FSD3449 EVAn Arvo- ja asennetutkimus kevät 2020

Valitse muuttuja


[fsd_no] Aineistonumero (lisätty FSD:ssä)

[fsd_vr] Aineistoversio (lisätty FSD:ssä)

[fsd_id] Havaintotunnus (lisätty FSD:ssä)

[q1a_1] Mikään puolue ei aja juuri minulle tärkeitä asioita

[q1a_2] Poliitikkojen kansalaisille antama tieto on luotettavaa

[q1a_3] Epidemiat, ympäristön saastuminen ja luonnonmullistukset ovat maallemme sotilaallisen voimankäytön uhkaa suurempia turvallisuusuhkia

[q1a_4] Ihmisten hyvinvoinnin jatkuminen voi perustua vain taloudelliseen kasvuun

[q1a_5] Lainkuuliaisuus/halu noudattaa lakeja ja määräyksiä (verot, liikenne jne.) on heikentynyt maassamme huolestuttavasti

[q1a_6] Viime aikojen tapahtumat ovat osoittaneet, etteivät asiantuntijat tiedä paljon enempää kuin tavalliset ihmiset

[q1a_7] Puolueet ovat ajautuneet yhä kauemmas tavallisen ihmisen ongelmista

[q1a_8] Vaikka hallituksen toimet koronavirusepidemian torjumiseksi ovat poikkeuksellisen järeitä, annan niille täyden tukeni

[q1a_9] Tuloerot väestöryhmien välillä ovat kasvaneet maassamme liian suuriksi

[q1a_10] Jos Suomen talous ajautuu vaikeuksiin koronavirusepidemian vuoksi, olen valmis tinkimään omista eduistani ja elintasostani tilanteen yli pääsemiseksi

[q1a_11] Pandemia johtaa tulevaisuudessa puutteeseen perustarvikkeista

[q1a_12] Koronavirus ja sen leviäminen Suomessa ahdistaa ja pelottaa minua

[q1a_13] Rikollisuuden vähentämiseksi tulisi rangaistuksia koventaa tuntuvasti

[q1a_14] THL:n ja muiden terveysviranomaisten antama tieto on luotettavaa

[q1a_15] Yrityksillä on velvollisuus pitää työntekijänsä huonompinakin aikoina

[q1a_16] On oikein, että huippuosaajille maksetaan työstään selvästi parempaa palkkaa, vaikka se kasvattaisikin tuloeroja

[q1a_17] Demokratia toimii Suomessa niin hyvin, että puheet kansalaisten huonoista vaikutusmahdollisuuksista ovat vailla pohjaa

[q1b_1] Suomi on mennyt liian pitkälle mukaan globalisaatioon, jatkossa maamme pitäisi palata kohti kansallisempaa taloutta ja politiikkaa

[q1b_2] Valtio säätelee liikaa yksityisen ihmisen elämää

[q1b_3] Pandemiakriisin jälkeen ilmastotavoitteista on tingittävä ja keskityttävä työllisyyteen

[q1b_4] Koronavirusepidemia on luonnon oma tapa vähentää liikakansoitusta ja huolehtia ympäristön ja ilmaston kantokyvystä

[q1b_5] Olen kiinnostunut politiikasta ja seuraan sitä aktiivisesti

[q1b_6] Nykytilanteessa Suomen talouden kriisiytymisen torjuminen on yhtä tärkeää kuin koronaviruksen leviämisen estäminen

[q1b_7] Pandemian pitkittyessä sotilaallisten konfliktien todennäköisyys kasvaa

[q1b_8] Maamme kaipaa vahvoja johtajia, jotka kykenevät palauttamaan yhteiskuntaamme kurin ja järjestyksen sekä oikeiden arvojen kunnioituksen

[q1b_9] Toivon, että koronavirusepidemia on alku kehitykselle, jonka myötä kuluttaminen ja matkustaminen vähenisivät pysyvästi

[q1b_10] Politiikan moraalia moititaan maassamme suotta, sillä valtaosa poliitikoistamme on rehellisiä ja tunnollisia ihmisiä

