolitiikan johtotähti. Maailmanpolitiikan aallokossa suomalaiset luottavat presidentin suuntavaistoon. Helsinki: Elinkeinoelämän valtuuskunta. EVA-analyysi. https://www.eva.fi/blog/2018/11/23/89-suomalaisista-antaa-presidentille-hyvan-arvosanan-ulkopolitiikan-hoidosta-hallituksen-arvosana-huonontunut/ [viitattu 19.12.2018].

Haavisto, Ilkka (2019). Politiikan pudotus. Valtioon luotetaan mutta poliittisia toimijoita epäillään [verkkodokumentti]. Helsinki: Elinkeinoelämän valtuuskunta. EVA Arvio 15. https://www.eva.fi/wp-content/uploads/2019/04/eva-arvio-015.pdf [viitattu 4.12.2019].

Haavisto, Ilkka (2019). Härmä sulaa. Suomalaisten maahanmuuttoasenteet pehmenevät, mutta muutos on hidas [verkkodokumentti]. Helsinki: Elinkeinoelämän valtuuskunta. EVA Analyysi 68. https://www.eva.fi/wp-content/uploads/2019/03/eva_analyysi_no_68-1.pdf [viitattu 4.12.2019].

Hautamäki, Tuomas (2020). Suomalaisten suhtautuminen maahanmuuttoon ja ulkomaalaisiin. Oulu: Oulun yliopisto, luonnontieteellinen tiedekunta, matematiikka. Kandidaatintyö. http://urn.fi/URN:NBN:fi:oulu-202005302247

Alpimaa, Markku (2020) Talouspoliittiset asennemuutokset Suomessa vuosina 1984-2020 EVA:n arvo- ja asennetutkimusten valossa. Turku: Turun yliopisto. Sosiologian pro gradu -tutkielma. http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20201223102803

Vartiainen, Ida (2022). Politisk medvetenhet och rally-round-the-flag: Styrkan av rally-round-the-flag-fenomenet för väljare med olika grad av politisk medvetenhet under coronakrisen i Finland. Valtiotieteiden kandidaattitutkielma. Helsinki: Helsingin yliopisto.

Vartiainen, Iiris (2023). Suomalaisten asenteet sosiaaliturvaa ja sen vastikkeellisuutta kohtaan. Yhteiskuntatutkimuksen kandidaatintutkielma. Tampere: Tampereen yliopisto.

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.