FSD2995 Tampereen yliopiston kysely kolmannen vuoden opiskelijoille 2014

Select variable


[fsd_no] Aineistonumero (lisätty FSD:ssä)

[fsd_vr] Aineistoversio (lisätty FSD:ssä)

[fsd_id] Havaintotunnus (lisätty FSD:ssä)

[q1_1] Yliopisto opiskelupaikkana oli minulle itsestään selvä valinta

[q1_2] Opiskelu yliopistossa on vastannut odotuksiani

[q1_3] Tunnen opiskelevani minulle oikeaa alaa

[q1_4] Kiinnostukseni kohteet ovat muuttuneet opintojeni aikana

[q1_5] Olen suunnittelut opintojeni etenemistä pitkällä tähtäimellä

[q1_6] Opinnot ovat edenneet suunnitelmieni mukaisesti

[q1_7] Opintoni ovat edenneet hitaammin kuin alun perin ajattelin

[q1_8] Yliopisto-opinnot ovat olleet vaikeampia kuin odotin

[q1_9] Käytän mielestäni riittävästi aikaa opintojeni edistämiseen

[q1_10] Tavoitteenani on valmistua mahdollisimman nopeasti

[q2] Oletko suunnitellut opintojasi tai opiskeluaikaisia valintojasi muiden kanssa?

[q3_1] Mikäli olet suunnitellut opintojasi tai opiskeluaikaisia valintojasi muiden kanssa, kerro keiden: Opetushenkilökunta

[q3_2] Mikäli olet suunnitellut opintojasi tai opiskeluaikaisia valintojasi muiden kanssa, kerro keiden: Opintokoordinaattori tai opintosihteeri

[q3_3] Mikäli olet suunnitellut opintojasi tai opiskeluaikaisia valintojasi muiden kanssa, kerro keiden: Opintopäällikkö

[q3_4] Mikäli olet suunnitellut opintojasi tai opiskeluaikaisia valintojasi muiden kanssa, kerro keiden: Yliopiston yleinen opintoneuvoja

[q3_5] Mikäli olet suunnitellut opintojasi tai opiskeluaikaisia valintojasi muiden kanssa, kerro keiden: Opintosykologi

[q3_6] Mikäli olet suunnitellut opintojasi tai opiskeluaikaisia valintojasi muiden kanssa, kerro keiden: Ura- ja rekrytointipalveluiden henkilökunta

[q3_7] Mikäli olet suunnitellut opintojasi tai opiskeluaikaisia valintojasi muiden kanssa, kerro keiden: Opiskelijatuutori

[q3_8] Mikäli olet suunnitellut opintojasi tai opiskeluaikaisia valintojasi muiden kanssa, kerro keiden: Perhe

[q3_9] Mikäli olet suunnitellut opintojasi tai opiskeluaikaisia valintojasi muiden kanssa, kerro keiden: Opiskelukaverit

[q3_10] Mikäli olet suunnitellut opintojasi tai opiskeluaikaisia valintojasi muiden kanssa, kerro keiden: Opintotukitoimiston henkilökunta

[q3_11] Mikäli olet suunnitellut opintojasi tai opiskeluaikaisia valintojasi muiden kanssa, kerro keiden: Jonkun muun

[q5_1] Missä määrin seuraavat tekijät ovat haitanneet opintojesi etenemistä: Kursseille on vaikea päästä (erilaiset rajoitukset ja pääsyvaatimukset)

[q5_2] Missä määrin seuraavat tekijät ovat haitanneet opintojesi etenemistä: Kursseja järjestetään harvoin

[q5_3] Missä määrin seuraavat tekijät ovat haitanneet opintojesi etenemistä: Kurssikirjallisuutta on vaikea saada

[q5_4] Missä määrin seuraavat tekijät ovat haitanneet opintojesi etenemistä: Kurssit menevät ajallisesti päällekkäin

