Select variable
[fsd_no] Aineistonumero (lisätty FSD:ssä)
[fsd_vr] Aineistoversio (lisätty FSD:ssä)
[fsd_id] Havaintotunnus (lisätty FSD:ssä)
[q1] Kuinka kiinnostunut/kuinka aktiivisesti seuraa EU-jäsenyyteen liittyviä asioita?
[q2] Kuinka hyvin katsoo tuntevansa EU-jäsenyyteen liittyviä asioita?
[q3_1] On oikeastaan yhdentekevää, säädetäänkö lakejamme eduskunnassa vaiko EUssa, kunhan ne vain ovat oikeudenmukaisia
[q3_2] EUn jäsenmaksut ovat aivan liian korkeat jäsenyydestä saataviin etuihin nähden
[q3_3] Vaikka EUlla onkin omat pulmansa, se on joka tapauksessa ainoa voima joka voi ohjata ja hallita Euroopan kehitystä
[q3_4] Epävakaan Venäjän naapurina Suomen on turvallisempaa olla EUn jäsen kuin EUn ulkopuolella
[q3_5] Suomen mukaanmeno EMUun oli oikea ratkaisu
[q3_6] Mikäli EU tekee lähivuosina päätöksiä, jotka vaikuttavat olennaisesti jäsenmaiden elinoloihin, ne on alistettava maassamme kansanäänestykseen
[q3_7] Olen tyytyväinen eduskunnan toimintaan EU-asioissa
[q3_8] Olen tyytyväinen maamme nykyisen hallituksen toimintaan EU-asioissa
[q3_9] Olen tyytyväinen tasavallan presidentin toimintaan EU-asioissa
[q3_10] EUn rahoja olisi käytettävä mieluummin Suomen syrjäseutujen kuin tulevien jäsenmaiden tukemiseen
[q3_11] Maamme EU-jäsenyyteen liittyvistä asiosta on jokaisen saatavilla riittävästi luotettavaa tietoa
[q3_12] Suomen pitäisi erota EUsta
[q3_13] EUn jäsenenä maamme liittyy ennen pitkää myös jonkin sotilasliiton (kuten Nato) jäseneksi
[q3_14] Suomen on kaikissa oloissa kyettävä vastaamaan itse turvallisuudestaan, muista ei ole siinä apua
[q3_15] EUn perussopimuksessa pitäisi selkeästi määrätä, mitkä asiat kuuluvat kansallisen päätösvallan piiriin ja mistä asioista päätetään unionissa yhteisesti
[q3_16] EUta parjataan aivan suotta, sillä se on onnistunut päätehtävissään rauhan ja vaurauden turvaamisessa varsin hyvin
[q3_17] EU-maissa tulisi olla yhdenmukainen (samanlainen) verotus
[q3_18] EU kuuntelee nykyisin tarkkaan kansalaismielipidettä jäsenmaissa, eikä pyri kehittämään unionia sen vastaisesti
[q3_19] EUn itälaajentumisen jälkeen Suomen saamat tuet on säilytettävä entisellään, vaikka se johtaisi EUn budjetin kasvuun
[q3_20] EUn komission puheenjohtaja pitäisi valita vaalilla Euroopan parlamentissa
[q3_21] Suomalaiset pystyvät itse parhaiten päättämään omista asioistaan, siinä ei muita/mitään unionia tarvita
[q3_22] EU on hyvinvoivien eurooppalaisten maiden itsekäs edunvalvontakoneisto, jolta puuttuu maailmanlaajuinen yhteisvastuu
[q3_23] Minulla ei ole minkäälaista kuvaa siitä, mitä maamme edustajat europarlamentissa ovat tehneet tai ylipäätään aikovat tehdä
[q3_24] Suomi on saanut hyvin äänensä kuuluviin EUn päätöksenteossa
