FSD1171 Kansanedustajaehdokkaiden maanpuolustusmielipiteet 1999
Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.
Lataa aineisto täältä
Muunkieliset kuvailuversiot
Aineistoon liittyvät tiedostot
- Aineistoon ei liity muita kuvailevia tiedostoja
Aineiston nimi
Kansanedustajaehdokkaiden maanpuolustusmielipiteet 1999
Aineistonumero
FSD1171
Pysyvät tunnisteet
https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD1171https://doi.org/10.60686/t-fsd1171
Aineiston laatu
Kvantitatiivinen aineisto
Tekijät
- Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta (MTS)
Sisällön kuvaus
Tutkimuksessa vastaajilta kysyttiin mielipidettä Suomen sotilaallisesta liittoutumattomuudesta, yleisestä asevelvollisuudesta, aseellisesta puolustautumisesta hyökkäystilanteessa, puolustusvoimille myönnettävistä varoista ja puolustusvälineteollisuudesta. Lisäksi vastaajilta tiedusteltiin heidän kantaansa parlamentaaristen puolustuskomiteoiden käyttöön, kansainväliseen rauhanturvaamiseen ja kriisinhallintaan, vapaaehtoisten maanpuolustusjärjestöjen toimintaan sekä verovähennyskäytäntöön maanpuolustustarkoituksiin annetuille lahjoituksille. Taustamuuttujina olivat vastaajan syntymävuosi, sukupuoli, ehdokkuuspuolue, vaalipiiri, aikaisempi kansanedustajaehdokkuus tai kansanedustajuus ja muut poliittiset luottamustehtävät.
Asiasanat
kansanedustajat; puolustuspolitiikka; turvallisuuspolitiikka; ulkopolitiikka
Tieteenala/Aihealue
- Yhteiskuntatieteet (OKM:n tieteenalaluokitus)
- Eliitit ja vaikuttajat (CESSDAn aihepiiriluokitus)
- Konfliktit, turvallisuus ja rauha (CESSDAn aihepiiriluokitus)
- Vaalit, ehdokkaat ja kansanäänestykset (CESSDAn aihepiiriluokitus)
Sarja
Turvallisuuspolitiikka- ja maanpuolustustutkimuksetJakelija
Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto
Käyttöoikeudet
Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.
Kerääjät
- Suomen Gallup
Tuottajat
- Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta
Ajallinen kattavuus
1999
Aineistonkeruun ajankohta
1999
Maa
Suomi
Kohdealue
Suomi
Havaintoyksikkötyyppi
Henkilö
Perusjoukko/otos
Vuoden 1999 eduskuntavaalien kansanedustajaehdokkaat
Tutkimuksen aikaulottuvuus
Poikkileikkausaineisto
Otantamenetelmä
Kokonaisaineisto
Keruumenetelmä
Itsetäytettävä lomake: paperinen lomake
Keruuväline tai –ohje
Strukturoitu lomake
Datatiedostojen kieli
Aineistopaketti voi sisältää samoja tiedostoja eri kielisinä.
Aineisto sisältää datatiedostoja seuraavilla kielillä: englanti ja suomi.
Tietoarkisto kääntää kvantitatiivisia datatiedostoja englanniksi. Lisätietoja käännöspyynnön jättämisestä.
Havaintojen ja muuttujien lukumäärä
21 muuttujaa ja 718 havaintoa.
Datan versio
1.0
Painokertoimet
Aineisto ei sisällä painomuuttujia.
Viittausvaatimus
Aineistoon ja sen tekijöihin tulee viitata asianmukaisesti kaikissa julkaisuissa ja esityksissä, joissa aineistoa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.
Malliviittaus
Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta (MTS): Kansanedustajaehdokkaiden maanpuolustusmielipiteet 1999 [sähköinen tietoaineisto]. Versio 1.0 (2001-09-18). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD1171
Julkaisusta tiedottaminen
Viitetiedot julkaisuista, joissa aineistoa on käytetty, toimitetaan Tietoarkiston asiakaspalveluun asiakaspalvelu.fsd@tuni.fi.
Varaumat
Aineiston alkuperäiset tekijät ja Tietoarkisto eivät ole vastuussa aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.
Tietoarkiston tiedossa ei ole julkaisuja, joissa aineistoa olisi käytetty.
Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.