[q1b_11] Koronakriisin vaikutukset tuhoavat Suomen talouden pitkiksi ajoiksi

[q1b_12] Yhteiskuntamme eliitti ajaa vain omia etujaan, eikä välitä tavallisten suomalaisten elinolosuhteista

[q1b_13] Virkamiesten kansalaisille antama tieto on luotettavaa

[q1b_14] Kansainvälisen talouden ns. globalisaatiokehitys johtaa hyvinvoinnin maailmanlaajuiseen lisääntymiseen

[q1b_15] Pandemian pitkittyessä yhteiskunnallisten levottomuuksien todennäköisyys kasvaa

[q1b_16] Kehitysapua ulkomaille ei pitäisi lisätä niin kauan kuin kotimaassa on avun tarvetta

[q1b_17] Koronaviruksesta on mielestäni lietsottu turhaa paniikkia, sillä vaikka se on vakava taudinaiheuttaja, ovat taudit ja sairaudet luonnollinen osa elämää

[q1b_18] Saaste- ja ympäristöongelmien vähentämiseksi olen valmis tinkimään omasta elintasostani

[q1c_1] Markkinavoimat ohjaavat liikaa suomalaisen yhteiskunnan toimintaa

[q1c_2] Nyky-yhteiskunnassa virkakoneistosta on tullut ihmisten hallitsija eikä palvelija

[q1c_3] Vaikka Suomen on osaltaan kannettava vastuuta sodan ja vainon kohteeksi joutuneista pakolaisista, viime vuosien suuruinen maahanmuutto on liikaa

[q1c_4] Vaikka koronavirusepidemian hoito vaatii nyt poikkeustoimia, on tärkeää, ettei talouden anneta vaurioitua pysyvämmin

[q1c_5] Kansalaisten mielipiteillä ei ole paljonkaan vaikutusta siihen, millaisia päätöksiä yhteiskunnassa tehdään

[q1c_6] Lakia ei tarvitse noudattaa, jos kokee sen vääräksi tai vanhentuneeksi

[q1c_7] Koska kansainvälistyminen on peruuttamaton ja maailmanlaajuinen prosessi, Suomella ei ole muuta mahdollisuutta kuin olla avoimesti mukana tässä kehityksessä

[q1c_8] Koronavirusepidemian ympärillä käyty keskustelu on saanut hysterian piirteitä ja se on ajanut päättäjät ylimitoitettuihin toimin

[q1c_9] Koska Suomi on selvinnyt ongelmistaan aina ennenkin, se selviää nytkin

[q1c_10] Suomessa saa yksilönvapauden nimissä tehdä yleisestä edusta piittaamatta melkein mitä tahansa

[q1c_11] Globalisaatio merkitsee sitä, että ns. halpatyövoiman maat vievät Suomesta enenevästi työpaikkoja

[q1c_12] Ilmastonmuutos on aikamme suurin ympäristöuhka, jonka torjumiseksi on nopeasti ryhdyttävä tehokkaisiin toimiin kaikissa maissa

[q1c_13] Kehitysmaiden auttamiseksi olen valmis tinkimään omasta elintasostani

[q1c_14] Maamme väestön ikääntyminen ja uhkaava vähentyminen edellyttävät ulkomaalaisten Suomeen muuton helpottamista

[q1c_15] On onni ja etuoikeus saada olla suomalainen

[q1c_16] Tuloerot ovat vaarallisia, sillä jonkun vaurastuminen on tavalla tai toisella aina muilta pois

[q1c_17] Suomalainen yhteiskunta on antautunut liiaksi sokeiden markkinavoimien ja itsekkään voitontavoittelun ohjattavaksi

[q2_1] Miten olet työskennellyt viime viikkojen poikkeusolojen aikana (siitä lähtien, kun hallitus ensimmäisen kerran suositteli etätöihin siirtymistä)? Käyn työpaikallani töissä tavalliseen tapaan

[q2_2] Miten olet työskennellyt viime viikkojen poikkeusolojen aikana (siitä lähtien, kun hallitus ensimmäisen kerran suositteli etätöihin siirtymistä)? Olen ollut koko ajan etätöissä

[q2_3] Miten olet työskennellyt viime viikkojen poikkeusolojen aikana (siitä lähtien, kun hallitus ensimmäisen kerran suositteli etätöihin siirtymistä)? Olen ollut osan aikaa etätöissä