[q3_25] Tulevaisuudessa EUsta muodostuu tiukka liittovaltio, jossa kansallisvaltiolla ei ole enää mitään merkitystä
[q3_26] Unionin toimivaltuuksia ei voida koskaan lopullisesti määritellä, sillä EU kehittyy aina ja on jatkuvassa muutostilassa
[q3_27] EUn päätöksenteossa tulisi siirtyä nykyistä enemmän enemmistöpäätöksiin ja rajoittaa yksittäisten jäsenmaiden veto-oikeutta
[q3_28] Vaikka EUn itälaajentumisesta aiheutuukin kustannuksia, on sen toteuttaminen poliittisesti ja moraalisesti välttämätöntä
[q3_29] Suomi on säilyttänyt hyvin kansallisen omaleimaisuutensa EUn jäsenenä
[q3_30] YK:ssa Suomen edustajaksi riittäisi EUn edustaja
[q3_31] EUn itälaajentuminen johtaisi vähitellen koko EUn hajoamiseen, sillä nykyistä laajempaa (ja moniaineksisempaa) unionia ei voida enää hallita
[q3_32] Jos en tietäisi maamme olevan EUn jäsen, en helposti huomaisi sitä mistään asiasta omassa arkielämässäni
[q4_1] Suomen pitäisi pyrkiä EUssa: Keskittymään pääasiassa kansallisten etujensa ajamiseen
[q4_2] Suomen pitäisi pyrkiä EUssa: Keskittymään koko unionia koskeviin kysymyksiin
[q4_3] Suomen pitäisi pyrkiä EUssa: Edistämään EUn ja Venäjän välisiä suhteita
[q4_4] Suomen pitäisi pyrkiä EUssa: Kehittämään EUn yhteistä sosiaalipolitiikkaa pohjoismaisen mallin suuntaan
[q4_5] Suomen pitäisi pyrkiä EUssa: Pitämään EU mahdollisimman löyhänä yhteenliittymänä
[q4_6] Suomen pitäisi pyrkiä EUssa: Luomaan EUsta kiinteä liittovaltio (federaatio)
[q4_7] Suomen pitäisi pyrkiä EUssa: Edistämään EUn laajentumista uusiin jäsenmaihin/Itä-Eurooppaan
[q4_8] Suomen pitäisi pyrkiä EUssa: Ajamaan erityisesti Viron pääsyä EUn jäseneksi
[q4_9] Suomen pitäisi pyrkiä EUssa: Tehostamaan kansainvälisen rikollisuuden torjuntaa
[q4_10] Suomen pitäisi pyrkiä EUssa: Osallistua aktiivisesti EUn toimiin terrorismin torjumiseksi
[q4_11] Suomen pitäisi pyrkiä EUssa: Edistää avoimuutta/läpinäkyvyyttä EUn toiminnassa
[q4_12] Suomen pitäisi pyrkiä EUssa: Edistämään EUn yhteisten kriisinhallinta-/valmiusjoukkojen perustamista
[q4_13] Suomen pitäisi pyrkiä EUssa: Tehostamaan EUn yhteistä ympäristöpolitiikkaa
[q4_14] Suomen pitäisi pyrkiä EUssa: Vahvistamaan pienten jäsenmaiden vaikutusvaltaa EUn päätöksenteossa
[q4_15] Suomen pitäisi pyrkiä EUssa: Edistämään EUn yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan luomista
[q4_16] Suomen pitäisi pyrkiä EUssa: Edistämään EUn yhteisen puolustuksen luomista
[q4_17] Suomen pitäisi pyrkiä EUssa: Edistämään EUn yhteisen työllisyyspolitiikan luomista
[q4_18] Suomen pitäisi pyrkiä EUssa: Tehostamaan unionin yhteistä kehitysyhteistyöpolitiikkaa
[q4_19] Suomen pitäisi pyrkiä EUssa: Turvaamaan Suomen maatalouden elinkelpoisuus
[q4_20] Suomen pitäisi pyrkiä EUssa: Vahvistamaan kansallisten kulttuurien säilymistä elinvoimaisena
