FSD3584 Muistoja lapsuudessa koetuista peloista 2020-2021
The dataset is (B) available for research, teaching and study.
Download the data
Study description in other languages
Related files
Authors
- Malinen, Antti (Tampereen yliopisto. Kokemuksen historian huippuyksikkö)
Keywords
ahdistus, lapsen kehitys, lapset, lapsipsykologia, lapsuus, muistot, pelko, traumat, tunteet, varhaislapsuus
Abstract
Aineisto koostuu lapsuuden aikaisia pelkoja kuvaavista kirjoituksista. Aineisto kerättiin kirjoituskutsulla, jossa vastaajia pyydettiin kertomaan lapsuuden ajan peloistaan sekä erityisesti paikoista, joihin pelot liittyivät. Aineisto kerättiin osana kahta tutkimushanketta, joissa tutkitaan lasten turvattomuuden käsittelyn tapoja ja mahdollisuuksia (rahoittaja Suomen Akatemia), sekä vertaissuhteiden merkitystä lasten elämässä (rahoittaja Koneen Säätiö). Keruukutsulla pyrittiin keräämään muistoja lapsuuden paikoista, joissa vastaaja muistaa kokeneensa pelkoa ja jännitystä joko tahtomatta tai tarkoituksella. Vastaajia pyydettiin myös kertomaan tavoista, joilla hän pyrki elämään pelottavien paikkojen ja tilanteiden kanssa.
Keruukutsussa vastaajalle annettiin kirjoittamisen helpottamiseksi apukysymyksiä, joissa tarjottiin pohdittavaksi muutamia valmiita teemoja. Näissä kirjoittamista ohjaavissa apukysymyksissä kysyttiin esimerkiksi sitä, muuttivatko pelot liikkumista ja joutuiko vastaaja välttelemään tiettyjä paikkoja, varoiteltiinko tai peloteltiinko vastaajaa lapsena joistakin tietyistä paikoista, ja hakiko vastaaja tarkoituksella jännitystä ja pelkoa elämäänsä. Lisäksi ohjaavien apukysymysten avulla tarjottiin mahdollisuutta pohtia sitä, vaikuttiko sukupuoli vastaajan mielestä hänen kokemuksiinsa.
Taustatietona kysyttiin sukupuolta, ikäryhmää sekä lapsuuden aikaisen asuinpaikan tyyppiä. Arkistoinnin yhteydessä taustatiedoista tuotettiin erillinen html-hakemisto, jonka avulla aineistoa on helppo selata.
Study description in machine readable DDI-C 2.5 format
Metadata record is licensed under a Creative Commons Attribution 4.0 International license.