FSD3729 EVAn Arvo- ja asennetutkimus kevät 2021

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Lataa aineisto täältä

Muunkieliset kuvailuversiot

Aineistoon liittyvät tiedostot

Aineiston nimi

EVAn Arvo- ja asennetutkimus kevät 2021

Aineistonumero

FSD3729

Pysyvä tunniste

urn:nbn:fi:fsd:T-FSD3729

Aineiston laatu

Kvantitatiivinen aineisto

Tekijät

  • Elinkeinoelämän valtuuskunta (EVA)

Sisällön kuvaus

Tutkimuksessa kartoitettiin suomalaisten arvoja ja asenteita. Tällä kertaa teemoina ovat luottamus yhteiskunnallisia vaikuttajia kohtaan, koronapandemia, koronarokotteet ja julkinen talous.

Aluksi vastaajille esitettiin väittämiä yhteiskunnan eri osa-alueilta. Ne käsittelivät muiden muassa hallituksen toimia koronavirusepidemian torjumiseksi, kuntien päätöksentekoa, julkisten palveluiden hoitamista, Suomen suhteita Venäjään ja maahanmuuttoa. Seuraavaksi kysyttiin, kuinka suurta luottamusta vastaaja tuntee yhteiskunnassa vaikuttavia eri toimijoita kohtaan.

Koronaepidemiaa tarkasteltiin useilla eri kysymyksillä. Kysyttiin, ovatko koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi annetut suositukset ja rajoitukset olleet liian tiukkoja, sopivia vai liian lieviä. Kysyttiin myös vastaajan työnteon tavoista viime aikoina. Edelleen tiedusteltiin, kuinka uhkaavana terveyden, talouden ja toimeentulon kannalta vastaajat pitävät koronavirusepidemiaa. Kartoitettiin myös, onko vastaaja tai joku lähipiiristä saanut koronavirustartunnan tai joutunut sairaalaan sen takia. Lisäksi vastaajat arvioivat, milloin koronarajoituksia voidaan purkaa.

Vastaajat kertoivat suhtautumisestaan koronarokotteeseen, rokotteisiin yleensä sekä koronarokotteen ottamiseen. Heitä pyydettiin arvioimaan koronarokotusten etenemistä omassa kunnassa sekä oman kunnan tiedottamista koronarokotuksista. Lisäksi esitettiin väittämiä siitä, toimiko Suomi oikein koronarokotteiden hankinnassa.

Suomen julkisen sektorin talouteen liittyen kysyttiin kunnallisveron tasosta nyt ja tulevaisuudessa sekä julkisen talouden tasapainottamisesta. Lopuksi vastaajia pyydettiin arvioimaan nykyistä Venäjä-kuvaa maassamme. Kartoitettiin myös, miten vastaajat suhtautuvat Suomen EU-jäsenyyteen ja euroon.

Taustamuuttujia olivat sukupuoli, ikäryhmä, asuinkunnan koko, asuinkunta, asuinmaakunta, perus- ja ammatillinen koulutus, ammattiryhmä, työnantajatyyppi, työsuhde, toimiala, puoluekanta (mitä puoluetta äänestäisi, jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt), ammatillinen keskusjärjestö, yhteiskuntaluokka ja talouden bruttotulot.

Asiasanat

COVID-19; Euroopan integraatio; Venäjä-kuva; arvot; asenteet; koronavirukset; kunnallisvero; luottamus; rajoitukset; rokotteet; suositukset; talous

Tieteenala/Aihealue

Sarja

EVAn Arvo- ja asennetutkimukset

Jakelija

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto

Käyttöoikeudet

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Kerääjät

  • Taloustutkimus

Ajallinen kattavuus

2021

Aineistonkeruun ajankohta

2021-03-24 – 2021-04-07

Maa

Suomi

Kohdealue

Suomi

Havaintoyksikkötyyppi

Henkilö

Perusjoukko/otos

Suomen 18-79-vuotias väestö (poislukien Ahvenanmaa)