[q4_21] Suomen pitäisi pyrkiä EUssa: Vähentämään virkavaltaisuutta ja hallinnon monimutkaisuutta EUssa
[q4_22] Suomen pitäisi pyrkiä EUssa: Edistämään sukupuolten tasa-arvoa unionissa
[q5_1] EU-jäsenyyden vaikutus: Elinolot maassamme kokonaisuutena
[q5_2] EU-jäsenyyden vaikutus: Elintaso ja aineellinen hyvinvointi
[q5_3] EU-jäsenyyden vaikutus: Kansantalouden tila/kehitys
[q5_4] EU-jäsenyyden vaikutus: Työllisyystilanne
[q5_5] EU-jäsenyyden vaikutus: Vienti ja ulkomaankauppa
[q5_6] EU-jäsenyyden vaikutus: Yritystoiminnan vireys yleensä
[q5_7] EU-jäsenyyden vaikutus: Kilpailu yritystoiminnassa
[q5_8] EU-jäsenyyden vaikutus: Korkotaso
[q5_9] EU-jäsenyyden vaikutus: Verotuksen taso
[q5_10] EU-jäsenyyden vaikutus: Palkkataso
[q5_11] EU-jäsenyyden vaikutus: Hintataso yleensä
[q5_12] EU-jäsenyyden vaikutus: Elintarvikkeiden hintataso
[q5_13] EU-jäsenyyden vaikutus: Elintarvikkeiden laatutaso
[q5_14] EU-jäsenyyden vaikutus: Kulttuuriolot
[q5_15] EU-jäsenyyden vaikutus: Koulutusolot
[q5_16] EU-jäsenyyden vaikutus: Tiede ja tutkimustoiminta
[q5_17] EU-jäsenyyden vaikutus: Sosiaaliturva
[q5_18] EU-jäsenyyden vaikutus: Terveydenhuolto
[q5_19] EU-jäsenyyden vaikutus: Työympäristö ja työolot
[q5_20] EU-jäsenyyden vaikutus: Ympäristönsuojelu
[q5_21] EU-jäsenyyden vaikutus: Hyvinvointierot eri väestöryhmien välillä
[q5_22] EU-jäsenyyden vaikutus: Hyvinvointierot maan eri alueiden välillä
[q5_23] EU-jäsenyyden vaikutus: Kansalaisten oikeusturva
[q5_24] EU-jäsenyyden vaikutus: Sukupuolten tasa-arvo/naisten asema
[q5_25] EU-jäsenyyden vaikutus: Kansallinen itsemääräämisoikeus
[q5_26] EU-jäsenyyden vaikutus: Suomen turvallisuuspoliittinen asema
[q5_27] EU-jäsenyyden vaikutus: Suomen suhteet Venäjään
[q5_28] EU-jäsenyyden vaikutus: Pohjoismainen yhteistyö
[q5_29] EU-jäsenyyden vaikutus: Suomen vaikutusvalta Euroopassa
[q5_30] EU-jäsenyyden vaikutus: Suomi-kuva ulkomailla, maamme imago
[q5_31] EU-jäsenyyden vaikutus: Suomalaisten itsetunto/minäkuva/identiteetti
[q5_32] EU-jäsenyyden vaikutus: Suomi pääomien sijoituskohteena
[q5_33] EU-jäsenyyden vaikutus: Maan henkinen ilmapiiri
[q5_34] EU-jäsenyyden vaikutus: Yleinen yhteiskuntamoraali
[q5_35] EU-jäsenyyden vaikutus: Demokratian toimivuus
[q5_36] EU-jäsenyyden vaikutus: Yksilön vaikutusmahdollisuudet
[q5_37] EU-jäsenyyden vaikutus: Rikollisuuden määrä
[q5_38] EU-jäsenyyden vaikutus: Byrokratian määrä
[q5_39] EU-jäsenyyden vaikutus: Palkansaajaväestön asema
[q5_40] EU-jäsenyyden vaikutus: Maatalousväestön asema
[q5_41] EU-jäsenyyden vaikutus: Eläkeläisväestön asema
[q5_42] EU-jäsenyyden vaikutus: Yrittäjien asema
[q5_43] EU-jäsenyyden vaikutus: Nuorten asema
[q5_44] EU-jäsenyyden vaikutus: Oma asemanne ja elämänne
[q6_1] EUn laajentumisen Itä- ja Keski-Eurooppaan/Baltiaan seuraukset: EUn merkitys maailmantaloudessa kasvaa