[q2_4] Miten olet työskennellyt viime viikkojen poikkeusolojen aikana (siitä lähtien, kun hallitus ensimmäisen kerran suositteli etätöihin siirtymistä)? Teen työtä, jossa etätyö ei ole mahdollista

[q2_5] Miten olet työskennellyt viime viikkojen poikkeusolojen aikana (siitä lähtien, kun hallitus ensimmäisen kerran suositteli etätöihin siirtymistä)? Teen vajaata työaikaa, koska töitä on vähemmän

[q2_6] Miten olet työskennellyt viime viikkojen poikkeusolojen aikana (siitä lähtien, kun hallitus ensimmäisen kerran suositteli etätöihin siirtymistä)? Teen ylitöitä, koska töitä on paljon

[q2_7] Miten olet työskennellyt viime viikkojen poikkeusolojen aikana (siitä lähtien, kun hallitus ensimmäisen kerran suositteli etätöihin siirtymistä)? En työskentele, koska olen lomautettu tai työpaikkani on suljettu

[q2_8] Miten olet työskennellyt viime viikkojen poikkeusolojen aikana (siitä lähtien, kun hallitus ensimmäisen kerran suositteli etätöihin siirtymistä)? En ole mukana työelämässä

[q3a_1] Kuinka uhkaavana terveyden kannalta pidät nyt Suomessa leviävää koronavirusepidemiaa? Omalla kohdallasi

[q3a_2] Kuinka uhkaavana terveyden kannalta pidät nyt Suomessa leviävää koronavirusepidemiaa? Läheistesi kohdalla

[q3a_3] Kuinka uhkaavana terveyden kannalta pidät nyt Suomessa leviävää koronavirusepidemiaa? Suomalaisten kohdalla yleensä

[q3b_1] Entä kuinka uhkaavana pidät koronaepidemiaa talouden ja toimeentulon kannalta? Omalla kohdallasi

[q3b_2] Entä kuinka uhkaavana pidät koronaepidemiaa talouden ja toimeentulon kannalta? Läheistesi kohdalla

[q3b_3] Entä kuinka uhkaavana pidät koronaepidemiaa talouden ja toimeentulon kannalta? Suomalaisten kohdalla yleensä

[q4a_1] Suomen talouden ja työllisyyden tulevasta kehityksestä on esitetty julkisuudessa hyvin erilaisia arvioita ja ennusteita. Millaiseksi arvioit maamme tilan seuraavina ajankohtina? Tällä hetkellä

[q4a_2] Suomen talouden ja työllisyyden tulevasta kehityksestä on esitetty julkisuudessa hyvin erilaisia arvioita ja ennusteita. Millaiseksi arvioit maamme tilan seuraavina ajankohtina? Vuoden kuluttua

[q4a_3] Suomen talouden ja työllisyyden tulevasta kehityksestä on esitetty julkisuudessa hyvin erilaisia arvioita ja ennusteita. Millaiseksi arvioit maamme tilan seuraavina ajankohtina? Kahden vuoden kuluttua

[q4a_4] Suomen talouden ja työllisyyden tulevasta kehityksestä on esitetty julkisuudessa hyvin erilaisia arvioita ja ennusteita. Millaiseksi arvioit maamme tilan seuraavina ajankohtina? Viiden vuoden kuluttua

[q4b] Miten luonnehtisit pelkistetysti sitä, mikä lähiaikoina uskoaksesi on edessämme?

[q5_1] Kuinka optimistisesti tai pessimistisesti suhtaudut tulevaisuuteen? Oma henkilökohtainen tulevaisuuteni

[q5_2] Kuinka optimistisesti tai pessimistisesti suhtaudut tulevaisuuteen? Maamme tulevaisuus

[q5_3] Kuinka optimistisesti tai pessimistisesti suhtaudut tulevaisuuteen? Euroopan tulevaisuus

[q5_4] Kuinka optimistisesti tai pessimistisesti suhtaudut tulevaisuuteen? Maailman tulevaisuus

