FSD1274 Tilapäisenä kunnan töissä 2002
The dataset is (B) available for research, teaching and study.
Download the data
Study description in other languages
Related files
Study title
Tilapäisenä kunnan töissä 2002
Dataset ID Number
FSD1274
Persistent identifiers
https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD1274https://doi.org/10.60686/t-fsd1274
Data Type
Quantitative
Authors
- Virtanen, Pekka (Tampereen yliopisto. Lääketieteen laitos)
Abstract
Tutkimus on jatkoa 1998 aloitetulle hankkeelle, jossa tutkittiin lomakekyselyn avulla yli 3000 ei-vakinaisessa työsuhteessa kunta-alalla olleen henkilön psykososiaalisia työoloja ja terveyttä. Tutkimusta rahoittivat Työsuojelurahasto ja tutkimukseen osallistuneet kunnat.
Ensin vastaajilta kysyttiin, kuinka monta työsuhdetta ja työpaikkaa heillä on ollut vuosina 1999, 2000 ja 2001 ja ovatko he olleet tuolloin työttömänä. Lisäksi vastaajia pyydettiin kertomaan, mikä kuvaa parhaiten heidän pääasiallista toimintaansa kyseisten vuosien alussa sekä tällä hetkellä. Tämänhetkisestä tilanteesta kysyttiin myös, työskenteleekö vastaaja edelleen samassa ammatissa kuin kolme vuotta sitten sekä kuinka monta tuntia hänen työaikansa on viikossa ja päivässä. Määräaikaisessa työssä olevia vastaajia pyydettiin arvioimaan, mitä he tulevat tekemään työsuhteen päätyttyä. Lisäksi vastaajilta tiedusteltiin nykyiseen työpaikkaan mahdollisesti liittyvien epävarmuustekijöiden, kuten irtisanomisen sekä erilaisten ennakoimattomien muutosten uhkaa.
Seuraavaksi kysyttiin vastaajien terveydentilaa ja pyydettiin arvioimaan, minkä pistemäärän he antaisivat nykyiselle työkyvylleen. Lisäksi kartoitettiin, mitä vakavia pitkäaikaissairauksia tai vammoja vastaajilla on.
Tämän jälkeen siirryttiin psyykkistä hyvinvointia arvioiviin kysymyksiin. Koko elämään liittyen kysyttiin, kuinka selviä elämän tarkoitus ja sen päämäärät ovat vastaajalle tähän asti olleet. Vastaajia pyydettiin arvioimaan, kuinka usein heillä on ollut erilaisia, pääasiassa kielteisiä tuntemuksia liittyen esimerkiksi ihmissuhteisiin, elämänhallintaan ja päivittäisten tehtävien hoitamiseen. Lisäksi pyydettiin arvioimaan, missä määrin vastaajalla on ollut erilaisia itsetuntoon ja -arvostukseen, onnellisuuteen ja elämästä nauttimiseen sekä jaksamiseen liittyviä tuntemuksia.
Edelleen terveyteen liittyen kysyttiin, kuinka monta kertaa vastaaja on käynyt lääkärin vastaanotolla viimeksi kuluneen vuoden aikana. Työssäkäyvillä vastaajilla kysyttiin, oliko heillä vuosina 1999-2001 ja onko heillä tällä hetkellä oikeus käyttää työterveyshuollon palveluita. Lisäksi kysyttiin, oliko vastaajilla mahdollisuus osallistua TYKY-toimintaan edellä mainittuina vuosina ja ovatko he käyneet työterveyshoitajan tekemässä tarkastuksessa.
Läheisiin ihmissuhteisiin liittyviä asioita selvitettiin seuraavaksi. Vastaajilta kysyttiin, keneen vastaaja voi luottaa ollessaan rasittunut ja halutessaan unohtaa murheensa tai kaivatessaan rentoutusta kovien paineiden alla. Lisäksi pyydettiin kertomaan, kuka hyväksyy vastaajan sellaisena kuin hän on, kenen hän voi todella uskoa välittävän itsestään, kuka saa hänen olonsa paremmaksi ja kuka lohduttaa, kun hän on poissa tolaltaan.
Työssäkäyviltä vastaajilta tiedusteltiin heidän nykyiseen työpaikkaansa liittyviä asioita, kuten työtahdin ja -määrän sopivuutta. Tämän jälkeen vastaajia pyydettiin arvioimaan, kuinka itsenäistä ja monipuolista heidän työnsä on ja millaiset ovat heidän mahdollisuutensa kehittyä työssä. Vaikutusmahdollisuuksia omaan työhön kartoitettiin vielä erikseen liittyen esimerkiksi työn sisältöön, työtahtiin ja -menetelmiin, työnjakoon sekä työaikoihin.
