FSD1052 EVAn EU-asennetutkimus 1998

The dataset is (B) available for research, teaching and study.

Download the data

Study description in other languages

Related files

Authors

  • Elinkeinoelämän valtuuskunta (EVA)
  • Yhdyskuntatutkimus

Keywords

EMU, Euroopan integraatio, Euroopan talous- ja rahaliitto, Euroopan unioni, asenteet, jäsenyys, kansainväliset suhteet, pohjoinen ulottuvuus, puheenjohtajuus, päätöksenteko, turvallisuuspolitiikka, vaikutukset, ympäristönsuojelu

Abstract

Tutkimus on kymmenes EVAn suomalaisten integraatioajattelua luotaavassa sarjassa, joka käynnistettiin keväällä 1992. Vastaajalta kysyttiin, kuinka kiinnostunut hän on Suomen EU-jäsenyyteen liittyvistä asioista, miten hän suhtautuu Suomen EU-jäsenyyteen, onko tämä suhtautuminen muuttunut jäsenyysaikana ja mitä Suomen tulisi tehdä puheenjohtajakauden aikana. Vastaajaa pyydettiin myös arvioimaan useita EU-jäsenyyttä koskevia väittämiä ja Euroopan unionin päätöksentekoa koskevia luonnehdintoja. Lisäksi kysyttiin mitä asioita tulisi korostaa ns. pohjoista ulottuvuutta koskevan hankkeen kehittelyssä. Taustatietoina ovat tiedot vastaajan sukupuolesta, ikäryhmästä, asuinkunnan koosta, asuinmaakunnasta, koulutuksesta, ammattiryhmästä, toimialasta ja kuulumisesta ammatillisiin keskusjärjestöihin. Lisäksi kysyttiin, minkä puolueen ehdokasta vastaaja äänestäisi, jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt.

Study description in machine readable DDI-C 2.5 format

Creative Commons License
Metadata record is licensed under a Creative Commons Attribution 4.0 International license.