FSD3589 Kokemuksia sairaalamusiikkitoiminnasta 2018-2019

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Lataa aineisto täältä

Muunkieliset kuvailuversiot

Aineistoon liittyvät tiedostot

Aineiston nimi

Kokemuksia sairaalamusiikkitoiminnasta 2018-2019

Aineistonumero

FSD3589

Pysyvä tunniste

urn:nbn:fi:fsd:T-FSD3589

Aineiston laatu

Kvalitatiivinen aineisto

Tekijät

  • Koivisto, Taru (Taideyliopisto)

Sisällön kuvaus

Aineiston teemana on yhteisömuusikoiden työ sairaalaympäristössä. Aineisto koostuu yhteisömuusikoiden, sairaalan työntekijöiden, potilaiden ja heidän läheistensä sekä muiden kulttuurialan ammattilaisten haastatteluista. Tutkimuksessa on oltu kiinnostuneita muun muassa sairaalamuusikoiden työn merkityksestä sekä ihmisten välisestä musiikillisesta vuorovaikutuksesta. Aineistonkeruu on tehty osana Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamaa ArtsEqual-hanketta (hankenumero 314223/2017). Lisäksi tämä osatutkimus on saanut rahoitusta lukuisilta yksityisiltä säätiöiltä, joita ovat esimerkiksi Oskar Öflundin säätiö, Paulon säätiö, Signe ja Ane Gyllenbergin säätiö ja Alfred Kordelinin säätiö.

Haastatteluissa kartoitettiin sairaalamuusikon ammatillista työnkuvaa ja sairaalamusiikin merkitystä. Potilailta ja sairaalan henkilökunnalta kysyttiin ajatuksia musiikkihetkistä sekä kokemuksia sairaalamuusikon työn merkityksestä. Sairaalamuusikoita puolestaan pyydettiin kertomaan heidän työnkuvastansa, toiminnan muotoutumisesta, työn tulevaisuuden näkymistä sekä omista kokemuksista liittyen musiikin merkitykseen sairaalaympäristössä. Muilta kulttuurialan ammattilaisilta tiedusteltiin esimerkiksi yhteisömusiikkiin liittyvistä hankkeista sekä toiminnan muotoutumisesta. Keskeisiä aiheita haastatteluissa ovat yhteisömusiikkitoiminnan kuvaus, moniammatillinen yhteistyö, oma musiikkisuhde sekä ihmisten välinen musiikillinen ja taiteellinen vuorovaikutus.

Taustatietona kysyttiin sukupuolta, ikäryhmää, ammattia, työpaikkaa sekä asuinpaikkaa. Aineistosta on tehty jatkokäyttäjälle html-versio, jonka hakemiston avulla haastatteluja on helppo selata.

Asiasanat

klovneria; kulttuurihyvinvointi; moniammatillisuus; musiikki; muusikkous; sairaalat; taideala; taiteellinen työ; yhteisömuusikot; yleisötyö

Tieteenala/Aihealue

Sarja

Aineistot, jotka eivät kuulu sarjaan

Jakelija

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto

Käyttöoikeudet

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Kerääjät

  • Koivisto, Taru (Taideyliopisto)

Aineistonkeruun ajankohta

  • 2018-09-01 – 2018-10-31
  • 2018-12 – 2019-12

Maa

Suomi

Kohdealue

Suomi

Havainto/aineistoyksikkötyyppi

Henkilö

Perusjoukko/otos

Kahdessa tutkimussairaalassa työskentelevät sairaalamuusikot, terveydenhuollon henkilöstö, potilaina olleet henkilöt ja heidän läheisensä. Lisäksi muut ammattilaiset, kuten kulttuurilaitosten hallintohenkilökunta ja musiikkiterapeutit.

Tutkimuksen aikaulottuvuus

Poikkileikkausaineisto

Havainto/aineistoyksiköiden valinta

Ei-todennäköisyysotanta: harkinnanvarainen poiminta

Ei-todennäköisyysotanta: osallistuja-avusteinen poiminta

Muusikot ja muut ammattilaiset valikoituivat tutkimukseen harkinnanvaraisen poiminnan sekä lumipallopoiminnan avulla. Muusikoiden valintakriteereinä olivat musiikin tai musiikkiin liittyvän alan ammattitutkinto, täydennyskoulutus kulttuurihyvinvoinnin/sairaala- tai hoivamusiikin alueelta sekä useiden vuosien kokemus hoiva- tai terveydenhuollon ympäristöstä. Potilaat ja heidän läheisensä valikoituivat harkinnanvaraisen poiminnan avulla yhteistyössä terveydenhuollon henkilökunnan kanssa.

