FSD2525 Nuorisobarometri syksy 1997

The dataset is (B) available for research, teaching and study.

Download the data

Study description in other languages

Related files

Study title

Nuorisobarometri syksy 1997

Dataset ID Number

FSD2525

Persistent identifiers

https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD2525
https://doi.org/10.60686/t-fsd2525

Data Type

Quantitative

Authors

  • Nuorisoasiain neuvottelukunta (Nuora)
  • Nuorisotutkimusseura. Nuorisotutkimusverkosto

Abstract

Syksyn 1997 nuorisobarometrin pääteemoja olivat yhteiskunnallinen osallistuminen, politiikka ja valta. Nuorilta kysyttiin myös kansallisista ylpeydenaiheista ja päihteisiin liittyvistä käsityksistä.

Ensiksi esitettiin muutamia taustakysymyksiä liittyen muun muassa vastaajan koulutukseen. Sen jälkeen kysyttiin, onko vastaaja viimeisen viiden vuoden aikana vaikuttanut yhteiskunnallisiin päätöksentekijöihin tai ilmaissut mielipiteensä eri tavoilla. Kysyttiin esimerkiksi onko nuori osallistunut julkiseen mielenosoitukseen, kirjoittanut iskulauseen julkisen rakennuksen seinään, kirjoittanut yleisönosastoon tai osallistunut rakennuksen valtaamiseen. Tiedusteltiin myös missä määrin nuoret hyväksyvät erilaisten toimintaryhmien toiminnan Suomessa. Kysyttiin esimerkiksi hyväksytäänkö rakennusten valtaajien, skinheadien, anarkistien tai Greenpeacen toiminta täysin, jossain määrin, ei juuri lainkaan vai ei lainkaan.

Seuraavaksi esitettiin väittämiä suomalaisesta yhteiskunnasta. Kysyttiin vastaajilta ovatko nämä väitteistä samaa vai eri mieltä. Väittämiä olivat muun muassa "EU-jäsenyys on osoittautunut edulliseksi Suomelle", "hyväksyn työtoverikseni toista rotua olevan henkilön siinä kuin suomalaisenkin" ja "Suomeen on saatava lisää ydinvoimaloita energian saatavuuden turvaamiseksi". Nuorilta kysyttiin myös kuinka kiinnostuneita nämä ovat politiikasta.

Kartoitettiin myös yhteiskunnallisten instituutioiden vaikutusta mielipiteisiin ja vastaajien elämään. Lueteltiin erilaisia instituutioita ja kysyttiin kuinka paljon ne ovat vaikuttaneet vastaajan ajatuksiin ja mielipiteisiin politiikasta ja poliitikoista. Instituutioita olivat muun muassa vanhemmat, lehdistö, viranomaiset, ystävät tai kaverit sekä kirkko tai uskonto. Pyydettiin myös vastaajia nimeämään, mitkä kaksi instituutioista ovat vaikuttaneet ajatuksiin ja mielipiteisiin eniten. Seuraavaksi lueteltiin jälleen instituutioita ja kysyttiin vastaajilta, mitkä kaksi instituutioista vaikuttavat päätöksillään eniten vastaajan elämään. Vaihtoehtoja olivat esimerkiksi eduskunta, kansalaisjärjestöt, pankit, koulutuslaitokset ja tasavallan presidentti.

Nuorisobarometrissa kartoitettiin myös asenteita päihteidenkäyttöön ja huumeisiin. Esitettiin väittämiä ja kysyttiin ovatko vastaajat niistä samaa vai eri mieltä. Väittämiä olivat "on hyväksyttävää käyttää huumeita", "huumeiden käyttö tulisi sallia nykyistä yleisemmin" ja "huumeiden käytöstä annettavia rangaistuksia tulisi lieventää". Kartoitettiin myös vastaajien omaa päihteidenkäyttöä. Kysyttiin, ovatko nämä viimeisen kuuden kuukauden aikana polttaneet tupakkaa useammin kuin kerran, nauttineet alkoholia niin, että se tuntui toden teolla tai kokeilleet huumeita. Kysyttiin myös, onko vastaajille viimeisen kuuden kuukauden aikana tarjottu ostettavaksi huumeita.

Seuraavaksi tiedusteltiin yhteiskunnallisten instituutioiden vaikutusvallasta. Kysyttiin minkä verran vastaajien mielestä esimerkiksi poliittisilla puolueilla, poliisilla, perheellä tai asukas- ja paikallisyhdistyksillä on yhteiskunnallista vaikutusvaltaa. Kysyttiin myös mikä nuorten mielestä on mielenkiintoisin tiedonvälityksen kanava (esim. lehdistö, radio, internet, kirjat tai cd-rom).