[q5_5] Missä määrin seuraavat tekijät ovat haitanneet opintojesi etenemistä: Kursseista on vaikea päästä läpi (esim. tiukka arvostelu)

[q5_6] Missä määrin seuraavat tekijät ovat haitanneet opintojesi etenemistä: Tenttimismahdollisuuksia on liian harvoin

[q5_7] Missä määrin seuraavat tekijät ovat haitanneet opintojesi etenemistä: Tutkintovaatimusten joustamattomuus

[q5_8] Missä määrin seuraavat tekijät ovat haitanneet opintojesi etenemistä: Opintojen ohjauksen puute

[q5_9] Missä määrin seuraavat tekijät ovat haitanneet opintojesi etenemistä: Graduun/opinnäytetyöhön liittyvät tekijät (ohjaus, aikataulu, aineiston hankinta)

[q6_1] Missä määrin seuraavat tekijät ovat haitanneet opintojesi etenemistä: Vaikeudet opiskelutekniikoissa (lukutekniikat, muistiinpano, töiden kirjoittaminen)

[q6_2] Missä määrin seuraavat tekijät ovat haitanneet opintojesi etenemistä: Vaikeudet ajankäytössä (esim. ongelmat aikatauluttamisessa tai töihin tarttumisessa)

[q6_3] Missä määrin seuraavat tekijät ovat haitanneet opintojesi etenemistä: Epäselvyys tutkintoon vaadittavista suorituksista

[q6_4] Missä määrin seuraavat tekijät ovat haitanneet opintojesi etenemistä: Ongelmat motivaatiossa ja opiskeluun sitoutumisessa

[q6_5] Missä määrin seuraavat tekijät ovat haitanneet opintojesi etenemistä: Työssäkäynti

[q6_6] Missä määrin seuraavat tekijät ovat haitanneet opintojesi etenemistä: Elämäntilanne (esim. sairaus, vanhempainvapaa)

[q6_7] Missä määrin seuraavat tekijät ovat haitanneet opintojesi etenemistä: Epätasa-arvoinen kohtelu sukupuolen, iän, vamman tai muun ominaisuuden perusteella

[q6_8] Missä määrin seuraavat tekijät ovat haitanneet opintojesi etenemistä: Jokin muu tekijä

[q14_1] Olen päässyt haluamallani tavalla osaksi (yliopiston) opiskeluympäristöä

[q14_2] Koen joutuneeni kiusaamisen kohteeksi tai jätetyksi opiskeluyhteisön ulkopuolelle

[q14_3] Olen saanut riittävästi ajankohtaista tietoa yliopistosta ja sen toiminnasta

[q14_4] Opiskelijoita kohdellaan oikeudenmukaisesti ja tasa-arvoisesti

[q14_5] Opiskelijoita kuullaan päätöksenteossa

[q14_6] Fyysinen esteettömyys toteutuu yliopistossa hyvin

[q14_7] Yliopistoympäristö tarjoaa riittävästi harrastus- ja järjestötoiminnan mahdollisuuksia

[q14_8] Yliopistolla on huomioitu kestävän kehityksen periaatteita

[q15_1] Olen saanut riittävästi tietoa ja tukea opintojen suunnitteluun

[q15_2] Olen mielestäni hankkinut riittävän aktiivisesti tietoa ja tukea opintojen edistämiseksi

[q15_3] Opinnot tukevat opiskelutaitojen kehittymistä

[q15_4] Olen saanut riittävästi rakentavaa palautetta opettajilta

[q15_5] Olen saanut riittävästi rakentavaa palautetta muilta opiskelijoilta

[q15_6] Olen saanut riittävästi tukea todettuihin oppimisvaikeuksiini

[q15_7] Opiskeluympäristö kannustaa oppimiseen

[q15_8] Opinnot sisältävät riittävästi yhteisöllisiä opetusmuotoja (esim. ryhmätöitä, lukupiirejä)