Työilmapiiriä ja -viihtyvyyttä kartoitettiin pyytämällä vastaajia arvioimaan esimerkiksi oman työpaikan kannustavuutta, tiedonkulun avoimuutta sekä keskinäistä luottamusta. Oman esimiehen ominaisuuksia pyydettiin arvioimaan esimerkiksi avoimuuden, alaisten mielipiteiden kuuntelemisen, kannustamisen, ymmärtämisen ja tukemisen suhteen.
Taustamuuttujina olivat vastaajan siviilisääty ja ammatillinen koulutus. Id-muuttujan avulla aineiston tiedot on mahdollista yhdistää vuoden 1998 aineistoon, josta on saatavilla esimerkiksi taustamuuttujat sukupuoli ja syntymävuosi.
Keywords
elämänhallinta; hyvinvointi; kunta-ala; onnellisuus; pätkätyö; sosiaalinen tuki; terveys; työelämä; työllistetyt; työntekijät; työolot; työterveyshuolto; työttömyys; työvoimapolitiikka; urakehitys
Topic Classification
- Lääke- ja terveystieteet (Fields of Science Classification)
- Yhteiskuntatieteet (Fields of Science Classification)
- Työllisyys ja työllistyminen (CESSDA Topic Classification)
- Työolot (CESSDA Topic Classification)
- Yleinen terveydentila ja hyvinvointi (CESSDA Topic Classification)
Series
Aineistot, jotka eivät kuulu sarjaanDistributor
Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto
Access
Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.
Data Collector
- Salmelin, Jaana (MailService)
Time Period Covered
2002
Collection Dates
2002-02 – 2002-07
Nation
Suomi
Geographical Coverage
Suomi, Turku, Oulu, Vantaa, Raisio, Naantali, Nokia, Valkeakoski
Analysis/Observation Unit Type
Henkilö
Universe
Seitsemän kunnan palveluksessa olevat ei-vakinaiset työntekijät, jotka olivat vastanneet vuoden 1998 kyselyyn
Time Method
Pitkittäisaineisto: trendi/toistuva poikkileikkausaineisto
Sampling Procedure
Kokonaisaineisto
Kyseessä on seurantatutkimus eli kysely lähetettiin henkilöille, jotka vastasivat tutkimushankkeen aikaisempaan, vuoden 1998 kyselyyn.
Collection Mode
Itsetäytettävä lomake: paperinen lomake
Research Instrument
Strukturoitu lomake
Response Rate
66
Data File Language
Downloaded data package may contain different language versions of the same files.
The data files of this dataset are available in the following languages: English and Finnish.
FSD translates quantitative data into English on request, free of charge. More information on ordering data translation.
Number of Cases and Variables
172 variables and 2033 cases.
Data Version
3.0
Related Datasets
FSD1273 Tilapäisenä kunnan töissä 1998
Completeness of Data and Restrictions
Aineisto ei sisällä kysymykseen 5 liittyvän avokysymyksen vastauksia (tieto vastaajan nykyisestä ammatista) eikä lomakkeen lopussa kysytyn kommentteja-avokysymyksen vastauksia.
Weighting
Aineisto ei sisällä painomuuttujia.
Citation Requirement
Aineistoon ja sen tekijöihin tulee viitata asianmukaisesti kaikissa julkaisuissa ja esityksissä, joissa aineistoa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.
Bibliographical Citation
Virtanen, Pekka (Tampereen yliopisto): Tilapäisenä kunnan töissä 2002 [sähköinen tietoaineisto]. Versio 3.0 (2018-07-12). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD1274
Deposit Requirement
Viitetiedot julkaisuista, joissa aineistoa on käytetty, toimitetaan Tietoarkiston asiakaspalveluun asiakaspalvelu.fsd@tuni.fi.
Disclaimer
Aineiston alkuperäiset tekijät ja Tietoarkisto eivät ole vastuussa aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.
Related Publications
Virtanen, Pekka & Vahtera, Jussi & Kivimäki, Mika & Liukkonen, Virpi & Virtanen, Marianna & Ferrie, Jane (2005). Labor Market Trajectories and Health: A Four-Year Follow-up Study of Initially Fixed-Term Employees. American Journal of Epidemiology 161(9), 840-846.
Peutere, Laura (2006). Työolot, työyhteisön sosiaalinen pääoma ja psyykkinen oireilu. Tampere: Tampereen yliopisto. Sosiaalipsykologian pro gradu -tutkielma.
Kinnunen, Kirsi & Virtanen, Pekka & Valtonen, Hannu (2011). Koettu onnellisuus ja koettu terveys. Sairaus ei tee onnettomaksi, mutta onneton ei pysy terveenäkään. Yhteiskuntapolitiikka 76 (4), 387-396.
Study description in machine readable DDI-C 2.5 format
Metadata record is licensed under a Creative Commons Attribution 4.0 International license.