FSD3584 Muistoja lapsuudessa koetuista peloista 2020-2021

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Lataa aineisto täältä

Muunkieliset kuvailuversiot

Aineistoon liittyvät tiedostot

Aineiston nimi

Muistoja lapsuudessa koetuista peloista 2020-2021

Aineistonumero

FSD3584

Pysyvä tunniste

urn:nbn:fi:fsd:T-FSD3584

Aineiston laatu

Kvalitatiivinen aineisto

Tekijät

  • Malinen, Antti (Tampereen yliopisto. Kokemuksen historian huippuyksikkö)

Sisällön kuvaus

Aineisto koostuu lapsuuden aikaisia pelkoja kuvaavista kirjoituksista. Aineisto kerättiin kirjoituskutsulla, jossa vastaajia pyydettiin kertomaan lapsuuden ajan peloistaan sekä erityisesti paikoista, joihin pelot liittyivät. Aineisto kerättiin osana kahta tutkimushanketta, joissa tutkitaan lasten turvattomuuden käsittelyn tapoja ja mahdollisuuksia (rahoittaja Suomen Akatemia), sekä vertaissuhteiden merkitystä lasten elämässä (rahoittaja Koneen Säätiö). Keruukutsulla pyrittiin keräämään muistoja lapsuuden paikoista, joissa vastaaja muistaa kokeneensa pelkoa ja jännitystä joko tahtomatta tai tarkoituksella. Vastaajia pyydettiin myös kertomaan tavoista, joilla hän pyrki elämään pelottavien paikkojen ja tilanteiden kanssa.

Keruukutsussa vastaajalle annettiin kirjoittamisen helpottamiseksi apukysymyksiä, joissa tarjottiin pohdittavaksi muutamia valmiita teemoja. Näissä kirjoittamista ohjaavissa apukysymyksissä kysyttiin esimerkiksi sitä, muuttivatko pelot liikkumista ja joutuiko vastaaja välttelemään tiettyjä paikkoja, varoiteltiinko tai peloteltiinko vastaajaa lapsena joistakin tietyistä paikoista, ja hakiko vastaaja tarkoituksella jännitystä ja pelkoa elämäänsä. Lisäksi ohjaavien apukysymysten avulla tarjottiin mahdollisuutta pohtia sitä, vaikuttiko sukupuoli vastaajan mielestä hänen kokemuksiinsa.

Taustatietona kysyttiin sukupuolta, ikäryhmää sekä lapsuuden aikaisen asuinpaikan tyyppiä. Arkistoinnin yhteydessä taustatiedoista tuotettiin erillinen html-hakemisto, jonka avulla aineistoa on helppo selata.

Asiasanat

ahdistus; lapsen kehitys; lapset; lapsipsykologia; lapsuus; muistot; pelko; traumat; tunteet; varhaislapsuus

Tieteenala/Aihealue

Sarja

Aineistot, jotka eivät kuulu sarjaan

Jakelija

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto

Käyttöoikeudet

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Kerääjät

  • Malinen, Antti (Tampereen yliopisto. Kokemuksen historian huippuyksikkö)

Aineistonkeruun ajankohta

2020-12-07 – 2021-10-31

Maa

Suomi

Kohdealue

Suomi

Havainto/aineistoyksikkötyyppi

Henkilö

Perusjoukko/otos

Henkilöt, joilla on muistoja lapsuuden aikaisista peloista

Tutkimuksen aikaulottuvuus

Poikkileikkausaineisto

Havainto/aineistoyksiköiden valinta

Ei-todennäköisyysotanta: itsestään muotoutunut näyte

Aineistonkeruun tekniikka

Oma kirjoitus tai päiväkirja: verkon kautta saatu (Penna-kirjoitusaineistojen keruutyökalu)

Keruuväline tai –ohje

Aineistonkeruuohjeistus: kirjoitusohje

Aineiston määrä

Kahdeksan kirjoitusta erillisissä txt-tiedostoissa. Aineistosta on tuotettu lisäksi selailtava html-versio sekä taulukkomuotoinen csv-versio.

Datatiedostojen kieli

Aineisto sisältää datatiedostoja seuraavilla kielillä: suomi.

Kvalitatiiviset aineistot ovat saatavilla vain alkuperäiskielellä, niitä ei käännetä.

Datan versio

1.0

Aineiston käytössä huomioitavaa

Aineisto on kerätty akateemisen ja kirjallisen ilmaisun tarkoituksiin, joten aineistoon on voitu harkinnanvaraisesti jättää jatkokäytölle tarpeellisia henkilötietoja, kuten kirjoittajaan viittaavia epäsuoria tunnisteita. Tietoarkistossa aineisto tarkistettiin, mutta aineistosta ei löytynyt poistamista vaativia tunnistetietoja.

Yhden vastaajan kirjoitus oli tallentunut kuuteen kertaan jokainen versio hieman edellistä pidempänä. Kyseisestä kirjoituksesta liitettiin osaksi arkistoitavaa aineistoa vain viimeisenä tallennettu pisin versio.

Viittausvaatimus

Aineistoon ja sen tekijöihin tulee viitata asianmukaisesti kaikissa julkaisuissa ja esityksissä, joissa aineistoa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.

Malliviittaus

Malinen, Antti (Tampereen yliopisto): Muistoja lapsuudessa koetuista peloista 2020-2021 [sähköinen tietoaineisto]. Versio 1.0 (2022-03-31). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD3584

Julkaisusta tiedottaminen

Viitetiedot julkaisuista, joissa aineistoa on käytetty, toimitetaan Tietoarkiston asiakaspalveluun asiakaspalvelu.fsd@tuni.fi.

Erityisehdot

Aineisto voi sisältää epäsuoria tunnistetietoja. Aineisto-otteita julkaistessaan jatkokäyttäjän tulee tapauskohtaisesti harkita, mitä tietoja otteesta täytyy poistaa tai muuttaa tutkimuseettisten käytäntöjen mukaisesti.

Varaumat

Aineiston alkuperäiset tekijät ja Tietoarkisto eivät ole vastuussa aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.

Julkaisut aineistosta Tooltip

Pusa, Maija-Katariina (2023). ”Minulla oli luokassa turvallinen olo”: Lapsuuden pelot ja turvallinen opettajuus. Kasvatustieteiden kandidaatintutkielma. Tampere: Tampereen yliopisto. https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202304204023

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.