FSD1057 EVAn EU-asennetutkimus kevät 1994

The dataset is (B) available for research, teaching and study.

Download the data

Study description in other languages

Related files

Study title

EVAn EU-asennetutkimus kevät 1994

Dataset ID Number

FSD1057

Persistent identifiers

https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD1057
https://doi.org/10.60686/t-fsd1057

Data Type

Quantitative

Authors

  • Elinkeinoelämän valtuuskunta (EVA)
  • Yhdyskuntatutkimus

Abstract

Tutkimus on viides EVAn suomalaisten integraatioajattelua luotaavassa sarjassa, joka käynnistettiin keväällä 1992. Tutkimuksella kartoitetaan suomalaisten odotuksia Euroopan unionin jäsenyyden vaikutuksesta Suomeen. Siihen sisältyy myös kansalaisten arvioita sekä Suomen vaikutusvallasta Euroopan unionin jäsenenä että niistä asioista, joihin Suomen tulisi pystyä EU:ssa vaikuttamaan.

Vastaajalta kysyttiin aluksi, tulisiko Suomen liittyä EU:n jäseneksi saavutetun neuvottelutuloksen mukaisesti, kuinka hyvin vastaaja tuntee saavutetun neuvottelutuloksen ja kuinka tyytyväinen hän on siihen. Häntä pyydettiin myös kertomaan miten hän suhtautuu siihen, että Maastrichtin sopimuksen keskeiset periaatteet toteutettaisiin joskus Suomessa. Lisäksi vastaajaa pyydettiin arvioimaan minkälainen vaikutus Suomen mahdollisella EU-jäsenyydellä olisi mm. elinoloihin, elintasoon, hinta- ja palkkatasoon, sosiaaliturvaan, työllisyyteen, kulttuuriin, tieteeseen, oikeusturvaan, sukupuolten tasa-arvoon, eri väestöryhmien asemaan, sisäiseen ja ulkoiseen turvallisuuteen ja vastaajan omaan elämään. Vastaaja pyydettiin myös ottamaan kantaa lukuisiin julkisuudessa esillä olleisiin EU-kysymystä koskeviin väitteisiin. Lopuksi kysyttiin, mitkä ovat vastaajan tärkeimmät tietolähteet EU-kysymyksiin liittyvissä asioissa ja kuinka puolueettomia nämä tietolähteet hänen mielestään ovat. Taustatietoina ovat tiedot vastaajan sukupuolesta, ikäryhmästä, asuinkunnan koosta, asuinläänistä, koulutuksesta, ammattiryhmästä, toimialasta ja kuulumisesta ammatillisiin keskusjärjestöihin. Lisäksi kysyttiin, minkä puolueen ehdokasta vastaaja äänestäisi, jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt.

Keywords

EU-tuet; Euroopan integraatio; Euroopan unioni; Maastrichtin sopimus; asenteet; jäsenyys; kansainväliset suhteet; mielipiteet; taloudellinen integraatio; tiedonlähteet; uhkakuvat; vaikutukset

Topic Classification

Series

EVAn EU-asennetutkimukset 1992-2012

Distributor

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto

Access

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Data Collector

  • Yhdyskuntatutkimus

Data Producers

  • Elinkeinoelämän valtuuskunta

Time Period Covered

1994

Collection Dates

1994-03-30 – 1994-05-06

Nation

Suomi

Geographical Coverage

Suomi

Analysis/Observation Unit Type

Henkilö

Universe

Suomen 18 - 70-vuotias väestö (excluding Ahvenanmaa)

Time Method

Pitkittäisaineisto: trendi/toistuva poikkileikkausaineisto

Sampling Procedure

Todennäköisyysotanta: yksinkertainen satunnaisotanta

Kyselylomakkeita lähetettiin 4000 ja niitä palautettiin 1891. Näyte on satunnaisotos koko maan 18 - 70-vuotiaasta suomen- ja ruotsinkielisestä väestöstä Ahvenanmaata lukuunottamatta. Näyte on demografisesti, sosiaalisesti ja alueellisesti edustava.

Collection Mode

Itsetäytettävä lomake: paperinen lomake

Research Instrument

Strukturoitu lomake

Response Rate

47,30

Data File Language

Downloaded data package may contain different language versions of the same files.

The data files of this dataset are available in the following languages: English and Finnish.

FSD translates quantitative data into English on request, free of charge. More information on ordering data translation.

Number of Cases and Variables

161 variables and 1891 cases.

Data Version

2.0

Completeness of Data and Restrictions

Aineisto ei sisällä Kommentteja-avokysymyksen vastauksia.

Weighting

Aineisto ei sisällä painomuuttujia.

Citation Requirement

Aineistoon ja sen tekijöihin tulee viitata asianmukaisesti kaikissa julkaisuissa ja esityksissä, joissa aineistoa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.

Bibliographical Citation

Elinkeinoelämän valtuuskunta (EVA) & Yhdyskuntatutkimus: EVAn EU-asennetutkimus kevät 1994 [sähköinen tietoaineisto]. Versio 2.0 (2018-07-20). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD1057

Deposit Requirement

Viitetiedot julkaisuista, joissa aineistoa on käytetty, toimitetaan Tietoarkiston asiakaspalveluun asiakaspalvelu.fsd@tuni.fi.

Disclaimer

Aineiston alkuperäiset tekijät ja Tietoarkisto eivät ole vastuussa aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.

Related Publications Tooltip

Suomalaisten EU-kannanotot: kevät 1994 (1994). Helsinki: Elinkeinoelämän valtuuskunta (EVA).

Haikonen, Jyrki & Kiljunen, Pentti (2003). Mitä mieltä, suomalainen? EVAn asennetutkimuksien kertomaa vuosilta 1984-2003. Helsinki: Taloustieto. EVA-raportti.

Tuokko, Katja (2012) From Left to West: The position of Vasemmistoliitto on European integration in 1990 - 1998. Poliittisen historian pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto. hdl:10138/37140

Haavisto, Ilkka (2024). Virkistyvät eurovaalit. Suomalaiset suuntaavat vaaliuurnille aiempaa runsaslukuisemmin [verkkodokumentti]. Helsinki: Elinkeinoelämän valtuuskunta. EVA Analyysi 135. https://www.eva.fi/wp-content/uploads/2024/06/eva-analyysi-no-135.pdf [viitattu 30.8.2024].

Kujanpää, Emmiliina (2024). Suomalaiset eivät lämpene Euroopan unionin rahoituksen kasvattamiselle - uusi yhteisvelka torjutaan [verkkodokumentti]. Helsinki: Elinkeinoelämän valtuuskunta. EVA Artikkeli 28.5.2024.https://www.eva.fi/blog/2024/05/28/suomalaiset-eivat-lampene-euroopan-unionin-rahoituksen-kasvattamiselle-uusi-yhteisvelka-torjutaan/ [viitattu 3.9.2024].

Study description in machine readable DDI-C 2.5 format

Creative Commons License
Metadata record is licensed under a Creative Commons Attribution 4.0 International license.