Onko sinulla jokin suoliston toimintaan vaikuttava sairaus, vamma, sairauden jälkitila tai muu rajoite? Onko sinulla avanne tai käytätkö jotain suoliston toiminnan kannalta välttämätöntä terveysteknologiaa? Kirjoita vapaamuotoisesti siitä, miten suomalaiset julkiset vessat toimivat kohdallasi.
Tämä Kirjoituskutsu on osa Suomen Akatemian rahoittamaa (hanke nro. 350247) tutkimusta “Julkitehdyn ulosteen politiikka kaupunkikuvassa, taiteessa ja bioetiikassa”, joka toteutetaan vuosina 2022–2025 Tampereen yliopistossa. Tutkimuksen kokonaistarkoitus on kehittää ulosteisiin ja ulostamiseen liittyvää politiikkaa sekä Suomessa että maailmanlaajuisesti. Tutkimus muun muassa tarkastelee vessaan pääsemiseen liittyviä epäkohtia. Tavoitteena on pyrkiä vähentämään ulostamiseen liittyviä epätasa-arvoisuuksia ja ennakkoluuloja.
Kirjoitukset voivat olla vapaamuotoisia. Voit kirjoittaa elämäkerrallisesti tai vaikka vain jostakin yhdestä tapahtumasta, mikä kuvaa kokemuksiasi julkisista vessoista. Voit myös kirjoittaa kuvitelmistasi ja toiveistasi julkisten vessojen suhteen.
Kirjoituksessa voi pohtia esimerkiksi joitakin seuraavista kysymyksistä:
- Onko julkisiin vessoihin helppo päästä?
- Voisiko julkisia vessoja jotenkin parantaa?
- Mikä julkisissa vessoissa toimii ja mikä ei?
- Miten paljon valmistaudut etukäteen, kun lähdet asioimaan kodin ulkopuolelle?
- Rajoittaako julkisten vessojen puutteet arkeasi?
- Koetko, että julkisissa vessoissa on huomioitu erilaisten suolistojen tarpeet?
- Oletko törmännyt toisten ihmisten ennakkoluuloihin tai asenteisiin julkisessa vessassa käymiseen liittyen?
- Jos saisit suunnitella täydellisen julkisen vessan, millainen se olisi?
- Onko yleisessä vessassa käymiseen liittyvässä kulttuurisessa ilmapiirissä jotakin parannettavaa?
Kirjoitukset kerätään Tietoarkiston ylläpitämällä Penna-alustalla (ks.
tietosuojaseloste). Tietoarkisto siirtää kirjoitukset keruun päätyttyä yhteisrekisterinpitäjänä toimivalle tutkijalle (ks.
tutkijan tietosuojailmoitus ). Kirjoituksesi arkistoidaan pysyvästi Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon myöhempää käyttöä varten, jos annat siihen luvan lomakkeen lopussa. Ennen vastaamistasi tutustu Pennan
käyttöohjeisiin.
Tutkimukseen osallistuminen on vapaaehtoista. Voit peruuttaa osallistumisesi keruun voimassaoloaikana käyttämällä kirjoituksen lähettämisen yhteydessä saamaasi yksilöllistä linkkiä. Palaa kirjoitukseesi ja valitse 'Peru osallistuminen ja poista vastaus'. Vahvistettuasi valintasi kirjoituksesi ja antamasi taustatiedot poistuvat Pennasta kokonaan.
Yhteystiedot
Anna Rajala
Tampereen yliopisto
Yhteiskuntatutkimuksen yksikkö
anna.i.rajala@tuni.fi
Puh. 0503182563 (arkisin klo 9–17)
Pakolliset kentät on merkitty tähdellä (*).