Tutkimuksen aikaulottuvuus

Pitkittäisaineisto: trendi/toistuva poikkileikkausaineisto

Otantamenetelmä

Todennäköisyysotanta: monivaiheinen otanta

Tutkimuksen vastaajat poimittiin Taloustutkimuksen internet-paneelista ositetulla satunnaisotannalla. Tutkimukseen vastasi 2059 henkilöä. Tutkimusaineisto painotettiin Taloustutkimuksessa edustamaan väestöä iän, sukupuolen, asuinalueen, koulutuksen, ammatin tai aseman, toimialan ja puoluekannatuksen mukaan.

Taloustutkimuksen internet-paneeli on satunnaisotannalla Suomen väestöstä poimittu joukko 15-79-vuotiaita, jotka ovat paneeliin rekisteröityessään kertoneet demo- ja sosiografiset taustatietonsa sekä suostuneet siihen, että Taloustutkimus saa kutsua heitä erilaisiin markkinatutkimuksiin. Vastaaminen yksittäiseen tutkimukseen on panelisteille aina kuitenkin täysin vapaaehtoista ja paneelista voi erota milloin tahansa.

Keruumenetelmä

Itsetäytettävä lomake: verkkolomake

Itsetäytettävä lomake: tekstiviesti- tai mobiililaitelomake (SMS tai MMS)

Keruuväline tai –ohje

Strukturoitu lomake

Datatiedostojen kieli

Aineistopaketti voi sisältää samoja tiedostoja eri kielisinä.

Aineisto sisältää datatiedostoja seuraavilla kielillä: englanti ja suomi.

Tietoarkisto kääntää kvantitatiivisia datatiedostoja englanniksi. Lisätietoja käännöspyynnön jättämisestä.

Havaintojen ja muuttujien lukumäärä

206 muuttujaa ja 2059 havaintoa.

Datan versio

1.0

Aineiston käytössä huomioitavaa

Aineistosta on arkistoinnin yhteydessä poistettu kommentti-avovastaukset tunnisteellisuussyistä. Lisäksi Tietoarkisto poisti kuntamuuttujasta alle 4000 asukkaan kunnat.

Painokertoimet

Aineisto sisältää painomuuttujan (paino), jonka avulla aineisto voidaan painottaa edustamaan 18-79-vuotiasta väestöä vastaajan iän, sukupuolen, asuinalueen, koulutuksen, ammatin tai aseman, toimialan ja puoluekannatuksen mukaan

Viittausvaatimus

Aineistoon ja sen tekijöihin tulee viitata asianmukaisesti kaikissa julkaisuissa ja esityksissä, joissa aineistoa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.

Malliviittaus

Elinkeinoelämän valtuuskunta (EVA): EVAn Arvo- ja asennetutkimus kevät 2021 [sähköinen tietoaineisto]. Versio 1.0 (2023-01-05). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD3729

Julkaisusta tiedottaminen

Viitetiedot julkaisuista, joissa aineistoa on käytetty, toimitetaan Tietoarkiston asiakaspalveluun asiakaspalvelu.fsd@tuni.fi.

Varaumat

Aineiston alkuperäiset tekijät ja Tietoarkisto eivät ole vastuussa aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.

Julkaisut aineistosta Tooltip

Haavisto, Ilkka (2021). Elpymispaketti jakaa suomalaiset kahtia, mutta EU:n kannatus kasvaa [verkkodokumentti]. Helsinki: Elinkeinoelämän valtuuskunta. EVA Artikkeli 9.5.2021. https://www.eva.fi/blog/2021/05/09/elpymispaketti-jakaa-suomalaiset-kahtia-mutta-eun-kannatus-kasvaa/ [viitattu 3.1.2023].

