Select variable
[fsd_no] Aineistonumero (lisätty FSD:ssä)
[fsd_vr] Aineistoversio (lisätty FSD:ssä)
[fsd_id] Havaintotunnus (lisätty FSD:ssä)
[q1_1] Mikään puolue ei aja juuri minulle tärkeitä asioita
[q1_2] Tiede ja tekniikka pystyvät tulevaisuudessa ratkaisemaan useimmat tänä päivänä esiintyvät ongelmat
[q1_3] Suomalainen hyvinvointivaltio on jo pitkälti ajettu alas
[q1_4] Yrittäjien vaurastuminen on vain hyvä asia, sillä samalla nousee muidenkin elintaso
[q1_5] Taloudellisen hyvinvoinnin kehittäminen vielä nykyistä korkeammalle tasolle lisää henkistä pahoinvointia
[q1_6] Poliitikkojen ja puolueiden tulisi kertoa kansalle paljon nykyistä selkeämmin, millaista politiikkaa he harjoittaisivat tultuaan valituksi
[q1_7] On onni ja etuoikeus saada olla suomalainen
[q1_8] Ilmastonmuutos on aikamme suurin ympäristöuhka, jonka torjumiseksi on nopeasti ryhdyttävä tehokkaisiin toimiin kaikissa maissa
[q1_9] Puolueet ovat ajautuneet yhä kauemmas tavallisen ihmisen ongelmista
[q1_10] Maamme väestön ikääntyminen ja uhkaava vähentyminen edellyttävät ulkomaalaisten Suomeen muuton helpottamista
[q1_11] Politiikan moraalia moititaan maassamme suotta, sillä valtaosa poliitikoistamme on rehellisiä ja tunnollisia ihmisiä
[q1_12] Maamme nopeasti kasvanut valtionvelka on pakko saada pikaisesti kuriin riippumatta siitä millaisia etujen ja hyvinvoinnin leikkauksia siitä kansalaisille seuraa
[q1_13] Saaste- ja ympäristöongelmien vähentämiseksi olen valmis tinkimään omasta elintasostani
[q1_14] Korkea tulovero vähentää työhalujani
[q1_15] Mikäli maassamme suhtauduttaisiin myönteisemmin yrittämiseen, siitä hyötyisi koko yhteiskunta
[q1_16] Suomessa käytävä keskustelu maahanmuutosta ei ole riittävän suorapuheista ja ongelmia avoimesti esille tuovaa
[q1_17] Mikäli työntekijät saisivat osallistua ja vaikuttaa yritysten päätöksentekoon nykyistä enemmän, siitä hyötyisi koko yhteiskunta
[q1_18] Ulkomaalaisten lisääntyvä muutto Suomeen tuo maahamme hyödyllisiä kansainvälisiä vaikutteita
[q1_19] Olen tyytyväinen yhteiskunnalta saamiini/perheeni saamiin julkisiin palveluihin
[q1_20] Pärjätäkseen tulevaisuudessa Suomi tarvitsee selkeän pitkän tähtäyksen ohjelman, jonka toteuttamisella on eri yhteiskuntaryhmien laaja tuki
[q1_21] Ihmisten hyvinvoinnin jatkuminen voi perustua vain taloudelliseen kasvuun
[q1_22] Olisin valmis tinkimään palkastani, mikäli työaikaa lyhennettäisiin ja saisin enemmän vapaa-aikaa
[q1_23] Työntekijöiden ja työnantajien edut ovat Suomessa nykyään pitkälti yhteneväiset
[q1_24] Julkiset hyvinvointipalvelut ja -tuet tulisi kohdentaa lähinnä vain niitä eniten tarvitseville ja heikoimmassa asemassa oleville
[q1_25] Luonnonsuojelun nimissä rajoitetaan taloudellista ja teollista toimintaa liian paljon
[q1_26] Maamme tiedotusvälineet käsittelevät yhteiskunnallisia asioita puolueettomasti siten, etteivät toimittajien omat poliittiset kannat vaikuta kirjoitusten/ohjelmien sisältöön
[q1_27] Suomalaisten tulisi tehokkaasti varjella kulttuurinsa omaleimaisuutta yhä lisääntyvää kansainvälistymistä vastaan
[q1_28] Asiat maassamme muuttuisivat paremmiksi suhteellisen nopeastikin, mikäli vain oikeat puolueet ja poliitikot pääsisivät valtaan ja päättämään asioista
[q1_29] Ennen ihmiset olivat onnellisempia kuin nykyään