[q6_1] Miten arvioisit koronavirusepidemian vaikuttavan yhteiskuntaan, talouteen ja maamme henkiseen ilmapiiriin lähivuosien aikana: Talouskasvu

[q6_2] Miten arvioisit koronavirusepidemian vaikuttavan yhteiskuntaan, talouteen ja maamme henkiseen ilmapiiriin lähivuosien aikana: Julkiset (valtion ja kuntien) menot

[q6_3] Miten arvioisit koronavirusepidemian vaikuttavan yhteiskuntaan, talouteen ja maamme henkiseen ilmapiiriin lähivuosien aikana: Valtion ja kuntien verotulot

[q6_4] Miten arvioisit koronavirusepidemian vaikuttavan yhteiskuntaan, talouteen ja maamme henkiseen ilmapiiriin lähivuosien aikana: Ns. kolmikannan asema (palkansaajien ja elinkeinoelämän etujärjestöt ja valtio)

[q6_5] Miten arvioisit koronavirusepidemian vaikuttavan yhteiskuntaan, talouteen ja maamme henkiseen ilmapiiriin lähivuosien aikana: Työmarkkinoiden uudistukset

[q6_6] Miten arvioisit koronavirusepidemian vaikuttavan yhteiskuntaan, talouteen ja maamme henkiseen ilmapiiriin lähivuosien aikana: Yritysten investoinnit Suomeen

[q6_7] Miten arvioisit koronavirusepidemian vaikuttavan yhteiskuntaan, talouteen ja maamme henkiseen ilmapiiriin lähivuosien aikana: Suuryritysten asema

[q6_8] Miten arvioisit koronavirusepidemian vaikuttavan yhteiskuntaan, talouteen ja maamme henkiseen ilmapiiriin lähivuosien aikana: Pienten ja keskisuurten yritysten asema

[q6_9] Miten arvioisit koronavirusepidemian vaikuttavan yhteiskuntaan, talouteen ja maamme henkiseen ilmapiiriin lähivuosien aikana: Työllisyys

[q6_10] Miten arvioisit koronavirusepidemian vaikuttavan yhteiskuntaan, talouteen ja maamme henkiseen ilmapiiriin lähivuosien aikana: Syntyvyys

[q6_11] Miten arvioisit koronavirusepidemian vaikuttavan yhteiskuntaan, talouteen ja maamme henkiseen ilmapiiriin lähivuosien aikana: Maahanmuutto

[q6_12] Miten arvioisit koronavirusepidemian vaikuttavan yhteiskuntaan, talouteen ja maamme henkiseen ilmapiiriin lähivuosien aikana: Maastamuutto

[q6_13] Miten arvioisit koronavirusepidemian vaikuttavan yhteiskuntaan, talouteen ja maamme henkiseen ilmapiiriin lähivuosien aikana: Ilmastopolitiikan toteuttaminen

[q6_14] Miten arvioisit koronavirusepidemian vaikuttavan yhteiskuntaan, talouteen ja maamme henkiseen ilmapiiriin lähivuosien aikana: Kansalaisten turvallisuudentunne

[q6_15] Miten arvioisit koronavirusepidemian vaikuttavan yhteiskuntaan, talouteen ja maamme henkiseen ilmapiiriin lähivuosien aikana: Populismi

[q6_16] Miten arvioisit koronavirusepidemian vaikuttavan yhteiskuntaan, talouteen ja maamme henkiseen ilmapiiriin lähivuosien aikana: Politiikan arvostus

[q6_17] Miten arvioisit koronavirusepidemian vaikuttavan yhteiskuntaan, talouteen ja maamme henkiseen ilmapiiriin lähivuosien aikana: Maanpuolustustahto

[q6_18] Miten arvioisit koronavirusepidemian vaikuttavan yhteiskuntaan, talouteen ja maamme henkiseen ilmapiiriin lähivuosien aikana: Suomalaisten yhteishenki

[q6_19] Miten arvioisit koronavirusepidemian vaikuttavan yhteiskuntaan, talouteen ja maamme henkiseen ilmapiiriin lähivuosien aikana: Arvojen uudelleenarviointi

[q7_1] Kuinka suurta luottamusta tunnet seuraavia yhteiskunnassa vaikuttavia toimijoita kohtaan? Eduskunta

