FSD3277 Vapaaehtoistyö Suomessa 2015

The dataset is (B) available for research, teaching and study.

Download the data

Study description in other languages

Related files

  • No other files available

Authors

  • Kansalaisareena ry
  • Taloustutkimus Oy
  • Kirkkohallitus
  • HelsinkiMissio

Keywords

ajankäyttö, asenteet, työn sisältö, vapaaehtoistehtävät, vapaaehtoistyö, vapaaehtoisuus

Abstract

Aineisto käsittelee suomalaisten tekemää vapaaehtoistyötä. Tutkimuksen on toteuttanut Taloustutkimus Kansalaisareenan, HelsinkiMission ja Kirkkohallituksen toimeksiannosta.

Tutkimuksen alussa kartoitettiin, kuinka monta tuntia vapaaehtoistyötä vastaaja on tehnyt eri toimialoilla neljän edeltävän viikon aikana liittyen muun muassa liikuntaan ja urheiluun, lapsiin ja nuoriin sekä ikäihmisiin. Lisäksi oltiin kiinnostuneita siitä, millaista vapaaehtoistyö oli kestoltaan, kuinka säännöllistä se oli, missä se tapahtui ja oliko se jonkun järjestön organisoimaa.Tutkimuksessa tarkasteltiin myös, millaisia työtehtäviä vapaaehtoistyö on sisältänyt. Vastausvaihtoehtoina olivat muun muassa auttaminen, luottamustehtävät, ryhmän ohjaaminen, siistimistehtävät ja talkootyöt. Seuraavaksi tiedusteltiin vastaajien mielipiteitä erilaisia väittämiä kohtaan, jotka käsittelivät näkemyksiä vapaaehtoistyöstä. Kysyttiin muun muassa tuen tarpeesta vapaaehtoistyössä ja kiinnostuksesta kokeilla vapaaehtoistyötä työaikana tai osana opintoja, mikäli tämä olisi mahdollista. Lisäksi kysyttiin internetissä olevien vapaaehtoistyön hakukoneiden käytöstä ja syitä siihen, miksi vastaaja ei ollut osallistunut vapaaehtoistyöhön.

Taustamuuttujia ovat sukupuoli, ikä, ammatti, siviilisääty, talouden tyyppi, kotona olevien alle 18-vuotiaiden lasten iät ja lukumäärä, tuloluokka, ruokakunnan koko, koulutus, asunnon tyyppi, puoluekanta, tietoa talouden eniten ansaitsevasta henkilöstä sekä erilaiset aluemuuttujat kuten maakunta, asukasmäärä ja tilastollinen kuntaryhmitys.

Study description in machine readable DDI-C 2.5 format

Creative Commons License
Metadata record is licensed under a Creative Commons Attribution 4.0 International license.