FSD1223 Turun yliopiston opiskelijoiden seurantatutkimus 1999-2001

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Lataa aineisto täältä

Muunkieliset kuvailuversiot

Aineistoon liittyvät tiedostot

Tekijät

  • Mäkinen, Jarkko (Turun yliopisto. Kasvatustieteiden laitos)
  • Mäkinen, Mirka (Turun yliopisto. Kasvatustieteiden laitos)

Asiasanat

Turku, asiantuntijuus, harrastukset, ilmapiiri, kokemukset, korkeakouluopetus, korkeakouluopiskelu, koulutus, koulutusohjelmat, odotukset, opintojen keskeyttäminen, opiskelijat, oppimistyylit, perhetausta, suunnitelmat, vaikuttavuus, yliopistot

Sisällön kuvaus

Yhdistelmäaineisto on osa Suomen Akatemian Tiedon tutkimusohjelman toisen vaiheen Tietämisen ja taitamisen kasvavat vaatimukset - asiantuntijuus ja sen rakentuminen tietoyhteiskunnassa -projektia. Tutkimukset tehtiin vuosina 1999, 2000 ja 2001. Niiden kohderyhmänä olivat Turun yliopistossa vuonna 1998 aloittaneet uudet opiskelijat. Kyselyt sisälsivät sekä tutkimuskohtaisia että vuosittain toistuvia kysymyksiä. Joka kierroksella vastaajat arvioivat väittämien avulla omia opiskelustrategioitaan ja toimintaa omalla laitoksella/koulutusohjelmassa/pääaineessa.

Vuoden 1999 tutkimus tehtiin Turun yliopiston ulkoisen vaikuttavuuden arvioinnin yhteydessä. Siinä kartoitettiin yliopistoon hakeutumista ja pääaineen valintaa. Ensimmäisen vuoden opiskelijat arvioivat Turun yliopistoa opiskelupaikkana, punnitsivat saamaansa perehdytystä ja selvittivät käyttämiään opiskelija- tai ylioppilaskunnan palveluita. Vastaajat pohtivat myös tulevaisuuden suunnitelmiaan.

Vuoden 2000 kyselyssä vastaajat arvioivat opiskelukokemuksiaan ja -tavoitteitaan. Väitelauseilla kartoitettiin tenttiin valmistautumistapoja ja tunteita opintoihin liittyvissä, vaikeaksi koetuissa sosiaalisissa ryhmätilanteissa, esimerkiksi seminaareissa. Lisäksi kysyttiin opinto-ohjaajilta, opettajilta ja opiskelutovereilta saadun ohjauksen määrää ja hyödyllisyyttä. Myös vastaajien perhetaustaa, lapsuuden ja nuoruuden harrastuksia, kasvu- ja kotiympäristöä sekä nykyisiä vapaa-ajan viettotapoja kartoitettiin. Vuosien 2000 ja 2001 tutkimuksissa vastaajat arvioivat myös pääaineensa tenttikäytäntöjä ja omaa kehitysvaihettaan aloittelija - asiantuntija-akselilla.

Vuoden 2001 kyselyn alussa tiedusteltiin vastaajien nykyistä työssäkäyntiä ja lasten lukumäärää. Opinto-alan valintaa tarkasteltiin kysymällä vastaajien toiveammattia ja sitä, tunteeko vastaaja olevansa oikealla alalla. Edelleen tiedusteltiin, ovatko vastaajien ammattialaan liittyvät käsitykset ja opiskelutavoitteet muuttuneet ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen. Vastaajien piti myös arvioida koulutusohjelmaan liittyviä asioita esim. vaatimustasoa, opetusmenetelmien monipuolisuutta, opintokokonaisuuksien valinnaisuutta sekä eri tahoilta saatua ohjausta ja sen hyödyllisyyttä. Tutkimuksessa punnittiin opiskelun aiheuttamaa työmäärää ja kartoitettiin opiskeluun liittyviä tuntemuksia (esim. ilo, stressi, pettymys, ylpeys opintosaavutuksista). Lopuksi kartoitettiin tulevaisuuden suunnitelmia kysymällä, aikooko vastaaja jatkaa nykyisessä koulutusohjelmassa ja suorittaa tutkinnon. Tutkimusten taustamuuttujia ovat mm. sukupuoli, syntymävuosi ja koulutusohjelma/pääaine.

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.