FSD2841 Tampereen yliopiston opiskelijoiden kulutusvalinnat 2011
The dataset is (B) available for research, teaching and study.
Download the data
Study description in other languages
Related files
Authors
- Nokkonen, Outi
Keywords
eettinen kulutus, harrastukset, identiteetti, kulutustottumukset, pukeutuminen, ruoka, samaistuminen, sosiaalinen asema, sosiaalinen käyttäytyminen, varallisuus
Abstract
Tampereen yliopiston opiskelijoiden kulutusvalinnat 2011 -kysely kartoittaa opiskelijoiden kulutustottumuksia ja suhdetta erilaisiin kulutuspäätöksiin. Kyselyssä on painotettu erityisesti kolmea kuluttamisen osa-aluetta, pukeutumista, harrastuksia ja ruokaostoksia. Aluksi kysyttiin vastaajan taustatietoja ja elämäntilanteeseen vaikuttavia tekijöitä. Seuraavaksi vastaajia pyydettiin määrittelemään ajatuksiaan kuluttamisesta. Lisäksi kysyttiin kuluttajuudesta sekä kulutusvalintojen ja ostopäätösten tekemisestä. Myös vastaajan yhteiskunnallista osallistumista tiedusteltiin kuluttamiseen liittyvien tekojen perusteella.
Ensimmäinen painotettu osa-alue, pukeutuminen, kartoitti vastaajan suhdetta vaatteisiin, muotiin ja tuotemerkkeihin. Kysyttiin vastaajan vaateostoksista ja siitä, mitä vastaaja haluaisi muiden ajattelevan hänestä ulkoisen olemuksen perusteella. Tällaisia mielikuvia olivat mm. luova ihminen, huomion herättäjä, paljon rahaa vaatteisiin käyttävä sekä urheilullinen henkilö. Lisäksi kysyttiin pukeutumisen perusteella ryhmään kuulumisesta ja tavoista ryhmitellä ihmisiä vaateiden ja tyylin mukaan. Vastaajat määrittelivät myös eri ryhmiä pukeutumisen perusteella yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa.
Harrastuksiin liittyvät kysymykset kartoittivat vastaajan harrastuksia ja niihin vuodessa käytettyä rahaa. Kysyttiin, millaisia mielikuvia harrastajaryhmään vastaaja uskoo liitettävän sekä kokeeko vastaaja yhteenkuuluvuutta harrastajien keskuudessa. Harrastuksiin liittyvissä kysymyksissä kysyttiin myös, miten vastaaja haluaisi muiden mieltävän hänet harrastuksensa perusteella, kuten akateeminen ihminen, kulutusyhteiskunnan vastustaja tai tehokas ihminen.
Kolmas osio, ruokaostoksiin liittyvät kysymykset, käsitteli ruokaan liittyvien valintojen taustalla vaikuttavia syitä ja periaatteita sekä niiden toteutumisen mahdollisuuksista omassa taloudellisessa tilanteessa. Kysyttiin, paljonko vastaaja käyttää rahaa ruokaostoksiin viikon aikana. Lisäksi kysyttiin, mitä vastaaja haluaisi muiden ajattelevan hänestä ruokaan liittyvien valintojensa perusteella. Lopussa kysyttiin vielä järjestöihin kuulumisesta sekä vastaajan vanhempien sosiaalisesta ja yhteiskunnallisesta asemasta.
Taustamuuttujina ovat sukupuoli, syntymävuosi, tiedekunta, opiskelujen aloitusvuosi, asumismuoto, puoluekanta, taloudellinen tilanne sekä elämäntilanne.
Study description in machine readable DDI-C 2.5 format
Metadata record is licensed under a Creative Commons Attribution 4.0 International license.