FSD3468 Turvallisuuspolitiikka- ja maanpuolustustutkimus 2019

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Lataa aineisto täältä

Muunkieliset kuvailuversiot

Aineistoon liittyvät tiedostot

  • Aineistoon ei liity muita kuvailevia tiedostoja

Aineiston nimi

Turvallisuuspolitiikka- ja maanpuolustustutkimus 2019

Aineistonumero

FSD3468

Pysyvä tunniste

urn:nbn:fi:fsd:T-FSD3468

Aineiston laatu

Kvantitatiivinen aineisto

Tekijät

  • Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta (MTS)

Sisällön kuvaus

Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) tutkimuksessa selvitettiin suomalaisten mielipiteitä ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta sekä maanpuolustuksesta. Mukana oli kysymyksiä turvallisuuteen ja turvallisuudentunteeseen vaikuttavista tekijöistä sekä turvallisuuden kehittymisestä seuraavan viiden vuoden aikana. Vastaajilta kysyttiin lisäksi heille mahdollisesti huolta aiheuttavista tekijöistä, luottamuksesta Euroopan unionin tulevaisuuteen ja Suomen puolustustarvikkeiden viennistä. Lopuksi tiedusteltiin mielipidettä, miten hyvin Suomessa on varauduttu erilaisiin uhkiin, kuten tartuntatauteihin, talouskriisiin tai terrorismiin.

Taustamuuttujina olivat muun muassa sukupuoli, ikä, työelämään osallistuminen, ammatti/asema, koulutus, elämäntilanne, puoluekanta, kotona asuvien lasten lukumäärä, perheen tuloluokka, ruokakunnan koko, asunnon tyyppi sekä aluemuuttujia.

Asiasanat

asevelvollisuus; hyökkäys; liittoutumattomuus; maanpuolustustahto; puolustus; puolustuspolitiikka; puolustusvoimat; sotilaallinen yhteistyö; tulevaisuus; turvallisuus; uhat; ulkopolitiikka

Tieteenala/Aihealue

Sarja

Turvallisuuspolitiikka- ja maanpuolustustutkimukset

Jakelija

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto

Käyttöoikeudet

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Kerääjät

  • Taloustutkimus

Ajallinen kattavuus

2019

Aineistonkeruun ajankohta

2019-11-14 – 2019-12-03

Maa

Suomi

Kohdealue

Suomi

Havaintoyksikkötyyppi

Henkilö

Perusjoukko/otos

Suomen 15-79-vuotias väestö (poislukien Ahvenanmaa)

Tutkimuksen aikaulottuvuus

Pitkittäisaineisto: trendi/toistuva poikkileikkausaineisto

Otantamenetelmä

Ei-todennäköisyysotanta: kiintiöpoiminta

Otos muodostettiin kiintiöpoiminnalla, jossa kiintiöinä ovat ikä-, sukupuoli-, alue- ja kuntatyyppijakautuma. Haastatteluja tehtiin 89 paikkakunnalla, joista kaupunkeja oli 54 ja muita kuntia 35.

Keruumenetelmä

Kasvokkainen haastattelu: tietokoneavusteinen (CAPI tai CAMI)

Keruuväline tai –ohje

Strukturoitu lomake

Datatiedostojen kieli

Aineistopaketti voi sisältää samoja tiedostoja eri kielisinä.

Aineisto sisältää datatiedostoja seuraavilla kielillä: suomi.

Tietoarkisto kääntää kvantitatiivisia datatiedostoja englanniksi. Lisätietoja käännöspyynnön jättämisestä.

Datan versio

1.0

Aineiston käytössä huomioitavaa

Aineistosta on tunnisteellisuussyistä poistettu kuntamuuttuja sekä TOP-koodattu lasten ja kotitaloudessa olevien henkilöiden lukumäärää koskevat muuttujat (bv11, bv13). Lisäksi lasten lukumäärää ikävuosittain kuvaavat muuttujat on luokiteltu FSD:ssä niin yhteen, että 0-6-vuotiaat muodostavat yhden muuttujan (bv10a) ja 7-17-vuotiaat toisen muuttujan (bv10b).

Painokertoimet

Aineisto sisältää painomuuttujan (paino). Painotetut N-luvut vastaavat Suomen 15-79-vuotiasta väestöä tuhansina (SVT 31.12.2018).

Viittausvaatimus

Aineistoon ja sen tekijöihin tulee viitata asianmukaisesti kaikissa julkaisuissa ja esityksissä, joissa aineistoa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.

Malliviittaus

Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta (MTS): Turvallisuuspolitiikka- ja maanpuolustustutkimus 2019 [sähköinen tietoaineisto]. Versio 1.0 (2020-09-14). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD3468

Julkaisusta tiedottaminen

Viitetiedot julkaisuista, joissa aineistoa on käytetty, toimitetaan Tietoarkiston asiakaspalveluun asiakaspalvelu.fsd@tuni.fi.

Varaumat

Aineiston alkuperäiset tekijät ja Tietoarkisto eivät ole vastuussa aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.

Käytön ja kuvailun oheismateriaalit

Suomalaisten mielipiteitä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta maanpuolustuksesta ja turvallisuudesta (2019). Helsinki: Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta MTS. Tiedotteita ja katsauksia 2020:1.

Julkaisut aineistosta Tooltip

Suomalaisten mielipiteitä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta maanpuolustuksesta ja turvallisuudesta (2019). Helsinki: Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta MTS. Tiedotteita ja katsauksia 2020:1.

Finländarnas åsikter om utrikes- och säkerhetspolitiken försvaret och säkerheten (2019). Helsingfors: Planeringskomissionen för Försvarsinformation PFI. Pressmeddelanden och översikter, 2020:2.

Finns' opinions on foreign and security policy national defence and security (2019). Helsinki: Advisory Board for Defence Information. Bulletins and reports, 2020:3.

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.