[q1_30] Pyrkimällä jatkuvaan taloudelliseen kasvuun ihminen tuhoaa vähitellen luonnon ja lopulta myös itsensä
[q1_31] Toimittajat ohjaavat liikaa mielipiteitä Suomessa
[q1_32] Vaikka laadukas peruskoulutus tulee tarjota kaikille, lahjakkaille lapsille ja nuorille tulisi järjestää maksullisia erityiskouluja
[q1_33] Taloudellinen ja sosiaalinen eriarvoisuus väestöryhmien välillä on kasvanut maassamme liian suureksi
[q1_34] Suomen tulisi liittyä NATOon
[q1_35] Verotuksen tulee nykyistä voimakkaammin kannustaa yrittäjiä kasvattamaan yritystään ja luomaan uusia työpaikkoja maahamme
[q1_36] Olen kiinnostunut politiikasta ja seuraan sitä aktiivisesti
[q1_37] Kattava sosiaaliturva ja pitkälle viety yhteiskunnan huolenpito tekevät ihmisistä laiskoja ja aloitekyvyttömiä
[q1_38] Suomalainen teollisuus ja elinkeinoelämä toimii nykyisin ympäristöasioissa vastuullisesti
[q1_39] Olennaista julkisissa palveluissa ei ole se, kuka ne tuottaa, vaan se että ne ovat kaikkien saatavilla
[q1_40] Suomalaisilla työpaikoilla työskennellään nykyisin ylikierroksilla ja niin kovan paineen alla, että monet ihmiset palavat ennenaikaisesti loppuun
[q1_41] Tiedotusvälineet kohtelevat poliitikkoja usein epäasiallisesti ja vihamielisyydellään vähentävät politiikan arvostusta kansalaisten keskuudessa
[q1_42] Markkinavoimat ohjaavat liikaa suomalaisen yhteiskunnan toimintaa
[q1_43] Viiden vuoden kuluttua monet asiat ovat Suomessa paremmin kuin nykyään
[q1_44] Yhteiskunnan tuista on tullut saavutettuja etuja, joita käyttävät surutta sellaisetkin, jotka eivät niitä välttämättä tarvitsisi
[q1_45] Yrittäjänä toimimiseen liittyy Suomessa niin suuria maksuja ja riskejä, että 'vain hullu' ryhtyy turvallisen palkkatyön sijasta yrittäjäksi
[q1_46] Suomea hallitsee virkamiesten ja 'korkeiden herrojen' epävirallinen ryhmittymä
[q1_47] Vapaa kilpailu markkinoilla on kansalaisen ja kuluttajan etu, sillä se tehostaa toimintaa ja laskee hintoja
[q1_48] Tulevaisuudessa maamme eläkejärjestelmät romahtavat eikä edes 'jo ansaittuja' eläkkeitä kyetä maksamaan
[q1_49] Suomalaisten tyytymättömyyden ja kriittisyyden kasvu ei johdu siitä, että asiat maassamme olisivat huonontuneet, vaan ennemminkin siitä, että vaatimustasomme on noussut
[q1_50] Omistajuutta pitäisi arvostaa nykyistä enemmän, sillä ilman omistajia ei olisi yritysten tarjoamia työpaikkoja
[q1_51] Tunnen itseni nykyisin paitsi suomalaiseksi, yhä selvemmin myös eurooppalaiseksi
[q1_52] Maamme julkisista palveluista suuri osa tulisi ulkoistaa yksityisten palveluntuottajien hoidettavaksi, jotta palveluitten tuotanto tehostuisi
[q1_53] Suomalaisten varauksellinen suhtautuminen ulkomaalaisia kohtaan on viisasta varovaisuutta, ei tietämättömyyttä tai rasismia
[q1_54] Maamme kaipaa vahvoja johtajia, jotka kykenevät palauttamaan yhteiskuntaamme kurin ja järjestyksen sekä oikeiden arvojen kunnioituksen
[q1_55] Demokratia toimii Suomessa niin hyvin, että puheet kansalaisten huonoista vaikutusmahdollisuuksista ovat vailla pohjaa
[q1_56] Markkinatalous toimii Suomessa nykyisin hyvin kaikkien kansalaisten parhaaksi
[q1_57] Vaikka hyvän sosiaaliturvan ja muiden julkisten palvelujen ylläpitäminen maksaa paljon, suomalainen hyvinvointivaltio on aina hintansa arvoinen
[q2_1] Ansiotulojen (työ- ja eläketulojen) verotus, veroa tulisi...