[q15_9] Opinnoissa on käsitelty kestävän kehityksen periaatteita

[q15_10] Opinnoissa on mahdollisuus vaihtoehtoisiin suoritustapoihin

[q17_1] Aiotko osallistua opintoihin tai harjoitteluun ulkomailla osana tutkintoasi: Kyllä, lukuvuonna 2014-2015

[q17_2] Aiotko osallistua opintoihin tai harjoitteluun ulkomailla osana tutkintoasi: Kyllä, lukuvuonna 2015-2016

[q17_3] Aiotko osallistua opintoihin tai harjoitteluun ulkomailla osana tutkintoasi: Myöhemmin, tai en osaa vielä sanoa ajankohdasta

[q17_4] Aiotko osallistua opintoihin tai harjoitteluun ulkomailla osana tutkintoasi: En osaa sanoa

[q17_5] Aiotko osallistua opintoihin tai harjoitteluun ulkomailla osana tutkintoasi: En aio lähteä vaihtoon/harjoitteluun ulkomaille

[q17_6] Aiotko osallistua opintoihin tai harjoitteluun ulkomailla osana tutkintoasi: Olen jo ollut vaihdossa/harjoittelussa ulkomailla.

[q18_1] Minkätyyppiset kansainvälistymisjaksot koet kohdallasi kiinnostaviksi: Kielikurssit

[q18_2] Minkätyyppiset kansainvälistymisjaksot koet kohdallasi kiinnostaviksi: Kansainvälistävät suomenkieliset kurssit

[q18_3] Minkätyyppiset kansainvälistymisjaksot koet kohdallasi kiinnostaviksi: Vieraskieliset kurssit

[q18_4] Minkätyyppiset kansainvälistymisjaksot koet kohdallasi kiinnostaviksi: Kv-tuutorointi tai muu vastaava toiminta

[q18_5] Minkätyyppiset kansainvälistymisjaksot koet kohdallasi kiinnostaviksi: Lyhyt kieli- tai muu kurssi ulkomailla

[q18_6] Minkätyyppiset kansainvälistymisjaksot koet kohdallasi kiinnostaviksi: Lukukauden mittainen vaihto-opiskelu ulkomailla

[q18_7] Minkätyyppiset kansainvälistymisjaksot koet kohdallasi kiinnostaviksi: Koko lukuvuoden mittainen vaihto-opiskelu ulkomailla

[q18_8] Minkätyyppiset kansainvälistymisjaksot koet kohdallasi kiinnostaviksi: Harjoittelujakso ulkomailla

[q19_1] Ulkomaiset opinnot/harjoittelu on helppo sisällyttää aikataulullisesti opintoihin

[q19_2] Ulkomaisten opintojen/harjoittelun korvaavuuksista sopiminen ja suoritusten sisällyttäminen tutkintoon on helppoa

[q19_3] Uskoisin kielitaitoni ja oppimisvalmiuksieni riittävän opiskeluun/harjoitteluun ulkomailla

[q19_4] Epäselvyydet tai ongelmat käytännön järjestelyissä Suomessa vaikeuttavat mahdollisuuksiani lähteä vaihtoon/harjoitteluun

[q19_5] Epäselvyydet tai ongelmat käytännön järjestelyissä kohdemaassa vaikeuttavat mahdollisuuksiani lähteä vaihtoon/harjoitteluun

[q19_6] Ulkomailla opiskelun/harjoittelun rahoittaminen on hankalaa tai työlästä

[q19_7] Työsuhteeni rajoittavat mahdollisuuksiani lähteä ulkomaille

[q19_8] Perhe- tai ystävyyssuhteet rajoittavat mahdollisuuksiani lähteä ulkomaille

[q19_9] Epätietoisuus ulkomaisten opintojen/harjoittelun sisällöistä hankaloittaa halukkuuttani lähteä

[q19_10] Olen hyvin selvillä erilaisista mahdollisuuksista lähteä ulkomaille opiskelemaan/harjoitteluun

[q19_11] Seuraavassa on joukko väitteitä opinnoista ja harjoittelusta ulkomailla osana tutkintoa: Muu mikä?