[q7_2] Kuinka suurta luottamusta tunnet seuraavia yhteiskunnassa vaikuttavia toimijoita kohtaan? Kirkko

[q7_3] Kuinka suurta luottamusta tunnet seuraavia yhteiskunnassa vaikuttavia toimijoita kohtaan? Oikeuslaitos

[q7_4] Kuinka suurta luottamusta tunnet seuraavia yhteiskunnassa vaikuttavia toimijoita kohtaan? Ammattiyhdistysliike

[q7_5] Kuinka suurta luottamusta tunnet seuraavia yhteiskunnassa vaikuttavia toimijoita kohtaan? Työnantajajärjestöt

[q7_6] Kuinka suurta luottamusta tunnet seuraavia yhteiskunnassa vaikuttavia toimijoita kohtaan? Poliittiset puolueet

[q7_7] Kuinka suurta luottamusta tunnet seuraavia yhteiskunnassa vaikuttavia toimijoita kohtaan? Maan (nykyinen) hallitus

[q7_8] Kuinka suurta luottamusta tunnet seuraavia yhteiskunnassa vaikuttavia toimijoita kohtaan? Tasavallan (nykyinen) presidentti

[q7_9] Kuinka suurta luottamusta tunnet seuraavia yhteiskunnassa vaikuttavia toimijoita kohtaan? Valtion virkamiehistö

[q7_10] Kuinka suurta luottamusta tunnet seuraavia yhteiskunnassa vaikuttavia toimijoita kohtaan? Euroopan unioni, EU

[q7_11] Kuinka suurta luottamusta tunnet seuraavia yhteiskunnassa vaikuttavia toimijoita kohtaan? Ympäristöjärjestöt

[q7_12] Kuinka suurta luottamusta tunnet seuraavia yhteiskunnassa vaikuttavia toimijoita kohtaan? Yleensä kansalaisjärjestöt

[q7_13] Kuinka suurta luottamusta tunnet seuraavia yhteiskunnassa vaikuttavia toimijoita kohtaan? Poliisi

[q7_14] Kuinka suurta luottamusta tunnet seuraavia yhteiskunnassa vaikuttavia toimijoita kohtaan? Puolustusvoimat

[q7_15] Kuinka suurta luottamusta tunnet seuraavia yhteiskunnassa vaikuttavia toimijoita kohtaan? Suuryritykset, pörssiyhtiöt

[q7_16] Kuinka suurta luottamusta tunnet seuraavia yhteiskunnassa vaikuttavia toimijoita kohtaan? Pienyritykset, yksityisyrittäjät

[q7_17] Kuinka suurta luottamusta tunnet seuraavia yhteiskunnassa vaikuttavia toimijoita kohtaan? Maamme koulutusjärjestelmä

[q7_18] Kuinka suurta luottamusta tunnet seuraavia yhteiskunnassa vaikuttavia toimijoita kohtaan? Sosiaaliturvajärjestelmä

[q7_19] Kuinka suurta luottamusta tunnet seuraavia yhteiskunnassa vaikuttavia toimijoita kohtaan? Markkinatalousjärjestelmä

[q7_20] Kuinka suurta luottamusta tunnet seuraavia yhteiskunnassa vaikuttavia toimijoita kohtaan? Pankit, pankkijärjestelmä

[q7_21] Kuinka suurta luottamusta tunnet seuraavia yhteiskunnassa vaikuttavia toimijoita kohtaan? Sosiaalinen media (Facebook, Twitter, Instagram jne.)