[q2_2] Yhteisöverotus (yritysten tulovero), veroa tulisi...
[q2_3] Pääomatulojen verotus, veroa tulisi...
[q2_4] Perintö- ja lahjaverotus, veroa tulisi...
[q2_5] Kiinteistöverotus, veroa tulisi...
[q2_6] Energia- ja polttoaineverotus, veroa tulisi...
[q2_7] Alkoholiverotus, veroa tulisi...
[q2_8] Kulutuksen verotus yleensä (yleinen arvonlisäverokanta), veroa tulisi...
[q2_9] Ruuan arvonlisäverotus, veroa tulisi...
[q2_10] Kokonaisveroaste eli kerättävät verot kokonaisuudessaan, veroa tulisi...
[q3_1] Millaiseksi näette Suomen sijoituksen seuraavissa asioissa? Poliittisen järjestelmän ja demokratian toimivuus
[q3_2] Millaiseksi näette Suomen sijoituksen seuraavissa asioissa? Yhteiskunnan toimivuus kokonaisuutena/kaiken kaikkiaan
[q3_3] Millaiseksi näette Suomen sijoituksen seuraavissa asioissa? Aineellisen hyvinvoinnin taso/elintaso
[q3_4] Millaiseksi näette Suomen sijoituksen seuraavissa asioissa? Henkisen hyvinvoinnin taso/ihmisten onnellisuus
[q3_5] Millaiseksi näette Suomen sijoituksen seuraavissa asioissa? Peruskoulutuksen taso
[q3_6] Millaiseksi näette Suomen sijoituksen seuraavissa asioissa? Tieteen ja tutkimuksen taso
[q3_7] Millaiseksi näette Suomen sijoituksen seuraavissa asioissa? Yritysten toimintaedellytykset ja kilpailukyky
[q3_8] Millaiseksi näette Suomen sijoituksen seuraavissa asioissa? Työelämän toimivuus, palkansaajien asema ja oikeudet
[q3_9] Millaiseksi näette Suomen sijoituksen seuraavissa asioissa? Sananvapauden ja muiden perusoikeuksien toteutuminen
[q3_10] Millaiseksi näette Suomen sijoituksen seuraavissa asioissa? Yhteiskunnan turvallisuus
[q3_11] Millaiseksi näette Suomen sijoituksen seuraavissa asioissa? Kansalaisten tasa-arvoisuus
[q3_12] Millaiseksi näette Suomen sijoituksen seuraavissa asioissa? Tulo- ja hyvinvointierojen vähäisyys
[q3_13] Millaiseksi näette Suomen sijoituksen seuraavissa asioissa? Sosiaaliturvan ja julkisten palveluiden taso
[q3_14] Millaiseksi näette Suomen sijoituksen seuraavissa asioissa? Terveydenhuollon taso ja ihmisten terveydentila
[q3_15] Millaiseksi näette Suomen sijoituksen seuraavissa asioissa? Korruption (lahjonnan) vähäisyys
[q3_16] Millaiseksi näette Suomen sijoituksen seuraavissa asioissa? Maamme tunnettuus maailmalla/muissa maissa
[q3_17] Millaiseksi näette Suomen sijoituksen seuraavissa asioissa? Maamme imagon/Suomi-kuvan (brändin) myönteisyys
[q4a_1] Missä määrin vaikuttaa poliittisiin päätöksiin: Ammattiyhdistysliike
[q4a_2] Missä määrin vaikuttaa poliittisiin päätöksiin: Työnantajajärjestöt
[q4a_3] Missä määrin vaikuttaa poliittisiin päätöksiin: Ympäristö- ja luonnonsuojelujärjestöt
[q4a_4] Missä määrin vaikuttaa poliittisiin päätöksiin: Erilaiset eturyhmät ja niiden lobbarit yleensä
[q4a_5] Missä määrin vaikuttaa poliittisiin päätöksiin: Valtion ja kuntien johtavat virkamiehet
[q4a_6] Missä määrin vaikuttaa poliittisiin päätöksiin: Suuryritykset
[q4a_7] Missä määrin vaikuttaa poliittisiin päätöksiin: Nk. markkinavoimat
[q4a_8] Missä määrin vaikuttaa poliittisiin päätöksiin: Talouden globalisaatio, riippuvuus muista maista
[q4a_9] Missä määrin vaikuttaa poliittisiin päätöksiin: Media, tiedotusvälineet