Larros, Heini & Metelinen, Sami (2021). Tiedolla rokotetut. Rokotekriittisyys jää Suomessa marginaali-ilmiöksi [verkkodokumentti]. Helsinki: Elinkeinoelämän valtuuskunta. EVA Arvio 31. https://www.eva.fi/wp-content/uploads/2021/05/eva-arvio-031.pdf [viitattu 3.1.2023].

Metelinen, Sami (2021). Kuntaveron kiristäminen ei innosta suomalaisia [verkkodokumentti]. Helsinki: Elinkeinoelämän valtuuskunta. EVA Artikkeli 2.6.2021. https://www.eva.fi/blog/2021/06/02/kuntaveron-kiristaminen-ei-innosta-suomalaisia/ [viitattu 3.1.2023].

Metelinen, Sami (2021). Suomalaisten enemmistö kannattaa terveydenhuollon valinnanvapautta [verkkodokumentti]. Helsinki: Elinkeinoelämän valtuuskunta. EVA Artikkeli 4.6.2021. https://www.eva.fi/blog/2021/06/04/suomalaisten-enemmisto-kannattaa-terveydenhuollon-valinnanvapautta/ [viitattu 3.1.2023].

Metelinen, Sami (2021). Kansakunnan kivijalka. Pandemiassakin suomalainen luottaa presidenttiin, poliisiin ja puolustusvoimiin [verkkodokumentti]. Helsinki: Elinkeinoelämän valtuuskunta. EVA Analyysi 95. https://www.eva.fi/wp-content/uploads/2021/06/no_95.pdf [viitattu 3.1.2023].

Haavisto, Ilkka (2021). Venäjästä vieroitetut. Suomalaiset suhtautuvat itänaapuriinsa aiempaa kriittisemmin [verkkodokumentti]. Helsinki: Elinkeinoelämän valtuuskunta. EVA Analyysi 99. https://www.eva.fi/wp-content/uploads/2021/10/eva-analyysi-no-99.pdf [viitattu 3.1.2023].

Kurronen, Sanna (2021). Pandemian perintö. Ilmastokysymykset ja talous jakavat suomalaisten mielipiteitä [verkkodokumentti]. Helsinki: Elinkeinoelämän valtuuskunta. EVA Arvio 33. https://www.eva.fi/wp-content/uploads/2021/08/eva-arvio-033.pdf [viitattu 3.1.2023].

Kurronen, Sanna (2021). Suomalaisten enemmistö leikkaisi menoja talouden tasapainottamiseksi [verkkodokumentti]. Helsinki: Elinkeinoelämän valtuuskunta. EVA Artikkeli 20.4.2021. https://www.eva.fi/blog/2021/04/20/suomalaisten-enemmisto-leikkaisi-menoja-talouden-tasapainottamiseksi/ [viitattu 3.1.2023].

Metelinen, Sami (2021). Politisoitunut pandemia. Suomalaiset antavat yhä siunauksensa koronatoimille, mutta kritiikki kasvaa [verkkodokumentti]. Helsinki: Elinkeinoelämän valtuuskunta. EVA Analyysi 93. https://www.eva.fi/wp-content/uploads/2021/05/eva-analyysi-no-93.pdf [viitattu 3.1.2023].

Haavisto, Ilkka (2021). Päivänpolitiikan kuristusote kuntavaaleista ärsyttää suomalaisia [verkkodokumentti]. Helsinki: Elinkeinoelämän valtuuskunta. EVA Artikkeli 11.6.2021. https://www.eva.fi/blog/2021/06/11/paivanpolitiikan-kuristusote-kuntavaaleista-arsyttaa-suomalaisia/ [viitattu 3.1.2023].

Kurronen, Sanna (2021). Tervetuloa töihin. Yhä useampi suomalainen on suopea työperäiselle maahanmuutolle [verkkodokumentti]. Helsinki: Elinkeinoelämän valtuuskunta. EVA Arvio 32. https://www.eva.fi/wp-content/uploads/2021/06/eva-arvio-032.pdf [viitattu 3.1.2023].

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.