FSD1136 Kunnallisalan ilmapuntari 1995: kuntalaiset

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Lataa aineisto täältä

Muunkieliset kuvailuversiot

Aineistoon liittyvät tiedostot

  • Aineistoon ei liity muita kuvailevia tiedostoja

Aineiston nimi

Kunnallisalan ilmapuntari 1995: kuntalaiset

Aineistonumero

FSD1136

Pysyvät tunnisteet

https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD1136
https://doi.org/10.60686/t-fsd1136

Aineiston laatu

Kvantitatiivinen aineisto

Tekijät

  • Kunnallisalan kehittämissäätiö

Sisällön kuvaus

Kuntalaisilta kysyttiin mm. erilaisten kunnallistalouden parannuskeinojen hyväksyttävyyttä sekä minkä kunnallisten tehtävien menoista voitaisiin säästää tarvittaessa. Toisaalta haluttiin selvittää, missä palveluissa ja tehtävissä kuntalaiset ovat havainneet säästöjä toteutetun. Lisäksi heitä pyydettiin arvioimaan, miten kunnalliset palvelut ovat yleisesti kehittyneet joissakin suhteissa parin viimeksi kuluneen vuoden aikana. Vielä kysyttiin, mitä palveluita vastaaja on perheineen tarvinnut tai käyttänyt. Heiltä kysyttiin myös, mitkä palvelut ehdottomasti kuuluvat kunnan tehtäviin ja toisaalta, mitkä kunta voisi jättää valtion, yritysten, yhteisöjen ja kuntalaisten itsensä hoidettaviksi.

Kuntalaisia pyydettiin myös arvioimaan, missä määrin joillakin kunnallisilla ja sidosryhmätoimijoilla on todellista vaikutusvaltaa heidän kotikunnassaan. Lisäksi tiedusteltiin, jakautuuko valta oikein ja millä tahoilla on heidän mielestään liikaa tai liian vähän valtaa heidän kunnassaan.

Taustamuuttujia olivat paikkakuntatyyppi, asuinkunta, vastaajan ammattiryhmä, työnantajatyyppi, sukupuoli, peruskoulutus, ammatillinen koulutus, työelämään osallistuminen, elämänvaihe ja puoluekanta sekä hänen perheensä tuloluokka, ikärakenne, perheenjäsenten lukumäärä, perheen eniten ansaitsevan ammattiryhmä tai entinen ammatti (mikäli eläkeläinen).

Asiasanat

julkiset palvelut; kolmas sektori; kunnallishallinto; kunnallistalous; kunnallisvero; kunnat; kuntaliitokset; poliittiset asenteet; säästäminen; vaikuttaminen; vallanjako

Tieteenala/Aihealue

Sarja

Kunnallisalan ilmapuntarit

Jakelija

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto

Käyttöoikeudet

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Kerääjät

  • Suomen Gallup

Ajallinen kattavuus

1995

Aineistonkeruun ajankohta

1995-08-15 – 1995-09-06

Maa

Suomi

Kohdealue

Suomi

Havaintoyksikkötyyppi

Henkilö

Perusjoukko/otos

Suomen 15 vuotta täyttänyt väestö (poislukien Ahvenanmaa)

Tutkimuksen aikaulottuvuus

Pitkittäisaineisto: trendi/toistuva poikkileikkausaineisto

Otantamenetelmä

Todennäköisyysotanta: monivaiheinen otanta

Otanta tehtiin kolmessa vaiheessa. Ensin tutkimuksen edellyttämä määrä kohdehenkilöitä jaettiin alueellisesti lääneittäin. Toisessa vaiheessa kohdehenkilöiden määrä jaettiin läänien sisällä kuntatyypeittäin. Kunnat ryhmiteltiin kuntatyypeittäin suuriin ja pieniin kaupunkeihin, maalaiskunnat kolmeen luokkaan väestön elinkeinojakauman mukaan. Kolmannessa vaiheessa tutkimuskunnista poimittiin lähtöosoitteita niiden väestömäärän edellyttämällä tavalla. Haastattelut tehtiin lähtöpistejärjestelmällä. Satunnaisesti poimituista lähtöosoitteista edeten tehtiin kuusi haastattelua. Jokaisesta haastattelun kohteena olleesta taloudesta valittiin henkilö, joka täytti valintakortin määräämät sukupuoli- ja ikäehdot.

Keruumenetelmä

Kasvokkainen haastattelu

Keruuväline tai –ohje

Strukturoitu lomake

Datatiedostojen kieli

Aineistopaketti voi sisältää samoja tiedostoja eri kielisinä.

Aineisto sisältää datatiedostoja seuraavilla kielillä: suomi.

Tietoarkisto kääntää kvantitatiivisia datatiedostoja englanniksi. Lisätietoja käännöspyynnön jättämisestä.

Datan versio

3.0

Aineiston käytössä huomioitavaa

Tunnisteellisuussyistä aineistosta on arkistoinnin yhteydessä poistettu postinumeromuuttuja. Lasten lukumäärät sekä perheen koko (bv6_1 - bv6_4) on top-koodattu ja vastaajan ikä (bv2) luokiteltu.

Painokertoimet

Aineisto ei sisällä painomuuttujia.

Viittausvaatimus

Aineistoon ja sen tekijöihin tulee viitata asianmukaisesti kaikissa julkaisuissa ja esityksissä, joissa aineistoa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.

Malliviittaus

Kunnallisalan kehittämissäätiö: Kunnallisalan ilmapuntari 1995: kuntalaiset [sähköinen tietoaineisto]. Versio 3.0 (2023-11-07). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD1136

Julkaisusta tiedottaminen

Viitetiedot julkaisuista, joissa aineistoa on käytetty, toimitetaan Tietoarkiston asiakaspalveluun asiakaspalvelu.fsd@tuni.fi.

Varaumat

Aineiston alkuperäiset tekijät ja Tietoarkisto eivät ole vastuussa aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.

Käytön ja kuvailun oheismateriaalit

Ilmapuntari : väestö 1995 (1995). Espoo : Suomen Gallup - (Gallup omnibus tutkimusraportti).

Julkaisut aineistosta Tooltip

Kansalaismielipide ja kunnat: ilmapuntari 1995 (1995). Helsinki: Kunnallisalan kehittämissäätiö. Polemia-sarja; 13.

Blomberg, Helena & Kroll, Christian (1999). Who wants to preserve the "Scandinavian welfare state"? Attitudes to welfare services among the citizens and local government elites in Finland 1992-96. In: The end of welfare state? Responses to state retrenchment (eds. Svallfors, S. & Taylor-Gooby, P.). London: Routledge. ESA studies in European Society.

Blomberg, Helena & Kroll, Christian (2003). Kuntalaiset, paikalliset päättäjät ja hyvinvointipalvelut 1990-luvulla. Teoksessa: Laman varjo ja nousun huuma (toim. Olli Kangas). Helsinki: Kansaneläkelaitos. Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia; 72.

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.