[q4a_10] Missä määrin vaikuttaa poliittisiin päätöksiin: Euroopan unioni, EU-jäsenyys
[q4a_11] Missä määrin vaikuttaa poliittisiin päätöksiin: EMU-jäsenyys ja eurovaluutta
[q4a_12] Missä määrin vaikuttaa poliittisiin päätöksiin: Erilaiset epäviralliset 'hyväveliverkostot'
[q4a_13] Missä määrin vaikuttaa poliittisiin päätöksiin: Poliitikkojen lahjonta/korruptio
[q4a_14] Missä määrin vaikuttaa poliittisiin päätöksiin: Äänestäjät, kansalaismielipide
[q4b_1] Kuinka hyväksyttävänä pidätte vaikutusta, vaikuttavatko päätöksiin: Ammattiyhdistysliike
[q4b_2] Kuinka hyväksyttävänä pidätte vaikutusta, vaikuttavatko päätöksiin: Työnantajajärjestöt
[q4b_3] Kuinka hyväksyttävänä pidätte vaikutusta, vaikuttavatko päätöksiin: Ympäristö- ja luonnonsuojelujärjestöt
[q4b_4] Kuinka hyväksyttävänä pidätte vaikutusta, vaikuttavatko päätöksiin: Erilaiset eturyhmät ja niiden lobbarit yleensä
[q4b_5] Kuinka hyväksyttävänä pidätte vaikutusta, vaikuttavatko päätöksiin: Valtion ja kuntien johtavat virkamiehet
[q4b_6] Kuinka hyväksyttävänä pidätte vaikutusta, vaikuttavatko päätöksiin: Suuryritykset
[q4b_7] Kuinka hyväksyttävänä pidätte vaikutusta, vaikuttavatko päätöksiin: Nk. markkinavoimat
[q4b_8] Kuinka hyväksyttävänä pidätte vaikutusta, vaikuttavatko päätöksiin: Talouden globalisaatio, riippuvuus muista maista
[q4b_9] Kuinka hyväksyttävänä pidätte vaikutusta, vaikuttavatko päätöksiin: Media, tiedotusvälineet
[q4b_10] Kuinka hyväksyttävänä pidätte vaikutusta, vaikuttavatko päätöksiin: Euroopan unioni, EU-jäsenyys
[q4b_11] Kuinka hyväksyttävänä pidätte vaikutusta, vaikuttavatko päätöksiin: EMU-jäsenyys ja eurovaluutta
[q4b_12] Kuinka hyväksyttävänä pidätte vaikutusta, vaikuttavatko päätöksiin: Erilaiset epäviralliset 'hyväveliverkostot'
[q4b_13] Kuinka hyväksyttävänä pidätte vaikutusta, vaikuttavatko päätöksiin: Poliitikkojen lahjonta/korruptio
[q4b_14] Kuinka hyväksyttävänä pidätte vaikutusta, vaikuttavatko päätöksiin: Äänestäjät, kansalaismielipide
[q5_1] Miten seuraavien asioiden tulisi painottua tulevan hallituksen toiminnassa: Työllisyyden parantaminen/työttömyyden vähentäminen
[q5_2] Miten seuraavien asioiden tulisi painottua tulevan hallituksen toiminnassa: Valtiontalouden hoitaminen, tarkka taloudenpito
[q5_3] Miten seuraavien asioiden tulisi painottua tulevan hallituksen toiminnassa: Valtion velkaantumisen pysäyttäminen/hillitseminen
[q5_4] Miten seuraavien asioiden tulisi painottua tulevan hallituksen toiminnassa: Verotuksen alentaminen
[q5_5] Miten seuraavien asioiden tulisi painottua tulevan hallituksen toiminnassa: Köyhyyden poistaminen, syrjäytymisen estäminen
[q5_6] Miten seuraavien asioiden tulisi painottua tulevan hallituksen toiminnassa: Sosiaaliturvan kehittäminen yleensä
[q5_7] Miten seuraavien asioiden tulisi painottua tulevan hallituksen toiminnassa: Maamme NATO-jäsenyyden edistäminen
[q5_8] Miten seuraavien asioiden tulisi painottua tulevan hallituksen toiminnassa: Terveydenhuollon kehittäminen, hoidonsaannin turvaaminen
[q5_9] Miten seuraavien asioiden tulisi painottua tulevan hallituksen toiminnassa: Koulutuksen kehittäminen, koulutukseen panostaminen
[q5_10] Miten seuraavien asioiden tulisi painottua tulevan hallituksen toiminnassa: Ympäristönsuojelu