[q6_2] EUn laajentumisen Itä- ja Keski-Eurooppaan/Baltiaan seuraukset: Suomen ja muiden nykyisten jäsenmaiden jäsenmaksut kasvavat huomattavasti
[q6_3] EUn laajentumisen Itä- ja Keski-Eurooppaan/Baltiaan seuraukset: Estää kriisien/uusien Jugoslavian tapaisten sisällissotien syntymisen Euroopassa
[q6_4] EUn laajentumisen Itä- ja Keski-Eurooppaan/Baltiaan seuraukset: Johtaa Venäjän eristymiseen muusta Euroopasta
[q6_5] EUn laajentumisen Itä- ja Keski-Eurooppaan/Baltiaan seuraukset: Monimutkaistaa entisestään EUn päätöksentekojärjestelmää
[q6_6] EUn laajentumisen Itä- ja Keski-Eurooppaan/Baltiaan seuraukset: Lisää talouskasvua ja vaurautta läpi Euroopan
[q6_7] EUn laajentumisen Itä- ja Keski-Eurooppaan/Baltiaan seuraukset: Lujittaa EUn itsepuolustusta
[q6_8] EUn laajentumisen Itä- ja Keski-Eurooppaan/Baltiaan seuraukset: Maatalouden ylituotanto paisuu EUssa entisestään
[q6_9] EUn laajentumisen Itä- ja Keski-Eurooppaan/Baltiaan seuraukset: Suomen maatalous menettää kilpailukykynsä
[q6_10] EUn laajentumisen Itä- ja Keski-Eurooppaan/Baltiaan seuraukset: Muuttaa EUn luonteen todelliseksi Euroopan unioniksi nykyisen 'Länsi-Euroopan unionin' sijasta
[q6_11] EUn laajentumisen Itä- ja Keski-Eurooppaan/Baltiaan seuraukset: Itäisistä jäsenmaista tulee riippa, joka estää/jarruttaa läntisten kehitystä
[q6_12] EUn laajentumisen Itä- ja Keski-Eurooppaan/Baltiaan seuraukset: Rasittaa unionin taloutta vain lyhyen siirtymävaiheen ajan, tarjoaa suuria etuja myöhemmin
[q6_13] EUn laajentumisen Itä- ja Keski-Eurooppaan/Baltiaan seuraukset: Tuo uutta liikkuvaa työvoimaa EUn työmarkkinoille, myös Suomeen
[q6_14] EUn laajentumisen Itä- ja Keski-Eurooppaan/Baltiaan seuraukset: Laajentuminen vaikeuttaa/hidastaa integraation tiivistämistä
[q6_15] EUn laajentumisen Itä- ja Keski-Eurooppaan/Baltiaan seuraukset: Rikastuttaa EUta kulttuurisesti
[q7_1] Käsitykset euroon siirtymisestä/eurosta: Muutos on valmisteltu niin hyvin, että se tapahtuu sujuvasti/suuremmitta ongelmitta
[q7_2] Käsitykset euroon siirtymisestä/eurosta: Suomalaiset kokevat muutoksen yleisesti ottaen myönteisenä asiana
[q7_3] Käsitykset euroon siirtymisestä/eurosta: Henkilökohtaisesti koen euroon siirtymisen myönteiseksi ja perustelluksi
[q7_4] Käsitykset euroon siirtymisestä/eurosta: Muutos herättää kansalaisissa paljon kritiikkiä ja tyytymättömyyttä
[q7_5] Käsitykset euroon siirtymisestä/eurosta: Väärinkäsityksiä ja (tahattomia) virheitä tulee paljon esim kaupoissa asioitaessa
[q7_6] Käsitykset euroon siirtymisestä/eurosta: Huijatuksi tulemista, vilppiä ja sen yritystä esiintyy (aluksi) paljon
[q7_7] Käsitykset euroon siirtymisestä/eurosta: Sekaannusta ja stressiä syntyy etenkin vanhemman väestön keskuudessa