[q20] Oletko nostanut opintorahaa yliopisto-opintojesi aikana?

[q20_1] Oletko nostanut opintorahaa yliopisto-opintojesi aikana: Opintotukikuukausia yhteensä? (Avokysymys)

[q21] Arveletko opintotukikuukausiesi riittävän kandidaatintutkinnon suorittamiseen?

[q22] Oletko nostanut tähän mennessä opintolainaa?

[q23_1] Oletko välttänyt opintolainan ottamista, jos niin mistä syystä: Haluan välttää velkaantumista

[q23_2] Oletko välttänyt opintolainan ottamista, jos niin mistä syystä: Epävarmuus työllistymisestä ja maksukyvystä valmistumisen jälkeen

[q23_3] Oletko välttänyt opintolainan ottamista, jos niin mistä syystä: Lainaehtojen epävakaisuus

[q23_4] Oletko välttänyt opintolainan ottamista, jos niin mistä syystä: Ei tarvetta lainarahoitukseen

[q23_5] Oletko välttänyt opintolainan ottamista, jos niin mistä syystä: En ole

[q23_6] Oletko välttänyt opintolainan ottamista, jos niin mistä syystä: Muu syy

[q24] Mihin halusit päästä ensisijaisesti opiskelemaan vuonna 2011?

[q25_1] Mikä seuraavista kuvaa parhaiten nykyistä tilannettasi: Opiskelen päätoimisesti Tampereen yliopistossa

[q25_2] Mikä seuraavista kuvaa parhaiten nykyistä tilannettasi: Opiskelen sivutoimisesti Tampereen yliopistossa

[q25_3] Mikä seuraavista kuvaa parhaiten nykyistä tilannettasi: Opiskelen pää- tai sivutoimisesti muussa oppilaitoksessa

[q25_4] Mikä seuraavista kuvaa parhaiten nykyistä tilannettasi: Muu elämäntilanne

[q26_1] Oletko harkinnut suorittavasi maisterin tutkinnon toisella alalla tai eri yliopistossa: Ei, maisterin tutkinto Tampereen yliopistossa samalla tai vastaavalla alalla

[q26_2] Oletko harkinnut suorittavasi maisterin tutkinnon toisella alalla tai eri yliopistossa: Kyllä, maisterin tutkinto Tampereen yliopistossa eri alalla

[q26_3] Oletko harkinnut suorittavasi maisterin tutkinnon toisella alalla tai eri yliopistossa: Kyllä, maisterin tutkinto muussa korkeakoulussa samalla tai vastaavalla alalla

[q26_4] Oletko harkinnut suorittavasi maisterin tutkinnon toisella alalla tai eri yliopistossa: Kyllä, maisterin tutkinto muussa korkeakoulussa eri alalla

[q26_5] Oletko harkinnut suorittavasi maisterin tutkinnon toisella alalla tai eri yliopistossa: Muu

[q26_6] Oletko harkinnut suorittavasi maisterin tutkinnon toisella alalla tai eri yliopistossa: En aio suorittaa kandidaatin tutkinnon jälkeen muuta tutkintoa

[ika] Ikä vuosina

[sp] Sukupuoli

[pohjakou] Pohjakoulutus

[yovuosi] Valmistunut ylioppilaaksi (vuosi)

[ala] Koulutusala

[yksikko] Yksikkö

[opyht] Suoritetut opintopisteet yhteensä

[harjkk] Harjoittelun kesto (kk)

[vaihtokk] Opiskeluvaihdon kesto (kk)

Study description in machine readable DDI-C 2.5 format

Creative Commons License
Metadata record is licensed under a Creative Commons Attribution 4.0 International license.