FSD3162 Suomalaisten oikeustaju: kansalaiset 2016
The dataset is (B) available for research, teaching and study.
Download the data
Study description in other languages
Related files
Authors
- Kääriäinen, Juha (Helsingin yliopisto. Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti)
Keywords
arvot, luottamus, oikeus (oikeudenala), oikeustaju, oikeusturva, rangaistukset, rikoksentekijät, rikollisuus, seuraamukset, tuomarit (oikeus), tuomioistuimet, yleinen mielipide
Abstract
Tutkimuksessa kansalaisilta kysyttiin sopivaa rangaistusta erityyppisiin väkivalta-, seksuaali- ja omaisuusrikostapauksiin. Tutkimuksen tavoitteena oli myös selvittää yleisen oikeustajun ja nykyisen rangaistuskäytännön mahdollisia eroja.
Aluksi vastaajille esitettiin väittämiä koskien erilaisia rikoksia ja rikoksiin liittyviä asioita, sekä kysyttiin, miten usein vastaajat seuraavat rikosuutisointia eri medioista tai tietolähteistä. Tämän jälkeen kysymykset mittasivat luottamusta eri tahoihin ja instituutioihin. Kysyttiin myös, miten vastaajat jakaisivat mahdollisen rikollisuuden torjuntaan tarkoitetun uuden määrärahan sekä millaisia tavoitteita rikosseuraamuksilla tulisi olla. Seuraavaksi esitettiin tuomareita koskevia väittämiä ja kysyttiin, missä määrin kansalaismielipiteen tulisi vaikuttaa päätettäessä yhteisistä asioista.
Vastaajille kuvailtiin myös seitsemän erilaista rikostapausta ja kysyttiin, millaisen rangaistuksen he määräisivät kustakin tapauksesta. Jos vastaajien mielestä tapaus edellytti ehdotonta vankeutta, kysyttiin myös, millä edellytyksillä he olisivat valmiita lieventämään rangaistusta.
Aivan lopuksi vastaajia pyydettiin miettimään, miten tärkeitä erilaiset arvot ovat heille.
Taustamuuttujina olivat sukupuoli, ikä, siviilisääty, perherakenne, koulutus, ammatti, tulot, kunta ja maakunta.
Study description in machine readable DDI-C 2.5 format
Metadata record is licensed under a Creative Commons Attribution 4.0 International license.