[q7_22] Kuinka suurta luottamusta tunnet seuraavia yhteiskunnassa vaikuttavia toimijoita kohtaan? Yleisradio YLE

[q7_23] Kuinka suurta luottamusta tunnet seuraavia yhteiskunnassa vaikuttavia toimijoita kohtaan? Wikipedia

[q7_24] Kuinka suurta luottamusta tunnet seuraavia yhteiskunnassa vaikuttavia toimijoita kohtaan? Helsingin Sanomat

[q7_25] Kuinka suurta luottamusta tunnet seuraavia yhteiskunnassa vaikuttavia toimijoita kohtaan? Google

[q7_26] Kuinka suurta luottamusta tunnet seuraavia yhteiskunnassa vaikuttavia toimijoita kohtaan? MTV3

[q7_27] Kuinka suurta luottamusta tunnet seuraavia yhteiskunnassa vaikuttavia toimijoita kohtaan? Oman maakuntasi johtava sanomalehti

[q7_28] Kuinka suurta luottamusta tunnet seuraavia yhteiskunnassa vaikuttavia toimijoita kohtaan? Maamme tiedotusvälineet yleensä

[q7_29] Kuinka suurta luottamusta tunnet seuraavia yhteiskunnassa vaikuttavia toimijoita kohtaan? Terveydenhuoltojärjestelmä

[q7_30] Kuinka suurta luottamusta tunnet seuraavia yhteiskunnassa vaikuttavia toimijoita kohtaan? Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

[q8] Suomessa on tällä hetkellä voimassa valmiuslaki, jonka nojalla kansalaisten liikkumista rajoitetaan vahvasti. Kuinka tarkkaan sinun on mahdollista omassa elämäntilanteessasi noudattaa viranomaisen valmiuslain nojalla antamia ohjeistuksia?

[q9_1] Kriisit saattavat muuttaa maailmaa. Kuinka todennäköisenä näet maailmanlaajuisten kehityskulkujen etenemisen seuraavien 10 vuoden aikana? Globaali talousjärjestelmä alkaa purkautua ja maat siirtyvät omavaraisempaan talouteen

[q9_2] Kriisit saattavat muuttaa maailmaa. Kuinka todennäköisenä näet maailmanlaajuisten kehityskulkujen etenemisen seuraavien 10 vuoden aikana? Kansainvälinen ilmastopolitiikka lamautuu

[q9_3] Kriisit saattavat muuttaa maailmaa. Kuinka todennäköisenä näet maailmanlaajuisten kehityskulkujen etenemisen seuraavien 10 vuoden aikana? Talouskasvu kiihtyy, kun yritykset muuttavat toimintatapojaan perinpohjaisesti

[q9_4] Kriisit saattavat muuttaa maailmaa. Kuinka todennäköisenä näet maailmanlaajuisten kehityskulkujen etenemisen seuraavien 10 vuoden aikana? Ilmastonmuutos, muuttoliikkeet ja pandemiat johtavat kansainvälisen yhteistyön tiivistymiseen

[q9_5] Kriisit saattavat muuttaa maailmaa. Kuinka todennäköisenä näet maailmanlaajuisten kehityskulkujen etenemisen seuraavien 10 vuoden aikana? Matkustaminen työasioissa vähenee pysyvästi

[q9_6] Kriisit saattavat muuttaa maailmaa. Kuinka todennäköisenä näet maailmanlaajuisten kehityskulkujen etenemisen seuraavien 10 vuoden aikana? Kansalliseen huoltovarmuuteen aletaan kaikkialla kiinnittää enemmän huomiota

[q9_7] Kriisit saattavat muuttaa maailmaa. Kuinka todennäköisenä näet maailmanlaajuisten kehityskulkujen etenemisen seuraavien 10 vuoden aikana? Suurten teknologiayhtiöiden asema markkinoilla vahvistuu entisestään

[q9_8] Kriisit saattavat muuttaa maailmaa. Kuinka todennäköisenä näet maailmanlaajuisten kehityskulkujen etenemisen seuraavien 10 vuoden aikana? Siirtolaisuuden paine kehittyneisiin maihin kasvaa

[q9_9] Kriisit saattavat muuttaa maailmaa. Kuinka todennäköisenä näet maailmanlaajuisten kehityskulkujen etenemisen seuraavien 10 vuoden aikana? Ilmastotavoitteet saavutetaan, koska ihmiset liikkuvat ja kuluttavat vähemmän

[q9_10] Kriisit saattavat muuttaa maailmaa. Kuinka todennäköisenä näet maailmanlaajuisten kehityskulkujen etenemisen seuraavien 10 vuoden aikana? Konfliktit maailmalla lisääntyvät valtioiden kilpaillessa resursseista

[q9_11] Kriisit saattavat muuttaa maailmaa. Kuinka todennäköisenä näet maailmanlaajuisten kehityskulkujen etenemisen seuraavien 10 vuoden aikana? Muutto suurkaupunkeihin hidastuu

[q9_12] Kriisit saattavat muuttaa maailmaa. Kuinka todennäköisenä näet maailmanlaajuisten kehityskulkujen etenemisen seuraavien 10 vuoden aikana? Kansallisvaltioiden merkitys vahvistuu suhteessa ylikansallisiin tahoihin (EU, YK jne.)

