FSD3536 Nuorisobarometri 2019

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Lataa aineisto täältä

Muunkieliset kuvailuversiot

Aineistoon liittyvät tiedostot

Aineiston nimi

Nuorisobarometri 2019

Aineistonumero

FSD3536

Pysyvä tunniste

urn:nbn:fi:fsd:T-FSD3536

Aineiston laatu

Kvantitatiivinen aineisto

Tekijät

  • Valtion nuorisoneuvosto
  • Nuorisotutkimusseura. Nuorisotutkimusverkosto

Sisällön kuvaus

Nuorisobarometrin 2019 pääteemoja ovat työ ja yrittäjyys.

Aluksi vastaajat määrittelivät, mitä toimintoja he pitävät työnä. Palkkatyötä tekeviltä ja yrittäjiltä kysyttiin työoloista, työn ja vapaa-ajan yhteensovittamisesta, vastaako työ koulutusta sekä työelämässä koetusta syrjinnästä tai kiusaamisesta. Kaikilta vastaajilta kysyttiin elämän eri osa-alueiden tärkeydestä.

Anmmatinvalintaan liittyen kysyttiin toiveammatista sekä ammatin, toimialan ja uran valintaan vaikuttaneista tekijöistä ja saadusta ohjauksesta. Lisäksi esitettiin lukuisia väittämiä työelämästä, yrittäjyydestä, työttömyydestä, työttömistä, eläkkeestä ja toimeentulosta.

Yrittäjyyteen liittyen muilta kuin yrittäjiltä tiedusteltiin, aikovatko he tulevaisuudessa perustaa yrityksen. Yrittäjiltä kysyttiin, miten he päätyivät yrittäjiksi sekä yrityksen työntekijöistä. Lopuksi kaikilta kysyttiin, onko ystävä- ja lähipiirissä yrittäjiä ja kuinka tyytyväisiä vastaajat ovat taloudelliseen tilanteeseensa, vapaa-aikaansa ja elämäänsä.

Taustamuuttujina aineistossa ovat muiden muassa sukupuoli, ikä, asuinpaikka, äidinkieli, siviilisääty, koulutus, työsuhteen laatu, työaika, pääasiallinen toiminta, kotitalouden rakenne ja toimeentulo, äidin, isän ja puolison koulutustaso sekä työttöminä olevien työttömyysjakson pituus.

Asiasanat

ammatinvalinta; arvot; nuoret; työ; työelämä; vapaa-aika; yrittäjyys

Tieteenala/Aihealue

Sarja

Nuorisobarometrit

Jakelija

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto

Käyttöoikeudet

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Kerääjät

  • Feelback Group Oy

Ajallinen kattavuus

2019

Aineistonkeruun ajankohta

2019-04-01 – 2019-05-31

Maa

Suomi

Kohdealue

Suomi

Havaintoyksikkötyyppi

Henkilö

Perusjoukko/otos

15-29-vuotiaat Manner-Suomessa asuvat henkilöt

Tutkimuksen aikaulottuvuus

Pitkittäisaineisto: trendi/toistuva poikkileikkausaineisto

Otantamenetelmä

Todennäköisyys- ja ei-todennäköisyysotannan yhdistelmä

Väestörekisterikeskus poimi henkilötiedot satunnaisotantana, jonka jälkeen henkilötiedot yhdistettiin puhelinnumeroihin näiden henkilötietojen perusteella. Puhelinnumeroja löytyi noin 40 prosentille nuorista. Feelback Group Oy teki kiintiöpoimintaan perustuvat puhelinhaastattelut kolmen kriteerin mukaan: sukupuoli (nainen, mies), ikäluokat (15-19, 20-24, 25-29), äidinkieli (suomi, ruotsi, muu).

Tutkimusta varten haastateltiin 1 907 nuorta. Kaikkiaan 11 166 kieltäytyi haastatteluista, joten vastanneiden ja kieltäytyneiden suhde oli 17 prosenttia.

Keruumenetelmä

Puhelinhaastattelu

Keruuväline tai –ohje

Strukturoitu lomake

Datatiedostojen kieli

Aineistopaketti voi sisältää samoja tiedostoja eri kielisinä.

Aineisto sisältää datatiedostoja seuraavilla kielillä: suomi.

Tietoarkisto kääntää kvantitatiivisia datatiedostoja englanniksi. Lisätietoja käännöspyynnön jättämisestä.

Datan versio

1.0

Aineiston käytössä huomioitavaa

Aineistosta on arkistoinnin yhteydessä pudotettu tunnisteellisuussyistä muu, mikä -tyyppiset avovastaukset T9_O6_AVO, T10_O7_AVO, K8b_O8_AVO ja T12_AVO.

Tietoarkistoon tallennettu aineisto ei sisällä alkuperäistä kuntamuuttujaa (T3).

Painokertoimet

Aineisto sisältää painomuuttujan, joka korjaa aineiston väestösuhteita edustavaksi sukupuolen, iän ja äidinkielen mukaan.

Viittausvaatimus

Aineistoon ja sen tekijöihin tulee viitata asianmukaisesti kaikissa julkaisuissa ja esityksissä, joissa aineistoa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.

Malliviittaus

Valtion nuorisoneuvosto & Nuorisotutkimusseura: Nuorisobarometri 2019 [sähköinen tietoaineisto]. Versio 1.0 (2021-10-19). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD3536

Julkaisusta tiedottaminen

Viitetiedot julkaisuista, joissa aineistoa on käytetty, toimitetaan Tietoarkiston asiakaspalveluun asiakaspalvelu.fsd@tuni.fi.

Varaumat

Aineiston alkuperäiset tekijät ja Tietoarkisto eivät ole vastuussa aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.

Käytön ja kuvailun oheismateriaalit

Hyvää työtä! Nuorisobarometri 2019. Toim. Lotta Haikkola & Sami Myllyniemi [verkkodokumentti]. Helsinki: Opetusministeriö & Nuorisotutkimusverkosto & Valtion nuorisoneuvosto. https://tietoanuorista.fi/wp-content/uploads/2020/12/nuorisobarometri2019-netti.pdf [viitattu 22.10.2021]

Julkaisut aineistosta Tooltip

Hyvää työtä! Nuorisobarometri 2019. Toim. Lotta Haikkola & Sami Myllyniemi [verkkodokumentti]. Helsinki: Opetusministeriö & Nuorisotutkimusverkosto & Valtion nuorisoneuvosto. https://tietoanuorista.fi/wp-content/uploads/2020/12/nuorisobarometri2019-netti.pdf [viitattu 22.10.2021]

Nauska, Suvi (2022). Sattuma ammatinvalinnassa: Sattumaan vaikuttavat tekijät sekä yhteys työn merkityksellisyyteen. Yhteiskuntatutkimuksen kandidaatin tutkielma. Tampere: Tampereen yliopisto. https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202205144878

Mäkinen, Meeri & Nykopp, Oona (2022). Vanhempien koulutustason yhteys korkeakouluopiskelijoiden työelämäodotuksiin. Aikuiskasvatustieteen kandidaatintutkielma. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-202306123710 [FSD3536]

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.