FSD1299 Turvallisuuspolitiikka- ja maanpuolustustutkimus 2001: syksy
Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.
Lataa aineisto täältä
Muunkieliset kuvailuversiot
Aineistoon liittyvät tiedostot
- Aineistoon ei liity muita kuvailevia tiedostoja
Tekijät
- Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta (MTS)
Asiasanat
asevelvollisuus, kriisinhallinta, liittoutuminen, maanpuolustus, puolustuspolitiikka, rauhanturvaaminen, sotateollisuus, turvallisuuspolitiikka, ulkopolitiikka
Sisällön kuvaus
Tutkimuksessa kartoitettiin vastaajien näkemyksiä ulko- ja turvallisuuspolitiikan hoidosta, sotilaallisesta liittoutumisesta ja sen eri vaihtoehdoista. Edelleen kysyttiin, pitäisikö myös Suomen hakea Naton jäsenyyttä, jos Baltian maat hyväksytään liiton jäseniksi. Lisäksi tiedusteltiin mielipiteitä puolustusvoimille myönnettävistä varoista, Suomen puolustusjärjestelmästä ja sotateollisuudesta, YK:n, EU:n ja Naton johtamista rauhanturvatehtävistä sekä siviilikriisinhallintatehtävistä. Vastaajilta kysyttiin, miten he suhtautuvat siihen, että EU on ottamassa itselleen myös sotilaallisia tehtäviä. Taustamuuttujina olivat muun muassa vastaajan sukupuoli, ikäryhmä, työmarkkina- ja ammattiasema, siviilisääty, koulutus, asuinlääni, internetin ja matkapuhelimen käyttö, puolue, jonka ehdokasta äänestäisi, jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt sekä perheen tuloluokka.
Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.