[q9_13] Kriisit saattavat muuttaa maailmaa. Kuinka todennäköisenä näet maailmanlaajuisten kehityskulkujen etenemisen seuraavien 10 vuoden aikana? Turismi ja matkustaminen vapaa-ajalla vähenee

[q9_14] Kriisit saattavat muuttaa maailmaa. Kuinka todennäköisenä näet maailmanlaajuisten kehityskulkujen etenemisen seuraavien 10 vuoden aikana? Internetin ja tietoverkkojen merkitys kasvaa kaikilla elämänalueilla

[q9_15] Kriisit saattavat muuttaa maailmaa. Kuinka todennäköisenä näet maailmanlaajuisten kehityskulkujen etenemisen seuraavien 10 vuoden aikana? Perheiden ja lähiyhteisöjen merkitys lisääntyy

[q10a] Miten tärkeää sinulle on elää demokraattisesti hallitussa maassa?

[q10b] Entä miten demokraattisesti Suomea hallitaan tällä hetkellä?

[q10c_1] Seuraavassa mainitaan erilaisia poliittisia järjestelmiä. Ole hyvä ja kerro kustakin, mitä mieltä olisit siitä Suomen hallintojärjestelmänä: Vahva johtaja, jonka ei tarvitse välittää eduskunnasta ja vaaleista

[q10c_2] Seuraavassa mainitaan erilaisia poliittisia järjestelmiä. Ole hyvä ja kerro kustakin, mitä mieltä olisit siitä Suomen hallintojärjestelmänä: Asiantuntijat, ei hallitus, tekevät päätöksiä sen mukaan, mitä pitävät maalle parhaana

[q10c_3] Seuraavassa mainitaan erilaisia poliittisia järjestelmiä. Ole hyvä ja kerro kustakin, mitä mieltä olisit siitä Suomen hallintojärjestelmänä: Puolustusvoimat vallassa eli maassa sotilasvalta

[q10c_4] Seuraavassa mainitaan erilaisia poliittisia järjestelmiä. Ole hyvä ja kerro kustakin, mitä mieltä olisit siitä Suomen hallintojärjestelmänä: Demokraattinen poliittinen järjestelmä

[q11_1] Turvallisuus ja uhkiin varautuminen on ajankohtainen puheenaihe. Kuinka suurina pidät seuraavia uhkakuvia Suomen/itsesi/läheistesi kohdalla? Sotilaallinen hyökkäys Suomeen

[q11_2] Turvallisuus ja uhkiin varautuminen on ajankohtainen puheenaihe. Kuinka suurina pidät seuraavia uhkakuvia Suomen/itsesi/läheistesi kohdalla? Hybridivaikuttaminen, suomalaisen yhteiskunnan horjuttaminen eri keinoin

[q11_3] Turvallisuus ja uhkiin varautuminen on ajankohtainen puheenaihe. Kuinka suurina pidät seuraavia uhkakuvia Suomen/itsesi/läheistesi kohdalla? Terrori-isku Suomessa

[q11_4] Turvallisuus ja uhkiin varautuminen on ajankohtainen puheenaihe. Kuinka suurina pidät seuraavia uhkakuvia Suomen/itsesi/läheistesi kohdalla? Uusi laajamittainen talouskriisi maailmalla

[q11_5] Turvallisuus ja uhkiin varautuminen on ajankohtainen puheenaihe. Kuinka suurina pidät seuraavia uhkakuvia Suomen/itsesi/läheistesi kohdalla? Jengisodat, mellakat, tuhotyöt