[q5_11] Miten seuraavien asioiden tulisi painottua tulevan hallituksen toiminnassa: Palkansaajien asema, työelämän kehittäminen
[q5_12] Miten seuraavien asioiden tulisi painottua tulevan hallituksen toiminnassa: Yrittäjyyden edistäminen, yritystoiminnan vahvistaminen
[q5_13] Miten seuraavien asioiden tulisi painottua tulevan hallituksen toiminnassa: Työmarkkinoiden joustavuuden lisääminen
[q5_14] Miten seuraavien asioiden tulisi painottua tulevan hallituksen toiminnassa: Sosiaaliturvan väärinkäytön estäminen
[q5_15] Miten seuraavien asioiden tulisi painottua tulevan hallituksen toiminnassa: Kasvukeskusten ongelmien helpottaminen
[q5_16] Miten seuraavien asioiden tulisi painottua tulevan hallituksen toiminnassa: Maaseudun ja syrjä-alueiden ongelmien helpottaminen
[q5_17] Miten seuraavien asioiden tulisi painottua tulevan hallituksen toiminnassa: Rikollisuuden torjunta
[q5_18] Miten seuraavien asioiden tulisi painottua tulevan hallituksen toiminnassa: Ulkomaalaisten/siirtolaisten maahanmuuton edistäminen
[q5_19] Miten seuraavien asioiden tulisi painottua tulevan hallituksen toiminnassa: Markkinaehtoisuuden ja kilpailun edistäminen
[q5_20] Miten seuraavien asioiden tulisi painottua tulevan hallituksen toiminnassa: EU-asiat, aktiivisuus unionin kehittämisessä
[q5_21] Miten seuraavien asioiden tulisi painottua tulevan hallituksen toiminnassa: Ulkosuhteiden hoito, aktiivisuus ulkopolitiikassa
[q5_22] Miten seuraavien asioiden tulisi painottua tulevan hallituksen toiminnassa: Yritystoiminnan sääntely ja valvonta
[q5_23] Miten seuraavien asioiden tulisi painottua tulevan hallituksen toiminnassa: Kuntien talouden ja palvelujen turvaaminen
[q5_24] Miten seuraavien asioiden tulisi painottua tulevan hallituksen toiminnassa: Kehitysyhteistyö, kehitysmaiden auttaminen
[q6_1] Kuinka tärkeitä ehdokkaan valintaperusteita eduskuntavaaleissa ovat: Vaalimainonnan ehdokkaasta antama kuva
[q6_2] Kuinka tärkeitä ehdokkaan valintaperusteita eduskuntavaaleissa ovat: Ehdokkaan puoluekanta
[q6_3] Kuinka tärkeitä ehdokkaan valintaperusteita eduskuntavaaleissa ovat: Ehdokkaan karisma, persoonan vaikuttavuus
[q6_4] Kuinka tärkeitä ehdokkaan valintaperusteita eduskuntavaaleissa ovat: Ehdokkaan asiantuntevuus ja osaaminen
[q6_5] Kuinka tärkeitä ehdokkaan valintaperusteita eduskuntavaaleissa ovat: Ehdokkaan arvomaailma vastaa omaani
[q6_6] Kuinka tärkeitä ehdokkaan valintaperusteita eduskuntavaaleissa ovat: Internetin vaalikoneiden ehdokkaasta antama kuva
[q6_7] Kuinka tärkeitä ehdokkaan valintaperusteita eduskuntavaaleissa ovat: Sosiaalisessa mediassa (Facebook ym.) ehdokkaasta muodostuva kuva
[q6_8] Kuinka tärkeitä ehdokkaan valintaperusteita eduskuntavaaleissa ovat: Paikallisuus, ehdokas on lähialueelta
[q6_9] Kuinka tärkeitä ehdokkaan valintaperusteita eduskuntavaaleissa ovat: Kansanomaisuus, ymmärtää tavallisen suomalaisen arkea
[q6_10] Kuinka tärkeitä ehdokkaan valintaperusteita eduskuntavaaleissa ovat: Aatteellisuus, näkemyksellisyys
[q6_11] Kuinka tärkeitä ehdokkaan valintaperusteita eduskuntavaaleissa ovat: Henkilön tunnettuus, tuttu mediasta
[q6_12] Kuinka tärkeitä ehdokkaan valintaperusteita eduskuntavaaleissa ovat: Ehdokkaan sukupuoli
