FSD3447 Suomalaisten identiteetit, arvot ja asenteet 2017-2018

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Lataa aineisto täältä

Muunkieliset kuvailuversiot

Aineistoon liittyvät tiedostot

Aineiston nimi

Suomalaisten identiteetit, arvot ja asenteet 2017-2018

Aineistonumero

FSD3447

Pysyvä tunniste

urn:nbn:fi:fsd:T-FSD3447

Aineiston laatu

Kvantitatiivinen aineisto

Tekijät

  • E2 Tutkimus
  • Suomen Kulttuurirahasto

Sisällön kuvaus

Aineisto käsittelee suomalaista identiteettiä eli sitä, millaisiksi suomalaiset näkevät itsensä, joko yksilöinä tai osana erilaisia ryhmiä. Aineistossa tarkastellaan yksilön lähipiirin, elinpiirin, erilaisten ryhmien ja yhteiskunnallisen orientaation ja arvojen merkitystä identiteetille. Tutkimuksen rahoittivat Suomen Kulttuurirahasto SKR ja e2 Tutkimus.

Kyselyn alussa kartoitettiin sitä, mitkä tekijät vastaaja kokee tärkeänä oman identiteetin kannalta. Vastaajalta kysyttiin millaisiin alueellisiin ryhmiin hän kokee kuuluvansa. Seuraavaksi kartoitettiin lapsuuden ja nuoruuden kasvuolosuhteita. Tämän jälkeen kysyttiin vastaajan mielipiteitä erilaisten ihmisryhmien asemasta Suomessa. Seuraavaksi tarkasteltiin vastaajan arvoja erilaisten väittämien pohjalta ja kysyttiin, kuinka tärkeitä erilaiset arvot kuten menestys ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus vastaajalle ovat. Lopuksi aineisto sisältää laajat avovastaukset kysymykseen, jossa kartoitetaan mitkä tekijät erityisesti yhdistävät ja mitkä erottavat suomalaisia.

Taustamuuttujina ovat suurimmat kaupungit, maakunta, kuntakoko, suuralue, sukupuoli, ikä, asuinympäristö, asumisvuodet asuinpaikkakunnalla, yhteiskuntaluokka, työssäkäynti, lapsuuden maakunta, puoluekanta, kieli, uskonnollisuus, koulutus, työnantajasektori, ammatti, talouden elämäntilanne, kotona asuvien lasten iät, lasten määrä, talouden koko ja talouden bruttotulot.

Asiasanat

alueellinen identiteetti; arvot; asenteet; identiteetti; kansallinen identiteetti; käsitykset; mielipiteet; suomalaisuus; yhteiskunnallinen asema

Tieteenala/Aihealue

Sarja

Aineistot, jotka eivät kuulu sarjaan

Jakelija

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto

Käyttöoikeudet

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Kerääjät

  • Taloustutkimus Oy

Ajallinen kattavuus

2017 – 2018

Aineistonkeruun ajankohta

2017-10-05 – 2018-01-11

Maa

Suomi

Kohdealue

Suomi

Havaintoyksikkötyyppi

Henkilö

Perusjoukko/otos

Suomen 18-79-vuotias väestö (poislukien Ahvenanmaa)

Tutkimuksen aikaulottuvuus

Poikkileikkausaineisto

Otantamenetelmä

Ei-todennäköisyysotanta: kiintiöpoiminta

Aineisto kerättiin käyntihaastetteluin (N=1965) ja internetpaneelilla (N=4313). Käyntihaastattelut tehtiin henkilökohtaisina haastatteluina pääsääntöisesti vastaajien kodeissa tai kauppakeskuksissa pääkaupunkiseudulla. Internetpaneelissa Taloustutkimuksen valtakunnallisesta paneelista poimittiin käytettävissä olevien taustatietojen perusteella tutkimukseen sopiva kohderyhmä, minkä jälkeen valitulle kohderyhmälle lähetettiin tutkimuskutsut sähköpostitse. Tutkimukseen suostuvat osallistuivat tutkimukseen Internetin välityksellä, käyttäjätunnuksin ja salasanoin suojatussa CAWI-ympäristössä (Computer Aided Web Interview). Käyntihaasttalujen ja internetpaneelin otos muodostettiin kiintiöpoiminnalla, jossa kiintiöinä olivat kohderyhmän valtakunnallinen ikä-, sukupuoli-, aluejakauma.

