FSD1239 Valtarakennetutkimus 2001

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Lataa aineisto täältä

Muunkieliset kuvailuversiot

Aineistoon liittyvät tiedostot

Aineiston nimi

Valtarakennetutkimus 2001

Aineistonumero

FSD1239

Pysyvät tunnisteet

https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD1239
https://doi.org/10.60686/t-fsd1239

Aineiston laatu

Kvantitatiivinen aineisto

Tekijät

  • Ruostetsaari, Ilkka (Tampereen yliopisto. Politiikan tutkimuksen laitos)

Sisällön kuvaus

Valtarakenneaineistossa on tutkittu suomalaisen yhteiskunnan valtaeliittiä. Tutkimuksen vastaajat olivat seuraavilta yhteiskunnan eri sektoreilta: politiikka, hallinto, elinkeinoelämä, järjestöt, joukkotiedotus, tiede ja kulttuuri. Tutkimus kohdistuu sektoreiden johtaviin institutionaalisiin asemiin, rooleihin, eikä niissä toimiviin henkilöihin sinänsä. Vuonna 2001 eliittiasemia oli 1285. Tutkimuksen teemoja olivat muun muassa ura, kansainvälistyminen, vuorovaikutus, vaikuttaminen sekä lapsuuden ja nuoruuden koti.

Uraan liittyen vastaajilta kysyttiin päätointa ja mahdollisia muita toimia, luottamustehtäviä, jäsenyyttä eri järjestöissä ja epävirallisissa ryhmissä sekä urakehitykseen vaikuttavia tekijöitä (muun muassa lapsuudenkoti ja sukupuoli). Vuorovaikutusta mitattiin esittämällä haastatelluille lista yhteydenpitotahoista ja pyytämällä haastateltuja arvioimaan yhteydenpidon tiheys ja kertomaan yhteydenpidon luonne. Yhteydenpitotahoja olivat mm. tasavallan presidentti, puolue, ministeriöt, kunta, puolustusvoimat, kirkko, eri järjestöt, korkeakoulut ja yritykset. Lisäksi pyydettiin kertomaan, miten usein vastaaja esiintyy eri joukkotiedotusvälineissä ja missä määrin työnsä vuoksi on yhteydessä nuoruusvuosien tuttuihin. Kansainvälistymistä kartoitettiin kysymällä oliko vastaaja opiskellut tai työskennellyt ulkomailla ja oliko hänellä henkilökohtaisia kohtakteja ulkomaisiin tahoihin.

Vaikuttamiseen liittyen kysyttiin, mitä yhteydenpidon muotoja vastaaja pitää tärkeimpinä oman organisaationsa kannalta. Vastaajia pyydettiin arvioimaan eri tahojen (eduskunta, kulttuurielämän edustajat, lehdistö, palkansaajajärjestöt, EU yms.) vaikutusvaltaa, suurimpia yhteiskunnallisia ongelmia ja eri ryhmien välisten vastakohtaisuuksien voimakkuuksia Suomessa. Laman vaikutuksia päätöksentekoon kartoitettiin myös. Vastaajille esitettiin joukko yhteiskuntaan liittyviä väittämiä, joihin heidän pyydettiin ottamaan kantaa. Lopuksi tiedusteltiin lapsuuden ja nuoruuden kotiin liittyen äidinkieltä, vanhempien koulutusta, ammattiryhmää, luottamustehtäviä ja puoluekantaa. Taustamuuttujina ovat vastaajan toimintasektori, sukupuoli, syntymävuosi, asuinlääni, koulutus, sijoittuminen yhteiskuntaluokkiin, bruttotulot sekä puolue, jota vastaaja äänestäisi, jos eduskuntavaalit olisivat nyt.

Asiasanat

demokratia; eliitit; joukkoviestimet; järjestöt; kansainvälistyminen; luottamustoimet; poliittinen eliitti; poliittinen päätöksenteko; ristiriidat; sosiaalinen tausta; sosiaaliset verkostot; urakehitys; vaikuttaminen; valta; valtarakenteet

Tieteenala/Aihealue

Sarja

Valtarakennetutkimukset

Jakelija

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto

Käyttöoikeudet

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Kerääjät

  • Ruostetsaari, Ilkka (Tampereen yliopisto. Politiikan tutkimuksen laitos)

Tuottajat

  • Suomen Akatemia

Ajallinen kattavuus

2001

Aineistonkeruun ajankohta

2001-09 – 2001-10

Maa

Suomi

Kohdealue

Suomi

Havaintoyksikkötyyppi

Henkilö

Perusjoukko/otos

Yhteiskunnan eri sektoreilla johtavissa asemissa olevat henkilöt

Tutkimuksen aikaulottuvuus

Pitkittäisaineisto: trendi/toistuva poikkileikkausaineisto

Otantamenetelmä

Ei-todennäköisyysotanta: harkinnanvarainen poiminta

Harkinnanvaraisesti koottu kokonaistutkimus, joka kerättiin kirjeitse valikoiduilta henkilöiltä.

Keruumenetelmä

Itsetäytettävä lomake: paperinen lomake

Keruuväline tai –ohje

Puolistrukturoitu lomake

Vastausprosentti

53,5

Datatiedostojen kieli

Aineistopaketti voi sisältää samoja tiedostoja eri kielisinä.