[q7_8] Käsitykset euroon siirtymisestä/eurosta: Suomalaiset oppivat nopeasti palkkojensa, verojensa ja menojensa euroissa laskemisen
[q7_9] Käsitykset euroon siirtymisestä/eurosta: Uuden eurorahat ovat kauniita ja tuovat tervetullutta vaihtelua/virkistystä
[q7_10] Käsitykset euroon siirtymisestä/eurosta: Hintojen suora kansainvälinen vertailtavuus saa aikaan hintojen laskua Suomessa
[q7_11] Käsitykset euroon siirtymisestä/eurosta: Suomalainen identiteetti heikkenee, kun tunneside markkaan katkeaa
[q7_12] Käsitykset euroon siirtymisestä/eurosta: Euro sitoo Suomen entistä tiukemmin siihen kulttuuripiiriin, johon maamme kuuluukin
[q7_13] Käsitykset euroon siirtymisestä/eurosta: Markasta luopuminen merkitsee itsenäisyytemme lopullista menettämistä
[q7_14] Käsitykset euroon siirtymisestä/eurosta: Matkustaminen ja ostosten teko ulkomailla/euroalueen maissa yksinkertaistuu
[q7_15] Käsitykset euroon siirtymisestä/eurosta: EU-maiden kansalaisten yhteenkuuluvuus vahvistuu yhteisen valuutan myötä
[q7_16] Käsitykset euroon siirtymisestä/eurosta: Eurosta tulee maailmanvaluuttana vahva kilpailija dollarille
[q7_17] Käsitykset euroon siirtymisestä/eurosta: EUsta tulee maailmassa USAn veroinen vaikuttaja
[q7_18] Käsitykset euroon siirtymisestä/eurosta: EUn kehitys kohti liittovaltiota etenee yhteisen valuutan myötä
[q7_19] Käsitykset euroon siirtymisestä/eurosta: Taloudelliset yhteydet (sijoitukset, yrityskaupat ym.) lisääntyvät EU-maiden kesken
[q7_20] Käsitykset euroon siirtymisestä/eurosta: EU-maiden talouspolitiikka yhtenäistyy/yhdentyy muutoksen seurauksena
[q7_21] Käsitykset euroon siirtymisestä/eurosta: EU-maat jakaantuvat haitallisesti 'kahden kerroksen väeksi'
[q7_22] Käsitykset euroon siirtymisestä/eurosta: Euron käyttöönotto vauhdittaa Ruotsin ja Britannian EMU-jäsenyyttä
[q7_23] Käsitykset euroon siirtymisestä/eurosta: Suomen vaikutusmahdollisuudet EUssa/painoarvo Euroopassa kasvaa
[q8_1] Vastaa tuntemuksia ja käsityksiä Yhdysvalloissa tapahtuneista terrori-iskuista: Terrori-iskut järkyttivät/koskettivat minua poikkeuksellisella tavalla
[q8_2] Vastaa tuntemuksia ja käsityksiä Yhdysvalloissa tapahtuneista terrori-iskuista: Oma turvallisuudentunteeni koko kolauksen
[q8_3] Vastaa tuntemuksia ja käsityksiä Yhdysvalloissa tapahtuneista terrori-iskuista: Aion välttää lentämistä ja yleensäkin matkustamista (maailmalla)
[q8_4] Vastaa tuntemuksia ja käsityksiä Yhdysvalloissa tapahtuneista terrori-iskuista: Iskuilla on suuria ja kauaskantoisia maailmanpoliittisia seurauksia
[q8_5] Vastaa tuntemuksia ja käsityksiä Yhdysvalloissa tapahtuneista terrori-iskuista: Iskuilla tuskin on lopulta suurtakaan vaikutusta tulevaisuuteen
[q8_6] Vastaa tuntemuksia ja käsityksiä Yhdysvalloissa tapahtuneista terrori-iskuista: EU toimi oikein antaessaan tukensa USAn toimille terrorismin häivittämiseksi