Aineistonkeruun tekniikka

Kasvokkainen haastattelu

Puhelinhaastattelu

Keruuväline tai –ohje

Haastatteluteemat tai haastattelurunko

Aineiston määrä

19 haastattelua erillisissä odt-tiedostoissa. Aineistosta on tuotettu lisäksi selailtava html-versio sekä taulukkomuotoinen csv-versio.

Datatiedostojen kieli

Aineisto sisältää datatiedostoja seuraavilla kielillä: suomi.

Kvalitatiiviset aineistot ovat saatavilla vain alkuperäiskielellä, niitä ei käännetä.

Datan versio

1.0

Aineiston käytössä huomioitavaa

Aineistosta on tutkijan toimesta poistettu suorat ja epäsuorat tunnisteet, kuten henkilöiden, paikkakuntien ja koulutusten nimet, harvinaiset asemat sekä kolmansia osapuolia koskevat tiedot. Tutkijan tekemät anonymisoinnit on merkitty tekstiin [hakasulkein]. Tietoarkistossa on lisäksi tunnisteellisuussyistä poistettu tai karkeistettu muita epäsuoria tunnisteita, kuten hankkeiden ja organisaatioiden nimiä sekä tarkkaa kuvailua haastatellun työstä ja elämänkulusta. Joissain tapauksissa tiedot sukupuolesta, iästä ja ammatista on myös poistettu tunnisteellisuuden vähentämiseksi. Tietoarkistossa anonymisoidut kohdat on merkitty tekstiin [[tuplahakasulkein]].

Arkistoitu aineisto ei sisällä ammatillisia omaelämänkertoja tai havaintopäiväkirjoja.

Viittausvaatimus

Aineistoon ja sen tekijöihin tulee viitata asianmukaisesti kaikissa julkaisuissa ja esityksissä, joissa aineistoa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.

Malliviittaus

Koivisto, Taru (Taideyliopisto): Kokemuksia sairaalamusiikkitoiminnasta 2018-2019 [sähköinen tietoaineisto]. Versio 1.0 (2022-06-02). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD3589

Julkaisusta tiedottaminen

Viitetiedot julkaisuista, joissa aineistoa on käytetty, toimitetaan Tietoarkiston asiakaspalveluun asiakaspalvelu.fsd@tuni.fi.

Varaumat

Aineiston alkuperäiset tekijät ja Tietoarkisto eivät ole vastuussa aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.

Julkaisut aineistosta Tooltip

Koivisto, T.-A. (2021). Making our way through the deep waters of life: Music practitioners' professional work in neonatal intensive care units. In. H. Westerlund & H. Gaunt (Eds.), Expanding professionalism in music and higher music education - A changing game (pp. 115-128). Routledge. https://doi.org/10.4324/9781003108337-10

Koivisto, T.-A. (2022). Healthcare musicians and musico-emotional work: An in-depth case study within the context of end-of-life care. Approaches: An Interdisciplinary Journal of Music Therapy. First view.

Koivisto, T.-A., Lehikoinen, K., Lapio, P., Lilja-Viherlampi, L.-M. & Salanterä, S. (2020). Culture and the Arts in Hospitals and Other Health Service Organisations. [Kulttuuri ja taide sairaalassa ja muissa terveyspalveluissa]. ArtsEqual Policy Brief 1/2020. Helsinki: University of the Arts Helsinki.

Laukkanen, A., Jaakonaho, L., Fast, H. & Koivisto, T.-A. (2021). Negotiating boundaries: Reflection on the ethics of arts-based and artistic research in care contexts. Arts&Health: An International Journal for Research, Policy and Practice.

Koivisto, T.-A., & Laes, T. (2022). Music professionalism promoting gerotranscendence: An instrumental case study of healthcare musicians in an eldercare hospital. International Journal of Music Education. https://doi.org/10.1177/02557614221087340

Koivisto, T.-A. 2022. The (un)settled space of healthcare musicians: hybrid music professionalism in the Finnish healthcare system. [Doctoral dissertation. Sibelius Academy of the University of the Arts Helsinki]. Studia Musica 89. Taju Repository Uniarts Helsinki. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-329-264-2

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.