FSD3350 Seurakuntien tunnettuus- ja mielikuvakysely 2018

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Lataa aineisto täältä

Muunkieliset kuvailuversiot

Aineistoon liittyvät tiedostot

Aineiston nimi

Seurakuntien tunnettuus- ja mielikuvakysely 2018

Aineistonumero

FSD3350

Pysyvä tunniste

urn:nbn:fi:fsd:T-FSD3350

Aineiston laatu

Kvantitatiivinen aineisto

Tekijät

  • Ketola, Kimmo (Kirkon tutkimuskeskus)
  • Kallioinen, Sami (Tampereen ev.lut. seurakuntayhtymä)

Sisällön kuvaus

Kyselyssä kartoitettiin evankelis-luterilaisten seurakuntien tunnettuutta, palveluita sekä niihin liittyviä mielikuvia. Tukimusta on rahoittanut tutkittujen alueiden seurakuntataloudet (seurakunnat ja seurakuntayhtymät) ja Kirkkohallitus, niin, että kaikki maksoivat 1/13 osuuden tutkimuskuluista, paitsi Helsingin seurakuntayhtymä maksoi kaksinkertaisen summan.

Kyselyn alussa tutkittavia teemoja selvitettiin muun muassa pyytämällä kuvaamaan seurakuntaa yhdellä adjektiivillä, kysymällä vastaajalle tärkeintä seurakunnallista paikkaa ja esittämällä erilaisia väitteitä, joita vastaajan tuli arvioida. Vastaajilta tiedusteltiin myös tärkeimpiä asioita, joihin seurakuntien tulisi toiminnassaan keskittyä, missä yhteyksissä he ovat törmänneet seurakuntaan viime aikoina ja kuinka usein he osallistuvat seurakunnan toimintaan. Lisäksi kyselyssä selvitettiin vastaajien omaa uskonnollisuutta, muun muassa tiedustelemalla kuinka usein vastaaja rukoilee, onko hän kummi ja millainen käsitys hänellä on kummiudesta. Vastaajilta kysyttiin myös seurakuntien toimintaan osallistumisesta, niiden tiedotuksen saavutettavuudesta sekä erilaisten palveluidensa käytöstä.

Eri paikkakuntien paikallisissa kysymyksissä kysyttiin muun muassa Jouluradion kuuntelusta, kasteesta, vastaajalle tärkeimmistä medioista, missä seurakunta on onnistunut tai epäonnistunut, vastaajan suhteesta kirkkoon ja yleisesti uskonnollisuuteen sekä seurakunnan radio-ohjelmien tunnettuudesta.

Taustamuuttujina ovat muun muassa ikäluokka, sukupuoli, asuinkunta, ammattiryhmä sekä kirkkoon ja seurakuntaan kuuluminen.

Asiasanat

evankelis-luterilainen kirkko; kirkko (instituutio); kirkolliset lehdet; kirkon jäsenyys; kirkossakäynti; seurakunnat; seurakuntayhtymät; usko; uskonnollinen käyttäytyminen; uskonnollisuus

Tieteenala/Aihealue

Sarja

Aineistot, jotka eivät kuulu sarjaan

Jakelija

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto

Käyttöoikeudet

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Kerääjät

  • Norstat Finland Oy

Ajallinen kattavuus

2018

Aineistonkeruun ajankohta

2018-07-31 – 2018-10-11

Maa

Suomi

Kohdealue

Suomi, Helsinki, Oulu, Tampere, Turku, Vantaa, Jyväskylä, Kuopio, Pori, Seinäjoki, Hämeenlinna, Rovaniemi, Salo

Havaintoyksikkötyyppi

Henkilö

Perusjoukko/otos

Yli 18-vuotias väestö 12 suomalaisen kunnan ja seurakuntatalouden (Helsinki, Oulu, Tampere, Turku, Vantaa, Jyväskylä, Kuopio, Pori, Seinäjoki, Hämeenlinna, Rovaniemi, Salo) alueella. (poislukien )

Tutkimuksen aikaulottuvuus

Poikkileikkausaineisto

Otantamenetelmä

Todennäköisyysotanta: yksinkertainen satunnaisotanta

Näyte koostettu satunnaisotannalla Asiakastiedon numerokannasta. Havaintoyksikköjä pyrittiin saamaan 500 joka kunnasta ja 1000 Helsingistä. Lopullinen vastaajien määrä on 6501.

Keruumenetelmä

Puhelinhaastattelu: tietokoneavusteinen (CATI)

Keruuväline tai –ohje

Strukturoitu lomake

Datatiedostojen kieli

Aineistopaketti voi sisältää samoja tiedostoja eri kielisinä.

Aineisto sisältää datatiedostoja seuraavilla kielillä: suomi.

Tietoarkisto kääntää kvantitatiivisia datatiedostoja englanniksi. Lisätietoja käännöspyynnön jättämisestä.

Datan versio

1.0

Katso myös

FSD3586 Seurakuntien tunnettuus- ja mielikuvakysely 2021

Aineiston käytössä huomioitavaa

Paikalliset kysymykset ovat nimetty muuttujan q3 asuinkunta mukaiseen järjestykseen. Aineiston kyselypatteristoissa on tutkijan muodostamia kyselylomakkeen ulkopuolisia vastausvaihtoehtoja.

Aineistosta on tunnisteellisten syiden takia poistettu muu mikä -tyyppiset avovastaukset, q3b muu asuinkunta, q18 toivotut tapahtumat, q19 palaute/toiveet seurakunnalle, C23d rooli Seinäjoen seurakunnassa, ja lisäksi avovastaukset, joissa pyydettiin kertomaan, keitä henkilöitä vastaajalle tulee mieleen tai joita hän tuntee tietystä seurakunnasta. Aineistoon jätetyt avovastaukset on käyty läpi ja tunnisteellisten vastausten tilalle on muutettu teksti (Avovastaus poistettu tunnisteellisuuden vuoksi).

Painokertoimet

Aineistossa on neljä erilaista painomuuttujaa, joissa otos on painotettu iän, sukupuolen, kirkkoon kuulumisen ja alueen perusteella. Ensimmäinen painomuuttuja weight vastaa koko maata, eikä siinä ole huomioitu seurakuntaan kuulumista. Seuraava weight2 ottaa huomioon suhteellisen väestöosuuden alueittain, mutta ei seurakuntaan kuulumista. Kolmas weight3 ottaa huomioon sekä suhteellisen väestöosuuden alueittain että seurakuntaan kuulumisen. Viimeinen painomuuttuja weight4 vastaa koko maata ja siinä on huomioitu seurakuntaan kuuluminen.

Viittausvaatimus

Aineistoon ja sen tekijöihin tulee viitata asianmukaisesti kaikissa julkaisuissa ja esityksissä, joissa aineistoa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.

Malliviittaus

Ketola, Kimmo (Kirkon tutkimuskeskus) & Kallioinen, Sami (Tampereen ev): Seurakuntien tunnettuus- ja mielikuvakysely 2018 [sähköinen tietoaineisto]. Versio 1.0 (2020-08-25). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD3350

Julkaisusta tiedottaminen

Viitetiedot julkaisuista, joissa aineistoa on käytetty, toimitetaan Tietoarkiston asiakaspalveluun asiakaspalvelu.fsd@tuni.fi.

Varaumat

Aineiston alkuperäiset tekijät ja Tietoarkisto eivät ole vastuussa aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.

Julkaisut aineistosta Tooltip

Kirkon tutkimuskeskus (2021) Seurakuntien tunnettuuskysely 2021. Raportti. Kirkon tutkimuskeskus.

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.