Keruumenetelmä

Kasvokkainen haastattelu: tietokoneavusteinen (CAPI tai CAMI)

Itsetäytettävä lomake: verkkolomake

Keruuväline tai –ohje

Strukturoitu lomake

Datatiedostojen kieli

Aineistopaketti voi sisältää samoja tiedostoja eri kielisinä.

Aineisto sisältää datatiedostoja seuraavilla kielillä: suomi.

Tietoarkisto kääntää kvantitatiivisia datatiedostoja englanniksi. Lisätietoja käännöspyynnön jättämisestä.

Datan versio

1.0

Aineiston käytössä huomioitavaa

Kyselylomakkeessa oleva muuttujan K2B vastausvaihtoehto "uusimaalaiset" puuttuu datasta.

Aineistosta on tunnisteellisuussyistä poistettu muu, mikä -tyyppiset avomuuttujat, postinumero (T3), asuinkunta (T1) ja tarkat lasten iät (T27). Lasten lukumäärä taloudessa (T28) on TOP-koodattu ja lasten iät luokiteltu kahteen muuttujaan (T27_1 ja T27_2). Isoimmat kaupungit on luokiteltu kuntamuuttujasta omaan muuttujaan (T1_1).

Painokertoimet

Otos on painotettu kohderyhmää vastaavaksi. Painotetut N-luvut vastaavat Suomen 18-79-vuotiasta väestöä tuhansina (SVT 31.12.2017).

Viittausvaatimus

Aineistoon ja sen tekijöihin tulee viitata asianmukaisesti kaikissa julkaisuissa ja esityksissä, joissa aineistoa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.

Malliviittaus

E2 Tutkimus & Suomen Kulttuurirahasto: Suomalaisten identiteetit, arvot ja asenteet 2017-2018 [sähköinen tietoaineisto]. Versio 1.0 (2021-05-31). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD3447

Julkaisusta tiedottaminen

Viitetiedot julkaisuista, joissa aineistoa on käytetty, toimitetaan Tietoarkiston asiakaspalveluun asiakaspalvelu.fsd@tuni.fi.

Varaumat

Aineiston alkuperäiset tekijät ja Tietoarkisto eivät ole vastuussa aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.

Käytön ja kuvailun oheismateriaalit

Pitkänen, Ville & Westinen, Jussi (2018). Sittenkin samanlaisia. Tutkimus suomalaisten identiteeteistä. Helsinki: SKR.

Julkaisut aineistosta Tooltip

Pitkänen, Ville & Westinen, Jussi (2018). Samat huolet, eri näkökulmat. Tutkimus suomalaisten asenteista ja identiteeteistä [verkkodokumentti]. Helsinki: e2. https://e2.fi/publication/50 [viitattu 27.7.2020].

Pitkänen, Ville, Pasi Saukkonen & Jussi Westinen (2020) How different are we? Survey results on identities, values and attitudes among the Finnish majority population and the largest ethno-linguistic minorities [online]. E2 Research. https://www.e2.fi/media/julkaisut-ja-alustukset/how-different-are-we.pdf [cited 2.9.2020].

Pitkänen, Ville & Westinen, Jussi (2018). Sittenkin samanlaisia. Tutkimus suomalaisten identiteeteistä. Helsinki: SKR.

Pitkänen, Ville & Westinen, Jussi (2018). Identiteettejä kahdella kielellä. Tutkimus ruotsin- ja suomenkielisistä. Helsinki: SKR.

Pessi, Anne Birgitta; Pitkänen, Ville; Westinen, Jussi & Grönlund, Henrietta (2018). Pyhyyden ytimessä: Tutkimus suomalaisten arvoista ja pyhyyden kokemisesta. Helsinki: SKR

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.