FSD3449 EVAn Arvo- ja asennetutkimus kevät 2020
The dataset is (B) available for research, teaching and study.
Download the data
Study description in other languages
Related files
Study title
EVAn Arvo- ja asennetutkimus kevät 2020
Dataset ID Number
FSD3449
Persistent identifiers
https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD3449https://doi.org/10.60686/t-fsd3449
Data Type
Quantitative
Authors
- Elinkeinoelämän valtuuskunta (EVA)
Abstract
Tutkimuksessa kartoitettiin suomalaisten arvoja ja asenteita. Koronakriisin alkuvaiheessa toteutetun kyselyn pääteemoina ovat koronavirus, koronaepidemia ja koronapandemia sekä niiden vaikutukset yhteiskuntaan, talouteen, työllisyyteen ja maan henkiseen ilmapiiriin. Muita teemoja ovat luottamus, turvallisuus ja uhkiin varautuminen.
Aluksi vastaajille esitettiin väittämiä yhteiskunnan eri osa-alueilta. Ne käsittelivät muiden muassa hallituksen toimia koronavirusepidemian torjumiseksi, politiikkaa, ilmastonmuutosta ja maahanmuuttoa.
Seuraavaksi selvitettiin vastaajien työskentelytapoja poikkeusolojen aikana sen jälkeen, kun hallitus ensimmäisen kerran suositteli etätöihin siirtymistä. Kysyttiin myös, kuinka uhkaavana vastaajat pitävät koronavirusepidemiaa oman, läheisten ja suomalaisten terveyden, talouden ja toimeentulon kannalta. Lisäksi vastaajilta pyydettiin arviota tulevaisuuden näkymistä ja maailmanlaajuisista kehityskuluista.
Edelleen kysyttiin, kuinka suurta luottamusta vastaajat tuntevat yhteiskunnan eri toimijoita kohtaan. Vastaajia pyydettiin arvioimaan, miten tärkeää on elää demokraattisesti hallitussa maassa, miten demokraattisesti Suomea hallitaan tällä hetkellä ja mitä mieltä he olisivat erilaisista poliittisista järjestelmistä Suomen hallintojärjestelmänä. Lisäksi kartoitettiin, kuinka suuriksi tai pieniksi uhkiksi vastaajat kokevat esimerkiksi hybridivaikuttamisen, terrori-iskun, tietovarkauden tai ilmaston lämpenemisen. Lopuksi vastaajat arvioivat, miten viime vuosien pakolaiskriisi Euroopassa on muuttanut heidän omaa suhtautumistaan Suomeen suuntautuvaan maahanmuuttoon ja kertoivat, miten he suhtautuvat EU- ja EMU-jäsenyyteen ja euroon.
Taustamuuttujia olivat sukupuoli, ikäryhmä, asuinkunnan koko, asuinmaakunta, peruskoulutus, ammatillinen koulutus, ammattiryhmä, työnantaja, työsuhde, toimiala, puoluekanta (mitä puoluetta äänestäisi, jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt), ammatillinen keskusjärjestö ja yhteiskuntaluokka.
Keywords
COVID-19; Euroopan integraatio; arvot; asenteet; koronavirukset; luottamus; pandemiat; poikkeusolot; talous; työllisyys; uhat
Topic Classification
- Yhteiskuntatieteet (Fields of Science Classification)
- Poliittinen käyttäytyminen, poliittiset asenteet ja mielipiteet (CESSDA Topic Classification)
- Kansanterveys (CESSDA Topic Classification)
- Valtiovalta, julkinen hallinto, poliittiset organisaatiot, puolueet (CESSDA Topic Classification)
Series
EVAn Arvo- ja asennetutkimuksetDistributor
Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto
Access
Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.