Lopuksi kysyttiin nuorten kansallisista ylpeydenaiheista. Tiedusteltiin minkä verran suomalaisilla on nuorten mielestä aihetta tuntea ylpeyttä erilaisista asioista Suomessa. Asioita olivat muun muassa urheilusaavutukset, suomalainen sosiaaliturva, taide ja musiikki sekä suomalaisuus.

Taustamuuttujia tutkimuksessa olivat muun muassa vastaajan ikä, sukupuoli, kunta ja pääasiallinen toiminta.

Keywords

arvot; asenteet; huumeet; instituutiot; kansallinen identiteetti; nuoret; politiikka; päihteet; tiedonvälitys; toimintaryhmät; vaikuttaminen

Topic Classification

Series

Nuorisobarometrit

Distributor

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto

Access

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Data Collector

  • Tilastokeskus

Data Producers

  • Nuorisoasiain neuvottelukunta
  • Nuorisotutkimusseura. Nuorisotutkimusverkosto

Time Period Covered

1997

Collection Dates

1997-08-18 – 1997-08-29

Nation

Suomi

Geographical Coverage

Suomi

Analysis/Observation Unit Type

Henkilö

Universe

15 - 29-vuotiaat suomenkieliset suomalaiset (excluding Ahvenanmaa)

Time Method

Pitkittäisaineisto: trendi/toistuva poikkileikkausaineisto

Sampling Procedure

Todennäköisyysotanta: ositettu otanta

Syksyn 1997 nuorisobarometri toteutettiin Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen yhteydessä. Työvoimatutkimuksen otos poimitaan ositetulla satunnaisotannalla väestön keskusrekisteriin perustuvasta Tilastokeskuksen väestötietokannasta kahdesti vuodessa. Tutkimus on paneelitutkimus, jossa samaa henkilöä haastatellaan viisi kertaa. Haastattelut tehdään kolmen kuukauden välein, paitsi neljäs haastattelu, joka tehdään kuuden kuukauden kuluttua kolmannesta haastattelusta. Ensimmäisen ja viimeisen haastattelun väli on 15 kuukautta. Joka kuukauden otokseen kuuluu noin 12 000 henkilöä, keskimäärin noin joka 300. Otos koostuu viidestä rotaatioryhmästä, jotka ovat tulleet tutkimukseen mukaan eri kuukausina. Syksyn 1997 nuorisobarometrin otokseen poimittiin 1842 suomenkielistä nuorta useammasta rotaatioryhmästä ottamalla mukaan kaikki 15 - 29-vuotiaat. Ylipeiton jälkeen tutkimuksen netto-otokseksi jäi 1820 henkilöä. Haastatteluja saatiin 1563 ja kadoksi jäi 257 henkilöä (14 %). Haastattelun keskimääräinen kesto oli 14 minuuttia.

Collection Mode

Puhelinhaastattelu

Research Instrument

Strukturoitu lomake

Response Rate

86

Data File Language

Downloaded data package may contain different language versions of the same files.

The data files of this dataset are available in the following languages: Finnish.

FSD translates quantitative data into English on request, free of charge. More information on ordering data translation.

Data Version

2.0

Weighting

Aineisto ei sisällä painomuuttujia.

Citation Requirement

Aineistoon ja sen tekijöihin tulee viitata asianmukaisesti kaikissa julkaisuissa ja esityksissä, joissa aineistoa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.

Bibliographical Citation

Nuorisoasiain neuvottelukunta (Nuora) & Nuorisotutkimusseura: Nuorisobarometri syksy 1997 [sähköinen tietoaineisto]. Versio 2.0 (2018-07-19). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD2525

Deposit Requirement

Viitetiedot julkaisuista, joissa aineistoa on käytetty, toimitetaan Tietoarkiston asiakaspalveluun asiakaspalvelu.fsd@tuni.fi.

Disclaimer

Aineiston alkuperäiset tekijät ja Tietoarkisto eivät ole vastuussa aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.

Other Material

See downloadable files at the top of the page.

Tilastokeskuksen sivuilta löytyvä laatuseloste sisältää tietoja työvoimatutkimuksen otannasta ja keruutavasta.

Related Materials

Laatuseloste: Työvoimatutkimus (2010) [verkkodokumentti]. Helsinki: Tilastokeskus. http://www.stat.fi/til/tyti/2010/04/tyti_2010_04_2010-05-25_laa_001_fi.html [viitattu 22.6.2010].

Related Publications Tooltip

Saarela, Pekka (1997). Nuorisobarometri 2/1997. Selvitys 15 - 29-vuotiaiden suomalaisten nuorten yhteiskunnalliseen osallistumiseen, politiikkaan, valtaan, päätöksentekoon, ylpeydenaiheisiin sekä päihteisiin liittyvistä käsityksistä. Helsinki: Opetusministeriö, Nuorisoasiain neuvottelukunta (Nuora). Nuoran julkaisuja; 3.

Study description in machine readable DDI-C 2.5 format

Creative Commons License
Metadata record is licensed under a Creative Commons Attribution 4.0 International license.