[q6_13] Kuinka tärkeitä ehdokkaan valintaperusteita eduskuntavaaleissa ovat: Ehdokkaan ikä
[q6_14] Kuinka tärkeitä ehdokkaan valintaperusteita eduskuntavaaleissa ovat: Ehdokkaan ulkoinen olemus ja edustavuus
[q6_15] Kuinka tärkeitä ehdokkaan valintaperusteita eduskuntavaaleissa ovat: Kokemus, politiikassa jo annetut näytöt
[q6_16] Kuinka tärkeitä ehdokkaan valintaperusteita eduskuntavaaleissa ovat: Rehellisyys, vastuullisuus
[q6_17] Kuinka tärkeitä ehdokkaan valintaperusteita eduskuntavaaleissa ovat: Sanavalmius, media- ja esiintymistaito
[q6_18] Kuinka tärkeitä ehdokkaan valintaperusteita eduskuntavaaleissa ovat: Kielitaito, kansainvälisyys
[q6_19] Kuinka tärkeitä ehdokkaan valintaperusteita eduskuntavaaleissa ovat: Rohkeus, valmius itsenäiseen ajatteluun ja toimintaan
[q6_20] Kuinka tärkeitä ehdokkaan valintaperusteita eduskuntavaaleissa ovat: Ajaa asiaani ja puolustaa kaltaisteni ihmisten etuja
[q6_21] Kuinka tärkeitä ehdokkaan valintaperusteita eduskuntavaaleissa ovat: Helposti lähestyttävä, tapaa äänestäjiään usein
[q7_1] Millaisina pidätte seuraavia keinoja Suomessa tehtävän työn lisäämiseksi: Viikoittaisen työajan pidentäminen
[q7_2] Millaisina pidätte seuraavia keinoja Suomessa tehtävän työn lisäämiseksi: Varhais- tai työkyvyttömyyseläkkeelle pääsyn rajoittaminen
[q7_3] Millaisina pidätte seuraavia keinoja Suomessa tehtävän työn lisäämiseksi: Vanhuuseläkeiän nostaminen työurien pidentämiseksi
[q7_4] Millaisina pidätte seuraavia keinoja Suomessa tehtävän työn lisäämiseksi: Nuorten opintojen vauhdittaminen, työurien pidentäminen alkupäästä
[q7_5] Millaisina pidätte seuraavia keinoja Suomessa tehtävän työn lisäämiseksi: Yleisen asevelvollisuuden poistaminen/muuttaminen valikoivaksi
[q7_6] Millaisina pidätte seuraavia keinoja Suomessa tehtävän työn lisäämiseksi: Uusien taloudellisten kannustimien tarjoaminen työuriaan jatkaville iäkkäille
[q7_7] Millaisina pidätte seuraavia keinoja Suomessa tehtävän työn lisäämiseksi: Toimet työttömyysjaksojen lyhentämiseksi
[q7_8] Millaisina pidätte seuraavia keinoja Suomessa tehtävän työn lisäämiseksi: Vuosittaisen työajan pidentäminen lomia lyhentämällä
[q7_9] Millaisina pidätte seuraavia keinoja Suomessa tehtävän työn lisäämiseksi: Työhyvinvoinnin ja -viihtyvyyden lisääminen
[q7_10] Millaisina pidätte seuraavia keinoja Suomessa tehtävän työn lisäämiseksi: Työikäisen väestön lisääminen maahanmuuttoa edistämällä
[q7_11] Millaisina pidätte seuraavia keinoja Suomessa tehtävän työn lisäämiseksi: Työttömyyskorvausten saannin ehtojen tiukentaminen
[q8a] Miten Te suhtaudutte nykyisin maamme EU-jäsenyyteen?
[q8b] Entä siihen, että rahayksikkömme vaihdettiin markasta euroksi?
[q8c] Onko eurosta ja EMU-jäsenyydestä hyötyä vai haittaa Suomelle nykyisessä taloustilanteessa?
[bv1] Sukupuoli
[bv2] Ikäryhmä
[bv3] Asuinkunnan koko
[bv4] Asuinalueen tyyppi
[bv5] Peruskoulutus
[bv6] Ammatillinen koulutus
[bv7] Toimiala
[bv8] Maakunta
[bv9] Ammattiryhmä
[bv10] Kuulutteko johonkin ammatilliseen keskusjärjestöön?
[bv11] Jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt, minkä puolueen ehdokasta äänestäisitte?
[bv12] Mihin yhteiskuntaluokkaan katsotte lähinnä kuuluvanne?
[bv13] Kieli