Data Collector
- Taloustutkimus
Time Period Covered
2020
Collection Dates
2020-03-26 – 2020-04-03
Nation
Suomi
Geographical Coverage
Suomi
Analysis/Observation Unit Type
Henkilö
Universe
Suomen 18-70-vuotias väestö (excluding Ahvenanmaa)
Time Method
Pitkittäisaineisto: trendi/toistuva poikkileikkausaineisto
Sampling Procedure
Todennäköisyysotanta: monivaiheinen otanta
Tutkimuksen vastaajat poimittiin Taloustutkimuksen internet-paneelista 18-70-vuotiasta Suomen (pl. Ahvenanmaa) väestöä edustavaksi vastaajien iän, sukupuolen, asuinläänin, koulutuksen ja ammatin/aseman mukaan. Lähtönäytteen koko oli 7000 vastaajaa. Ensimmäinen vastausmuistutus lähettiin 31.3. naisille ja toinen muistutus 2.4. yli 50-vuotiaille, jotka eivät ole korkeakoulu- tai amk-taustaisia, eivätkä asu Helsingissä/Uudellamaalla, miesten ylipainotus muistutuksessa oli 60/40. Tutkimukseen vastasi 2060 henkilöä. Tutkimusaineisto painotettiin Taloustutkimuksessa edustamaan 18-70-vuotiasta väestöä vastaajan iän, sukupuolen, asuinalueen, koulutuksen, ammatin/aseman, toimialan sekä puoluekannatuksen (miten äänestäisi eduskuntavaaleissa) mukaan.
Taloustutkimuksen internet-paneeli on satunnaisotannalla Suomen väestöstä poimittu joukko 15-79-vuotiaita, jotka ovat paneeliin rekisteröityessään kertoneet demo- ja sosiografiset taustatietonsa sekä suostuneet siihen, että Taloustutkimus saa kutsua heitä erilaisiin markkinatutkimuksiin. Vastaaminen yksittäiseen tutkimukseen on panelisteille aina kuitenkin täysin vapaaehtoista ja paneelista voi erota milloin tahansa.
Collection Mode
Itsetäytettävä lomake: verkkolomake
Research Instrument
Strukturoitu lomake
Response Rate
29,4
Data File Language
Downloaded data package may contain different language versions of the same files.
The data files of this dataset are available in the following languages: English and Finnish.
FSD translates quantitative data into English on request, free of charge. More information on ordering data translation.
Number of Cases and Variables
186 variables and 2060 cases.
Data Version
1.0
Completeness of Data and Restrictions
Aineistosta on arkistoinnin yhteydessä poistettu kommentti-avovastaukset tunnisteellisuussyistä.
Weighting
Aineisto sisältää painomuuttujan (paino), jonka avulla aineisto voidaan painottaa edustamaan 18-70-vuotiasta väestöä vastaajan iän, sukupuolen, asuinalueen, koulutuksen, ammatin/aseman, toimialan sekä puoluekannatuksen mukaan.
Citation Requirement
Aineistoon ja sen tekijöihin tulee viitata asianmukaisesti kaikissa julkaisuissa ja esityksissä, joissa aineistoa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.
Bibliographical Citation
Elinkeinoelämän valtuuskunta (EVA): EVAn Arvo- ja asennetutkimus kevät 2020 [sähköinen tietoaineisto]. Versio 1.0 (2020-06-22). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD3449
Deposit Requirement
Viitetiedot julkaisuista, joissa aineistoa on käytetty, toimitetaan Tietoarkiston asiakaspalveluun asiakaspalvelu.fsd@tuni.fi.
Disclaimer
Aineiston alkuperäiset tekijät ja Tietoarkisto eivät ole vastuussa aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.
Related Publications
Haavisto, Ilkka (2020). Politiikan poikkeustila. Koronakriisi yhdisti suomalaiset [verkkodokumentti]. Helsinki: Elinkeinoelämän valtuuskunta. EVA Analyysi 81. https://www.eva.fi/wp-content/uploads/2020/04/eva-analyysi-no_81.pdf [viitattu 22.6.2020].
Haavisto, Ilkka (2020). Suomalaiset pelkäävät koronan vaikutuksia muihin, mutta eivät ole kovin huolissaan itsestään [verkkodokumentti]. Helsinki: Elinkeinoelämän valtuuskunta. https://www.eva.fi/blog/2020/04/16/suomalaiset-pelkaavat-koronan-vaikutuksia-muihin-mutta-eivat-ole-kovin-huolissaan-itsestaan/ [viitattu 24.4.2020].