[q8_7] Vastaa tuntemuksia ja käsityksiä Yhdysvalloissa tapahtuneista terrori-iskuista: Suomen päättäjien ei olisi pitänyt antaa tukeaan USAn toimille
[q8_8] Vastaa tuntemuksia ja käsityksiä Yhdysvalloissa tapahtuneista terrori-iskuista: Maailma jakaantuu entistä pahemmin rikkaisiin ja köyhiin
[q8_9] Vastaa tuntemuksia ja käsityksiä Yhdysvalloissa tapahtuneista terrori-iskuista: YK:n vaikutusvalta kasvaa merkittävästi
[q8_10] Vastaa tuntemuksia ja käsityksiä Yhdysvalloissa tapahtuneista terrori-iskuista: Tapahtumat lähensivät ratkaisevalla tavalla länsimaita ja Venäjää
[q8_11] Vastaa tuntemuksia ja käsityksiä Yhdysvalloissa tapahtuneista terrori-iskuista: Vastakohtaisuus hyvinvoivien maitten ja kolmannen maailman välillä kärjistyy
[q8_12] Vastaa tuntemuksia ja käsityksiä Yhdysvalloissa tapahtuneista terrori-iskuista: Iskujen taustalla ovat pikemminkin taloudelliset kuin uskonnolliset syyt
[q8_13] Vastaa tuntemuksia ja käsityksiä Yhdysvalloissa tapahtuneista terrori-iskuista: Islam on yhtä rauhanomainen uskonto kuin kristinuskokin
[q8_14] Vastaa tuntemuksia ja käsityksiä Yhdysvalloissa tapahtuneista terrori-iskuista: Mitkään voimatoimet eivät ole liian kovia terrorismin kitkemiseksi
[q8_15] Vastaa tuntemuksia ja käsityksiä Yhdysvalloissa tapahtuneista terrori-iskuista: Voimatoimet synnyttävät loputtoman koston kierteen ja uusia terrori-iskuja
[q8_16] Vastaa tuntemuksia ja käsityksiä Yhdysvalloissa tapahtuneista terrori-iskuista: Terrori-iskut laajenevat vielä muihinkin länsimaihin/EU-maihin
[q8_17] Vastaa tuntemuksia ja käsityksiä Yhdysvalloissa tapahtuneista terrori-iskuista: Terrorismia ei voida poistaa, ellei puututa niihin syihin, jotka sitä synnyttävät
[q8_18] Vastaa tuntemuksia ja käsityksiä Yhdysvalloissa tapahtuneista terrori-iskuista: Vaikkakin tuomittavia, terrori-iskut ovat tavallaan ymmärrettäviä
[q8_19] Vastaa tuntemuksia ja käsityksiä Yhdysvalloissa tapahtuneista terrori-iskuista: Suomen ja koko EUn pitäisi tiukentaa maahanmuuttopolitiikkaansa
[q9_1] Suomen tulisi liittyä NATOon: Nykytilanteessa (riippumatta muiden maiden jäsenyydestä)
[q9_2] Suomen tulisi liittyä NATOon: Mikäli Baltian maat liittyvät
[q9_3] Suomen tulisi liittyä NATOon: Mikäli Ruotsi liittyy
[q9_4] Suomen tulisi liittyä NATOon: Mikäli Baltian maat ja Ruotsi liittyvät
[q10] Tulisiko EUn laajentua tai tiivistyä lähivuosina?
[q11] Suhtautuminen Suomen EU-jäsenyyteen
[bv1] Sukupuoli
[bv2] Ikäryhmä
[bv3] Asuinkunnan koko
[bv4] Maakunta, jonka alueella asuu
[bv5] Peruskoulutus
[bv6] Ammatillinen koulutus
[bv7] Ammattiryhmä
[bv8] Ammattilliseen keskusjärjestöön kuuluminen
[bv9] Jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt, minkä puolueen ehdokasta äänestäisi