[q11_6] Turvallisuus ja uhkiin varautuminen on ajankohtainen puheenaihe. Kuinka suurina pidät seuraavia uhkakuvia Suomen/itsesi/läheistesi kohdalla? Vaaleihin vaikuttaminen maamme rajojen ulkopuolelta

[q11_7] Turvallisuus ja uhkiin varautuminen on ajankohtainen puheenaihe. Kuinka suurina pidät seuraavia uhkakuvia Suomen/itsesi/läheistesi kohdalla? Ilmaston lämpeneminen

[q11_8] Turvallisuus ja uhkiin varautuminen on ajankohtainen puheenaihe. Kuinka suurina pidät seuraavia uhkakuvia Suomen/itsesi/läheistesi kohdalla? Tietovarkauden kohteeksi joutuminen

[q11_9] Turvallisuus ja uhkiin varautuminen on ajankohtainen puheenaihe. Kuinka suurina pidät seuraavia uhkakuvia Suomen/itsesi/läheistesi kohdalla? Poliittisten ääriryhmien väkivalta

[q11_10] Turvallisuus ja uhkiin varautuminen on ajankohtainen puheenaihe. Kuinka suurina pidät seuraavia uhkakuvia Suomen/itsesi/läheistesi kohdalla? Pandemiat ja tarttuvat taudit

[q11_11] Turvallisuus ja uhkiin varautuminen on ajankohtainen puheenaihe. Kuinka suurina pidät seuraavia uhkakuvia Suomen/itsesi/läheistesi kohdalla? Hallitsematon siirtolaisaalto Eurooppaan

[q11_12] Turvallisuus ja uhkiin varautuminen on ajankohtainen puheenaihe. Kuinka suurina pidät seuraavia uhkakuvia Suomen/itsesi/läheistesi kohdalla? Väkivallan kohteeksi joutuminen

[q11_13] Turvallisuus ja uhkiin varautuminen on ajankohtainen puheenaihe. Kuinka suurina pidät seuraavia uhkakuvia Suomen/itsesi/läheistesi kohdalla? Kotiin tai muuhun omaisuuteen kohdistuva ryöstö

[q11_14] Turvallisuus ja uhkiin varautuminen on ajankohtainen puheenaihe. Kuinka suurina pidät seuraavia uhkakuvia Suomen/itsesi/läheistesi kohdalla? Kyberiskut Suomeen, tietoverkkojen lamauttaminen

[q11_15] Turvallisuus ja uhkiin varautuminen on ajankohtainen puheenaihe. Kuinka suurina pidät seuraavia uhkakuvia Suomen/itsesi/läheistesi kohdalla? Työn ja toimeentulon menettäminen

[q12] Miten viime vuosien pakolaiskriisi Euroopassa on muuttanut omaa suhtautumistasi Suomeen tapahtuvaan maahanmuuttoon?

[q13a] Miten suhtaudut nykyisin maamme EU-jäsenyyteen?

[q13b] Entä siihen, että rahayksikkömme vaihdettiin markasta euroksi?

[q13c] Onko eurosta ja EMU-jäsenyydestä hyötyä vai haittaa Suomelle nykyisessä taloustilanteessa?

[q13d] Jos kansanäänestys Suomen EU-jäsenyydestä järjestettäisiin nyt, äänestäisitkö jäsenyyden puolesta vai sitä vastaan?

[t1] Sukupuoli

[t2] Ikäryhmä

[t3] Asuinkunnan koko

[t4] Maakunta, jonka alueella asut

[t5] Nykyinen tai viimeisin työnantajasi

[t6] Oletko...

[t7] Onko työsuhteesi...

[t8] Millainen peruskoulutus Sinulla on?

[t9] Millainen ammatillinen koulutus Sinulla on?

[t10] Ammattiryhmä, johon katsot lähinnä kuuluvasi

[t11] Toimiala, jolla työskentelet tai viimeksi työskentelit

[t12] Kuulutko johonkin ammatilliseen keskusjärjestöön?

[t12b] Mihin kuulut...

[t13] Jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt, minkä puolueen ehdokasta äänestäisit?

[t14] Mihin yhteiskuntaluokkaan katsot lähinnä kuuluvasi?

[t15] Talouden yhteenlasketut bruttotulot

[paino] Painokerroin

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.