Metelinen, Sami (2020). Sisukkaina savottaan. Suomalaiset ovat valmiita tinkimään eduistaan talouskurimuksen selättämiseksi [verkkodokumentti]. Helsinki: Elinkeinoelämän valtuuskunta. EVA Analyysi 82. https://www.eva.fi/wp-content/uploads/2020/05/eva-analyysi-no-82-1.pdf [viitattu 22.6.2020].
Metelinen, Sami (2020). Etätyössä olevat kokevat olonsa turvattomammiksi [verkkodokumentti]. Helsinki: Elinkeinoelämän valtuuskunta. https://www.eva.fi/blog/2020/05/26/etatyossa-olevat-kokevat-olonsa-turvattomammiksi/ [viitattu 23.6.2020].
Haavisto, Ilkka (2020). Euron suosion huippu on ohi. Enemmistö uskoo silti euron hyödyttävän Suomea [verkkodokumentti]. Helsinki: Elinkeinoelämän valtuuskunta. https://www.eva.fi/blog/2020/06/09/euron-suosion-huippu-on-ohi-enemmisto-uskoo-silti-euron-hyodyttavan-suomea/ [viitattu 23.6.2020].
Haavisto, Ilkka (2020). Suomalaisten EU-asenteissa käänne. Enemmistön asenteet silti edelleen myönteisiä [verkkodokumentti]. Helsinki: Elinkeinoelämän valtuuskunta. EVA Artikkeli https://www.eva.fi/blog/2020/05/09/suomalaisten-eu-asenteissa-kaanne-enemmiston-asenteet-silti-edelleen-myonteisia/ [viitattu 29.1.2021].
Haavisto, Ilkka (2020). Ylpeys suomalaisuudesta on koronakevään kultareunus [verkkodokumentti]. Helsinki: Elinkeinoelämän valtuuskunta. EVA Artikkeli. https://www.eva.fi/blog/2020/06/17/ylpeys-suomalaisuudesta-on-koronakevaan-kultareunus/ [viitattu 29.1.2021].
Haavisto, Ilkka (2020) Kurin ja järjestyksen maa. Lainkuuliaisuus on huipussaan korona-Suomessa. (verkkodokumentti). Helsinki: Elinkeinoelämän valtuuskunta. EVA Arvio 21. https://www.eva.fi/wp-content/uploads/2020/05/eva-arvio-021.pdf
Metelinen, Sami (2020) Näitä Suomi murehtii. Ykkösuhaksi on noussut talouskriisi. (verkkodokumentti). Helsinki: Elinkeinoelämän valtuuskunta. EVA Analyysi 84. https://www.eva.fi/wp-content/uploads/2020/06/no_83.pdf
Metelinen, Sami (2020) Luonnon vastaisku. Monelle pandemia on ympäristön reaktio ihmisten toimiin. (verkkodokumentti). Helsinki: Elinkeinoelämän valtuuskunta. EVA Arvio 23. https://www.eva.fi/wp-content/uploads/2020/07/eva-arvio-023.pdf
Haavisto, Ilkka (2020) Kansainvälisyyden kahtiajako. Suhtautuminen ulkomaailmaan repii suomalaisia erilleen. (verkkodokumentti). Helsinki: Elinkeinoelämän valtuuskunta. EVA Analyysi 85. https://www.eva.fi/wp-content/uploads/2020/07/no_85.pdf
Vartiainen, Ida (2022). Politisk medvetenhet och rally-round-the-flag: Styrkan av rally-round-the-flag-fenomenet för väljare med olika grad av politisk medvetenhet under coronakrisen i Finland. Valtiotieteiden kandidaattitutkielma. Helsinki: Helsingin yliopisto.
Metelinen, Sami (2024). Suomalaiset tyytyväisiä euroon - poliitikot halutaan pitää loitolla rahapolitiikasta [verkkodokumentti]. Helsinki: Elinkeinoelämän valtuuskunta. EVA Artikkeli 4.6.2024. https://www.eva.fi/blog/2024/06/04/suomalaiset-tyytyvaisia-euroon-poliitikot-halutaan-pitaa-loitolla-rahapolitiikasta/ [viitattu 3.9.2024].
Study description in machine readable DDI-C 2.5 format
Metadata record is licensed under a Creative Commons Attribution 4.0 International license.