FSD1025 Ulkomaanuutistutkimus 1995
Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.
Lataa aineisto täältä
Muunkieliset kuvailuversiot
Aineistoon liittyvät tiedostot
Tekijät
- Nordenstreng, Kaarle (Tampereen yliopisto)
- Pietiläinen, Jukka (Tampereen yliopisto)
Asiasanat
kansainvälinen viestintä, ulkomaat, uutiset, uutisvälitys
Sisällön kuvaus
Tutkimusaineisto on Suomen osuus kansainvälisestä ulkomaanuutistutkimuksesta. Aineistoon valittiin sanomalehtien, television ja radion jutut, jotka liittyivät jollakin tavoin ulkomaihin. Mukana ovat niin uutiset ulkomaan tapahtumista kuin uutiset Suomen tapahtumista, joihin ulkomaat tai ulkomaalaiset liittyvät. Tutkituista sanomalehdistä (Helsingin Sanomat, Aamulehti, Hufvudstadsbladet, Savon Sanomat ja Kansan Uutiset) mukaan otettiin koko aineisto erilaisia luetteloita, sarjakuvia ja mainoksia lukuunottamatta. Television ja radion aineistosta (Radio Suomi, TV1:n pääuutiset ja MTV3:n Kymmenen uutiset) mukana oli ainoastaan varsinaisessa uutislähetyksessä ollut aineisto. Aineisto koodattiin kansainvälisen tutkimuksen koodausohjeiden mukaisesti. Uutisista tutkittiin mm. uutisten tyyppiä, laajuutta, uutislähteitä, uutisaiheita, uutisissa esiintyviä toimijoita, kirjeenvaihtajan sukupuolta, uutisten maantieteellistä levinneisyyttä ja sanomalehtiuutisten osalta lisäksi sitä, missä lehden osassa uutinen esiintyi.
Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.