FSD2088 Kunnallisalan ilmapuntari 2001: kuntalaiset
The dataset is (B) available for research, teaching and study.
Download the data
Study description in other languages
Related files
- No other files available
Authors
- Kunnallisalan kehittämissäätiö
Keywords
julkinen sektori, julkiset palvelut, kunnallishallinto, kunnat, kuntalaiset, työelämä, työnantajat, työpaikat, yksityinen sektori
Abstract
Vuoden 2001 ilmapuntareissa kuntalaisille ja nuorille esitettiin samat kysymykset. Tässä tutkimuksessa kartoitettiin kuntalaisten mielipiteitä kunnista työnantajina. Vastaajilta kysyttiin, millaisen arvosanan he antavat muun muassa kunnan palkkatasosta, lomaeduista, uralla etenemismahdollisuuksista, hyvän työsuorituksen palkitsemisesta ja työviihtyvyydestä. Kuntalaiset arvioivat kuntatyönantajan ja yksityisen työnantajan keskinäistä paremmuutta mm. palkkauksessa, työolosuhteissa, työpaikkojen varmuudessa ja esimiestoiminnassa. Lisäksi he punnitsivat, pitäisikö kunnan houkuttelevuutta työnantajana kohentaa erityisesti esimerkiksi työtehtävien vaihtelevuutta, palkkatasoa, henkilöstön vaikutusmahdollisuuksia, työaikojen joustavuutta ja töiden itsenäisyyttä parantamalla.
Vastaajien suhtautumista kunnan, valtion, yksityisen teollisuuden ja yksityisten palveluiden mahdollisiin työtarjouksiin selvitettiin. Kuntalaisten näkemyksiä kuntien toiminnasta kartoitettiin useilla asenneväittämillä. Ne käsittelivät esimerkiksi tulosvastuuta, kuntien laitosten liikelaitostamista, kunnallisveroa ja palveluita. Lopuksi kysyttiin työskenteleekö vastaaja tai lähisukulainen kunnan palveluksessa. Taustamuuttujia olivat muun muassa vastaajan ikä, sukupuoli, koulutus, elinvaihe, asuinlääni ja talouden bruttotulot.
Study description in machine readable DDI-C 2.5 format
Metadata record is licensed under a Creative Commons Attribution 4.0 International license.