Aineisto sisältää datatiedostoja seuraavilla kielillä: suomi.

Tietoarkisto kääntää kvantitatiivisia datatiedostoja englanniksi. Lisätietoja käännöspyynnön jättämisestä.

Datan versio

2.0

Katso myös

FSD1090 Valtarakennetutkimus 1991

Aineiston käytössä huomioitavaa

Aineistoon on tehty seuraavat toimenpiteet tunnisteellisuussyistä. Aineistosta on poistettu siviilisääty (k3), harrastusmuuttujat (k12 ja k13) ja vanhempien luottamustehtävät eduskunnassa (k42_1) ja valtioneuvostossa (k42_2). Jakaumat muuttujassa k42_2 (eduskunnan jäsenyys) ovat isä N=6, äiti N=1 ja ei tiedä N=23. Muuttujan q42_1 (valtioneuvoston jäsenyys) jakaumia ei kerrota tunnisteellisuussyistä. Aineistossa on luokiteltu ikämuuttuja viiden vuoden välein ja myös arvojen ääripäät. Lisäksi on luokiteltu muuttujien k5_1, k5_2 ja k14a_1 arvot 1 ja 2 yhteen ja asuinläänimuuttujassa on yhdistetty läänejä. Tulomuuttujassa k37 kaksi korkeinta luokkaa on luokiteltu yhteen.

Painokertoimet

Aineisto ei sisällä painomuuttujia.

Viittausvaatimus

Aineistoon ja sen tekijöihin tulee viitata asianmukaisesti kaikissa julkaisuissa ja esityksissä, joissa aineistoa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.

Malliviittaus

Ruostetsaari, Ilkka (Tampereen yliopisto): Valtarakennetutkimus 2001 [sähköinen tietoaineisto]. Versio 2.0 (2018-06-21). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD1239

Julkaisusta tiedottaminen

Viitetiedot julkaisuista, joissa aineistoa on käytetty, toimitetaan Tietoarkiston asiakaspalveluun asiakaspalvelu.fsd@tuni.fi.

Varaumat

Aineiston alkuperäiset tekijät ja Tietoarkisto eivät ole vastuussa aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.

Käytön ja kuvailun oheismateriaalit

Ruostetsaari, Ilkka (2003). Valta muutoksessa. Helsinki : WSOY.

Julkaisut aineistosta Tooltip

Ruostetsaari, Ilkka & Borg, Sami (2004). Sukupolvien valta-asemien muutos eliiteissä ja eduskunnassa. Yhteiskuntapolitiikka 69(2), 147-158.

Ruostetsaari, Ilkka (2003). Euroopan integraatio ja suomalaisen eliittirakenteen muutokset. Tiedepolitiikka 28(1), 29-44.

Ruostetsaari, Ilkka (2003). Valta muutoksessa. Helsinki: WSOY.

Ruostetsaari, Ilkka (2013). Eliitti ja kansa. Kaksi eri maailmaa? Päättäjien ja kansalaisten asenne-erot vuosina 1991-2011. Yhteiskuntapolitiikka 78(3), 245-258. URN:NBN:fi-fe201306144023

Ruostetsaari, Ilkka (2014). Suomen poliittinen järjestelmä. Valtasuhteiden muutokset 1990-luvun alun jälkeen. Teoksessa Forsberg, Tuomas & Raunio, Tapio (toim.), Politiikan muutos. Tampere: Vastapaino 2014, 77-122.

Ruostetsaari, Ilkka (2014). Eduskunnan valta ja asema eliittien ja kansalaisten silmin. Teoksessa Raunio, Tapio & Wiberg, Matti (toim.), Eduskunta. Kansanvaltaa puolueiden ja hallituksen ehdoilla. Helsinki: Gaudeamus 2014, 91-108.

Ruostetsaari, Ilkka (2006). Social Upheaval and Transformation of Elite Structures. The Case of Finland. Political Studies Vol 54, Nr 1, 2006, 23-42.

Ruostetsaari, Ilkka (2007). Nordic Elites in Comparative Perspective. Comparative Sociology 6 (2007), 158-189.

Ruostetsaari, Ilkka (2013). Opening the Inner Circle of Power: Circulation in the Finnish Elites in the Context of Major Societal Changes 1991-2011. Comparative Sociology 12(2013), 255-288.

Ruostetsaari, Ilkka (2013). Suomi murroksessa 1991-2011: Muuttuiko eliittirakenne? Politiikka 54:4, 269-284, 2012.

Ruostetsaari, Ilkka (2013). The Changing Influence of the Finnish Parliament since the Early 1990s. In: Raunio, Tapio & Nurmi, Hannu (toim.), The Serious Game of Politics. Festschrift for Matti Wiberg. Helsinki: Finnish Political Science Association 2014, 177-192

Ruostetsaari, Ilkka (2015). Elite Recruitment and Coherence of the Inner Core of Power in Finland. Changing Patterns during the Economic Crises of 1991-2011. Lanham: Lexington Books.

Ruostetsaari, Ilkka (2014). Vallan sisäpiirissä. Suomalaisen eliittirakenteen muutos. Tampere: Vastapaino.

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.